Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Verneri, 21, muutti palvelutaloon – Kertoo nyt päätöksensä koskettavat taustat

Harvassa suvussa on sellainen tilanne, että suvun vanhin ja nuorin asuvat yhtä aikaa palvelutalossa. Näin kuitenkin kävi, kun turkulainen opiskelija Verneri Kankaristo, 21, muutti palvelutalo Nonna Linnaan vuoden alussa.

– Isoisoisä oli silmät pyöreinä, kun kävelin käytävällä vastaan. Hän ilahtui, kun oli tuttu ihminen, koska hän ei tuntenut ketään täältä valmiiksi, Verneri kertoo.

Viisi tuntia seurustelua

Palvelutalo Nonna Linna valmistui viime vuoden lopulla. Nonna Group palvelukehitysyhtiö kertoo kotisivuillaan, että se haluaa tehdä uudenlaisia asumiskokonaisuuksia ikäihmisille. Siihen liittyen yhtiö tarjoaa kolmelle opiskelijalle mahdollisuutta asua turkulaisessa palvelutalossa suhteellisen edullisesti.Vuokrasopimukseen kuuluu, että opiskelijat sitoutuvat seurustelemaan talon ikääntyneiden asukkaiden kanssa viisi tuntia viikossa.

Arttu Luonsinen, 20, muutti taloon joulukuussa ja Verneri uuden vuoden päivänä.

– Minulla oli asunnon tarve, palvelutalo on koulun vieressä, ja tämä vaikutti toimivalta systeemiltä, Turun taideakatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskeleva Verneri kertoo, miksi halusi palvelutalon vuokralaiseksi.

Arttu opiskelee Turun konservatoriossa, ja valmistuu aikanaan musiikkiteknologiksi. Hän kertoo äitinsä huomanneen, että palvelutalo etsi opiskelijoita vuokralaisiksi.

– En nähnyt ongelmaksi sitä, että pidän seuraa ikäihmisille viisi tuntia viikossa. Tämä on halpaa asumista, ja minun korvaani tämä oli sen verran hyvä tarjous, että tartuin siihen, Arttu sanoo.

Kesätöitä ja harrastuksia

Pelkkä halu asua edullisesti palvelutalossa ei kuitenkaan riittänyt vuokrasopimuksen tekoon, vaan muuttoa edelsi haastattelu. Verneri kertoo omasta kokemuksestaan, että hän sai kutsun tulla kahville, ja kaksi talon asukasta kysyi häneltä esimerkiksi opinnoista ja harrastuksista.

– Ilmeisesti tein jonkinlaisen vaikutuksen, kun he päätyivät valitsemaan minut asumaan tänne, Verneri pohtii. Nuoren miehen harrastuksiin kuuluvat teatterin lisäksi roolipelit sekä seurakunnan leirityö ja nuorten illat.

Artulla on puolestaan kokemusta vanhusten kanssa olemisesta ja yhdessä tekemisestä, koska hän on tehnyt kesätöitä kahdessa hoitokodissa ja ollut mukana muistiyhdistyksen toiminnassa.

– Soitin kitaraa ja lauloimme. Työ oli ulkoilua ja seurustelua, mutta ei hoitotyötä, Arttu kertoo työkokemuksestaan. Hän suunnittelee karaoketuokioiden pitämistä naapureilleen.

– Tietovisat ovat hyvinkin omaa juttuani. Ei tunnu että olisi maksamassa vuokraa, vaan että viettää aikaa ja istuu iltaa, Verneri kertoo.

Ne talon asukkaat jotka haluavat, kokoontuvat iltateelle kello 18 yhteiseen olohuoneeseen. Verneri ja Arttu osallistuvat usein teehetkeen, koska ovat päivisin opiskelemassa ja muissa menoissaan.

Kaverit saunomaan

Opiskelijat asuvat palvelutalossa aluksi vuoden vuokrasopimuksilla. Asuntoina heillä on 24 neliömetrin yksiöt, ja käytössä ovat myös yhteiset tilat. Vuokra on 360 euroa kuukaudessa, ja sen päälle tulevat vesimaksu ja sähkö.

– Minut on yllättänyt se, kuinka helposti eläminen täällä on lähtenyt käyntiin. Heti kun tulin, oli tervetullut olo, Arttu sanoo.

Palvelutalo ei kuitenkaan heti kuulosta paikalta, jossa nuoret opiskelijat viihtyvät.

