– Oli hämmentävää olla venäläisten vartiotornissa ottamassa valokuvaa, josta näkyy, miltä oma kotitalo on näyttänyt heidän näkökulmastaan, sanoo Jyrki Ahvonen.
Ahvonen asui lapsuutensa ja nuoruutensa Etelä-Karjalassa Joutsenossa aivan valtakunnanrajan kupeessa.
Vuonna 1994 hänen perheensä pääsi matkustamaan Jorma-isän synnyintilalle, joka oli jäänyt jatkosodan jälkeen niukasti rajan toiselle puolelle.
Ennen matkaa Ahvonen oli ehtinyt katsella rajan takana puskittuvaa maisemaa yli kolmekymmentä vuotta.
Nuoruus rajavyöhykkeellä
Ahvosen perheen maatila sijaitsi Penttilän kylässä rajavyöhykkeellä. Pellot ulottuivat raja-aitaan.
– Elämä oli sellaista, että oli tavallaan vain yksi suunta, johon lähteä, Ahvonen kuvailee.
Suunnistusta harrastava Ahvonen tapasi juosta raja-aidan viertä naapurikuntaan Nuijamaalle. Välillä lenkeillä tuli vastaan oman kylän tuttuja rajavartijoita, joskus näkyi myös venäläisiä.
Joskus harvoin rajan toisella puolella näkyi luonnonheinää niittäviä ihmisiä, jotka puhuivat suomea.
Ahvonen kertoo, että heidän kanssaan vaihdettiin raja-aidan yli muutamia sanojakin. Muuten kanssakäyminen oli hyvin vähäistä.
– Rajaa ei ylitetty kuin erittäin harvoin. Muutaman kerran veljeni sai luvan kaivaa Venäjän puolelta ojaa auki, jotta kevättulvat eivät olisi niin voimakkaita meidän ja naapureidemme pelloilla.
Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Ahvosen mieleen on jäänyt matkasta muun muassa se, kuinka maatalousmaisema oli päästetty puskittumaan huonoon kuntoon. Jyrki Ahvosen kotialbumi
Jyrki Ahvonen kapusi vartiotorniin, sillä lähistöllä ei näkynyt venäläisiä rajavartijoita. Jyrki Ahvosen kotialbumi
Päiväreissu vanhoille asuinsijoille
Vuonna 1994 ilmaantui tilaisuus vierailla isän synnyinkodissa.
Heinäkuisena sunnuntaina Joutsenon kirkolta lähti matkaan bussi. Ahvosen mukaan iso osa päiväretkelle osallistujista oli iäkkäitä penttiläläisiä, joiden kodit olivat jääneet sodassa rajan taa.
Ahvonen itse oli matkan aikaan 33-vuotias.
– Oli kiinnostavaa lähteä tutustumaan vanhoihin paikkoihin, joista oli kuullut vanhempien ihmisten kertovan paljon.
Matkalaiset ylittivät rajan Imatran Pelkolan rajanylityspaikalta. Ensiksi pysähdyttiin jatkosodassa palaneen Jääsken kirkon raunioilla ja hautausmaalla.
Kirkon jälkeen bussi jatkoi pikkuteitä venäläisten rajavartijoiden valvomalle aidalle, joka sijaitsi noin kilometrin sisempänä kuin varsinainen valtakunnanraja.
Bussi pudotti ihmisiä heidän entisten asuinpaikkojensa luokse ja noukki heidät myöhemmin kyytiin.
– Olin erittäin hyvässä kunnossa ja pystyin kävelemään pitkiä matkoja, koska emme bussilla päässeet ihan perille kaikkiin näihin kohteisiin, Ahvonen kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Suokumaanjärvi kuvattuna Venäjän puolelta. Pääosin Suomen puolella sijaitseva järvi oli Ahvoselle tärkeä kalastuspaikka lapsena. Jyrki Ahvosen kotialbumi
Näkymä omaan historiaan
Ahvonen käveli Suokumaanjärven itäkolkassa, joka oli ollut lapsuuden kalastusreissuilla hänen ulottumattomissaan.
Hän pääsi kiipeämään myös rajavyöhykkeellä sijaitsevaan vartiotorniin.
– Kuvittelimme tietysti, että kaikki olisi todella salaista, mutta mitään vahteja ei ollut.
Tornin huipulta aukeni näkymä kotitilalle.
– Sieltä näki oman aikaisemman historiansa todella uudesta näkövinkkelistä, Ahvonen kuvailee.
Hän kertoo, että erityisen tärkeä reissu oli hänen vuonna 1922 syntyneelle isälleen, joka pääsi tutustumaan vanhaan kotiinsa ja lapsuuden leikkipaikkoihin siinä ympärillä.
– En osaa edes kuvitella niitä tunteita, joita hänellä oli silloin.
Rajavyöhykkeelle jääneillä vanhoilla tiloilla pääsi Ahvosen mukaan vierailemaan vain parin vuoden ajan.
– Se oli ensimmäinen ja ainoa reissuni Venäjän rajavyöhykkeelle.
Jorma Ahvonen kuvattuna synnyinkotinsa navetan raunioilla. – Onneksi isäni perheen tarvitsi siirtyä vain kylän Suomen puolelle jääneeseen reunaan joutumatta perustamaan uutta elämää muualle Suomeen, Jyrki Ahvonen sanoo. Jyrki Ahvosen kotialbumi
Vartiotornin huipulta aukenivat näkymät Suomen puolella sijaitsevalle kotitalolle ja rypsipellolle. Jyrki Ahvosen kotialbumi
