Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Venäjän hyökkäys | Julistus alue­liitoksista, käsien yhdistäminen ja yleisön huudattaminen: Näin Putin esiintyi – Suora lähetys: Putin nousi lavalle Punaisella torilla

Venäjän presidentti Vladimir Putin paasasi Venäjän suuruudesta ja lännen kaksinaamaisuudesta, ja allekirjoitti lopuksi sopimukset Ukrainalta miehitettyjen alueiden liittämiseksi osaksi Venäjää.

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti perjantaina duumassa puheen, jonka päätteeksi hän allekirjoitti neljän Ukrainan maakunnan, Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämisestä osaksi Venäjää.

Tilaisuus järjestettiin Kremlin suuressa, valkoisessa Yrjönsalissa, jonka kattoa koristivat kultaiset kattokruunut. Sali oli ääriään täynnä väkeä ja tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki duuman edustajat. Siihen osallistuivat myös Venäjän miehittämien neljän maakunnan Venäjän asettamien nukkehallintojen päämiehet.

Presidentti Putin aloitti puheensa lähes kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Hän puhutteli puheensa alussa miehitettyjen alueiden edustajia.

"Kansanäänestysten tulos on selvä. Ihmiset ovat tehneet yksiselitteisen valintansa”, Putin julisti.

Putin kertoi, että neljän Ukrainan alueen asukkaat ovat ilmaisseet halunsa liittyä osaksi Venäjää, ja ne liitetään neljäksi uudeksi federaatiosubjektiksi Venäjään.

”Se on miljoonien ihmisten tahto.”

Yleisö salissa taputti raikuvasti.

Putin vetosi alueiden liittämisessä YK:hon, pitkälle historiaan, Neuvostoliiton kaatumisen ”tragediaan” sekä Ukrainan uusnatsistiseksi väittämäänsä vallankaappaukseen vuonna 2014. Hän kertoi Ukrainan sortavan kansaansa ja olevan todellisuudessa lännen hallitsema. Putinin mukaan liitettävien alueiden asukkaat tuntevat olevansa venäläisiä ja palaavansa nyt ”oikeaan kotiinsa”.

Putin myös kehotti Ukrainaa keskeyttämään sotatoimet heti, ja väitti myös Venäjän olevan valmis samaan.

Miehitettyjen alueiden luovuttamisesta takaisin Ukrainalle taas ei Putinin mukaan edes keskustella.

”Päätös on tehty”, hän sanoi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti perjantaina sopimukset Ukrainalta miehitettyjen alueiden liittämiseksi osaksi Venäjää. Putin ja Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan nukkehallintojen edustajat huudattivat lopuksi yleisöä. Kuva:  Mikhail Metzel / Reuters

Puheessaan Putin lupasi, että Venäjä tulisi jälleenrakentamaan liitettävien alueiden koko infrastruktuurin sekä sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Liitettävät alueet ovat nyt Putinin mukaan tehneet valinnan oman itsemääräämisoikeutensa ja kansansa puolesta olemalla osa Venäjää – ne ovat pyytäneet palauttamaan ”historiallisen ykseyden” Venäjän kanssa.

Pitkässä puheessaan Putin puhui loppujen lopuksi kuitenkin hyvin vähän ”kansanäänestyksen” perusteella liitettävistä alueista, äänestyksestä tai edes Ukrainasta.

Hän puhui sitäkin enemmän Venäjän suuruudesta, jota länsi ei voi sietää, lännen hegemoniasta, kaksinaamaisuudesta ja halusta tuhota Venäjä täysin. Hän puhui länsimaiden historiasta kolonisoijina ja Venäjän ansioista toisessa maailmansodassa ja antikolonialistisena voimana.

Putin toisti jo useita kertoja kuullut teesinsä siitä, kuinka länsi tahtoo vahingoittaa Venäjää, koska se on kasvanut vahvaksi ja menestyneeksi, ja tahtovan kaikkien maiden luovuttavan suvereniteettinsa Yhdysvalloille. Putin sanoi, että Eurooppa on ”pettänyt oman kansansa” kuunnellessaan muita – eli Yhdysvaltoja. ”Mutta se on heidän oma asiansa”, presidentti sanoi heilauttaen kättään.

Putin puhui muistakin jo tutuksi tulleista aiheista, kuten russofobiasta sekä ”kollektiivisen lännen” sodasta Venäjää vastaan. Putin kertoi Venäjän suojelevan perinteitään ja arvojaan.

Joka välissä Putin sai salilta aplodit.

Putin kehysti puheensa ja ”kansanäänestykset” vapauden, antikolonialismin, itsemääräämisoikeuden ja arvojen taisteluksi lännen hegemoniaa, arvojen rappiota ja russofobiaa vastaan. Hän antoi myös ymmärtää, että venäläinen kulttuuri ja elämäntapa olisivat nyt veitsenterällä.

Putinin mukaan käynnissä on "taistelu kansamme puolesta; suuren, historiallisen Venäjän puolesta”. Taistelua käydään hänen mukaansa myös seuraavien sukupolvien puolesta.

Puhe kesti reilut puoli tuntia. Lopuksi presidentti sai jälleen raikuvat aplodit yleisön seisoessa.

Sitten alkoi ripeä allekirjoitusprosessi, jossa Putin yksi kerrallaan allekirjoitti Ukrainaan kuuluvien maakuntien liittymisdokumentit. Samassa pöydässä presidentin vieressä istuivat miehitettyjen alueiden Venäjän asettamat johtajat.

Kun sopimukset oli allekirjoitettu, lähti Venäjän kansallishymni soimaan. Nukkehallintojen johtajat ja Putin nousivat ylös ja lavan reunalle poseeraamaan yleisölle.

Tilaisuus päättyi hämmentävään näytökseen, jossa Venäjän presidentti ja neljä nukkehallinnon edustajaa yhdistivät kätensä ja huudattivat yleisöä rytmikkäästi: "Venäjä! Venäjä! Venäjä!"

Näytelmä päättyi.

Ihmisiä kokoontui Kremlin ja Punaisen torin ulkopuolelle, jossa Putinin puhe ja alueiden liittämisseremonia näytettiin suorana lähetyksenä suurilta näytöiltä. Kuva:  Reuters

Miehitettyjen alueiden liittämisseremonia keräsi Moskovan keskustaan perjantaina paljon väkeä. Kuva:  Alexander Nemenov / AFP

Kremlin lehdistösihteeri Dmitri Peskov ilmoitti torstaina, että Putin tulisi vahvistamaan alueiden liittämisen Venäjään perjantaina. Hänen mukaansa alueet tultaisiin liittämään Venäjään kokonaisuudessaan eli mukana ovat myös ne alueet, jotka ovat tällä hetkellä Ukrainan joukkojen hallinnassa. Peskovin mukaan Venäjä pitää maakuntiin kohdistuneita hyökkäyksiä hyökkäyksinä Venäjää vastaan.

Länsimaissa ”kansanäänestykset” on laajalti tuomittu valheellisina ja laittomina. Suomen ulko­poliittinen johto on ilmoittanut tuomitsevansa Venäjän aikomat alueliitokset ja valekansan­äänestykset.

Nainen äänesti Venäjän järjestämässä ”kansanäänestyksessä” Donetskissa viime tiistaina. Seinällä roikkuu oikealla Venäjän lippu ja vasemmalla Donetskin itsejulistautuneen kansantasavallan lippu. Siinä Venäjän lipun valkoinen raita on korvattu mustalla. Kuva:  ALEXANDER ERMOCHENKO / Reuters