Nuorten kiinnostus karjalaisuuteen uhkaa sammua, kun kotiseutumatkalle suvun juurille Venäjälle ei voida lähteä isolla ryhmällä. Karjalan Liitto alkaa kerätä muistietoa matkoista ja kotiseututyöstä.
Nyt parikymppinen Venla Hatakka oli ensimmäisellä kotiseutumatkallaan Karjalaan yli kymmenen vuotta sitten. Hän muistelee, että sillä reisulla nähtiin majavan tekemä pato. Silloinkin ryhmämatkaa vetämässä ollut Harri Hatakka vahvistaa muiston oikeaksi.
Harri Hatakka on jo vuosia vienyt sukulaisiaan ja muita antrealaisia kotiseutumatkoille rajan taakse luovutetun Karjalan alueelle. Venla Hatakka oli ensimmäistä kertaa mukana vuonna 2009. Hän oli 9-vuotias.
Majavan padon löytämisen lisäksi samalla kesäkuisella matkalla uitiin porukalla Kaijärvessä, pysähdyttiin yhteiskuvaan Ihantalan taisteluiden muistomerkillä ja keitettiin nokipannukahvit.
Matkalle Karjalaan on aina lähdetty kotikunnasta Lopelta. Harri ja Venla Hatakka eivät ole läheistä sukua, mutta juuret ovat yhteiset. Ne johtavat Antrean Liikolaan.
Liikolassa ei juuri ole enää rakennuksia, ja maisema on pusikoitunut. Kolme kertaa paikalla käynyt Venla Hatakka muistaa nimenomaan maiseman.
– Onhan siellä tosi kaunista. Kauniit järvet, rannat, metsä ja luonto.
Venla Hatakka oli matkojen aikana lapsi, mutta hän aisti silti hauskan reissun ohella surullisuuden. Se liittyy kodin menettämiseen.
– Nyt siitä ei ole enää mitään jäljellä.
Kotiseuduilla suvun tarinat heräävät eloon
Kotiseutumatkailu hiipui jo koronan takia. Epidemian talttumista odotettiin kuitenkin toiveikkaana: joko ensi kesänä päästäisiin matkaan.
Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Se oli iso pettymys, myöntää Harri Hatakka.
– Oli selvää, että sinne ei tehdä nyt reissuja isolla porukalla.
Moni yksityishenkilö, karjalaseura, pitäjäseura tai karjalainen säätiö on solminut yhteyksiä Karjalan alueella asuviin venäläisiin. Nyt suhteet saattavat hiipua.
Tästä kantaa huolta myös Karjalan Liiton puheenjohtaja Outi Örn. Hän kertoo, että pitäjäseurat ja säätiöt ovat tehneet vahvaa kotiseututyötä luovutetulla alueella.
– He ovat kunnostaneet hautausmaita ja Suomen ajan muistomerkkejä sekä solmineet vahvat siteet paikalliseen hallintoon ja paikallisiin ihmisiin, sanoo Örn.
Karjalan Liitto on käynyt keskusteluja Suomen Kirjallisuuden Seuran SKS:n kanssa muistitiedon keruusta. Se on tarkoitus toteuttaa ensi vuonna. Kotiseutumatkojen lisäksi Örn toivoo tietoja etenkin kotiseututyöstä, jotta sekin muistitieto saadaan talteen.
Monelle nuorelle kotiseutumatkat ovat olleet tärkeä sysäys, joka on saanut kiinnostumaan Karjalasta ja karjalaisuudesta.
– Tarinat ja suvun kokemukset ovat heränneet eloon aidoilla tapahtumapaikoilla. Myös siitä kannetaan huolta, miten saadaan uusien sukupolvien kiinnostus Karjalaan ja karjalaisuuteen heräämään ja pysymään yllä, Örn sanoo.
Venla Hatakan ajatus kotiseutumatkojen merkityksestä hänelle itselleen mukailee Örnin huomiota. Tarinat, jotka hän on kuullut Antreassa syntyneiltä sukulaisiltaan, ovat tulleet matkojen myötä lähelle ja entistä todemmaksi.
Ensin yksin tai pienellä porukalla
Harri Hatakan mielestä on ollut hienoa viedä suvun nuorimpia Antreaan. Hän uskoo, että kiinnostusta rajan taakse riittää, kunhan tilanne normalisoituu ja oppaiksi löytyy seutuja tuntevia matkanjohtajia.
Maailmantilanteen rauhoittuessa hän aikoo ensin käydä paikan päällä tarkistamassa tilanteen yksin tai pienellä porukalla.
– En yksinkertaisesti uskalla viedä sinne vanhoja ihmisiä, enkä kauhean nuoriakaan, ennen kuin tiedän, että siellä on turvallista liikkua.
Myös Venla Hatakka haluaisi lähteä Karjalaan uudestaan, mutta ei juuri nyt. Hän lähtee mielellään reissuun porukassa, kun matkoja taas järjestetään.
– En uskaltaisi lähteä seikkailemaan yksikseni sinne pusikkoon. Mutta jos matkanjohtaja löytyy, niin miksi ei, pohtii Venla Hatakka.
