Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Venäläisiä tuli Suomeen maanantaina alle tuhat – Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla yhä hiljaisempaa

Rajanylitysliikenne on vähentynyt edelleen Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla. Suomesta lähtevää liikennettä on tällä hetkellä enemmän kuin Suomeen tulevaa.

Puomit eivät enää avaudu venäläisturisteille Vaalimaalla. Kuva on viime viikolta. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Rajavartiolaitoksen mukaan Suomeen tuli 742 venäläistä maanantain 3. lokakuuta.

Sunnuntaina venäläisiä tuli Suomeen yli 1 000. Viime viikolla venäläisiä saapui jopa yli 8 000 tuhatta päivässä.

Rajanylitysliikenne on vähentynyt edelleen itärajan vilkkaimmilla rajanylityspaikoilla Kaakkois-Suomessa. Liikenne hiljeni, kun Suomi viime perjantaina sulki rajat venäläisturisteilta.

Venäläisiä pääsee yhä Suomeen tietyin poikkeuksin.

Yhteensä maanantaina tuli Venäjältä Suomeen noin 1 500 henkilöä, joista vähän alle puolet oli Venäjän kansalaisia.

Lähteviä enemmän kuin tulijoita

Suomesta lähtevää liikennettä on tällä hetkellä enemmän kuin Suomeen tulevaa.

Suomesta lähti maanantaina hieman alle 2 000 ihmistä, joista runsaat 1 300 oli venäläisiä.

Lue lisää:

Venäläisten kiinteistökaupat ovat yhä mahdollisia Suomessa – ne pitäisi kieltää kokonaan, sanoo suurin osa Kaakkois-Suomen kansanedustajista

"Haen vain autoni ja palaan Venäjälle" – pyörällä Suomeen kiiruhtanut Mihail oli yksi Vaalimaan viimeisistä turisteista

Historiallinen hetki koitti itärajalla: näin puomi sulkeutui venäläisturisteilta – viimeisten joukossa saapui voitonmerkkiä näyttävä pyöräilijä