– Tämä ei rajoita opiskelijaelämää, vaikka asuu ikäihmisyhteisössä. Tänne saa tuoda kavereita, ja yhteistä saunatilaa saa varailla, Arttu kertoo.

Arttu Luonsinen järjestää palvelutalon asukkaille musiikkituokioita. Lukijan kuva

Kumpikin nuorimies kehuu antoisaksi sitä, että he saavat kohdata vanhempaa sukupolvea ja kuunnella heidän elämäntarinoitaan. Lisäksi he ovat olleet apuna, kun jollakin asukkaista on ollut ongelmia tietotekniikan kanssa. He eivät kuitenkaan osallistu palvelutalossa varsinaisiin töihin.

– Oma näkemys on, että me emme tee kenenkään töitä, Arttu toteaa.

Verneri kertoo osallistuneensa talotoimikunnan kokoukseen, jossa hänet valittiin hieman yllättäen toimikunnan puheenjohtajaksi.

– Olen yhteyshenkilö asukkaiden ja palvelutalon henkilökunnan välillä, hän kuvailee luottamustehtäväänsä.

– Tykkään olla ihmisten kanssa, hän tiivistää sen, miksi viihtyy hyvin eri ikäisessä seurassa. Hän kertookin kohtaamisesta, joka tuntui erityisen mukavalta.

– Olin yhteisessä olohuoneessa täyttämässä ristikkoa, kun eräs asukas tuli siihen. Hän muistaa vanhat filmitähdet ja osaa murresanoja, minä taas internetajan juttuja. Puhuimme siitä, miten hyvin täydensimme toistemme osaamista, Verneri kertoo.

Talon iäkkäimpiin kuuluva asukas, Vernerin isoisoisä, Risto Kankaristo, 91, käy palvelutalon verstaalla puutöissä naapurinsa (kuvassa selin) kanssa. Lukijan kuva

Mutta oliko se todella yllätys Vernerille, että isoisoisä Risto Kankaristosta tuli hänen naapurinsa?

– Toki sain tietää siitä ennen haastatteluani, mutta alunperin oli sattumaa, että hän asuu samassa palvelutalossa, pojanpojanpoika kertoo.

Myös Risto Kankaristo on tyytyväinen nuoriin asukkaisiin.

– Ei tuolla edellisissä paikoissa ole ollut nuoria samalla tavalla mukana, mutta nuoria kävi kyllä pyörimässä ja katsomassa, hän kertoo.

Risto Kankaristo pitääkin tärkeänä, että nuoret ja vanhat ovat yhdessä.

– Ei saiskaan olla siten, että pidetään vanhat ja nuoret erikseen, vaan tarttis olla kanssakäymisessä. Tykkään tästä järjestelystä, hän sanoo ja lisää, että muut asukkaat ovat samaa mieltä.

– Kaikki asukkaat ovat sitä kehuneet. Kukaan ei ole moittinut nuoria iän takia, vaan päinvastoin.

Opiskelijoita muuallekin?

Päätös etsiä Nonna Linnaan opiskelijavuokralaisia on johtaja Anne Holmbergin idea.

– Meille ei haettu hoitajia, vaan nimenomaan seuraa asukkaille, hän perustelee opiskelijoiden ottamista vuokralaisiksi.

Tähän asti kokemus nuorista vuokralaisista on ollut hyvä, ja Holmberg toivookin sille jatkoa tulevina vuosina ja käytännön laajenevan.

– Idea ei ole uusi. Helsingissä tätä on kokeiltu jo muutamia vuosia sitten, ja Englannissa, Hollannissa ja Tanskassa tämä on normaalia, Holmberg vertaa.

Hän epäilee jäykkää byrokratiaa syyksi siihen, ettei nuoria asu Suomessa vanhusten kanssa samoissa paikoissa tämän enempää.

– Vanhustyössä kaikki muuttuu hitaasti, hän toteaa.

Nonna Linnan iäkkkäät asukkaat ja vuokralla olevat opiskelijat kokoontuvat halutessaan yhteisiin tiloihin. Lukijan kuva

Jotkut ovat epäilleet, että Nonna Linnan asumisjärjestely vähentäisi vanhusten hoivapaikkoja, kun palvelutalossa asuu myös opiskelijoita. Holmberg painottaa, että se ei ole vanhuksilta pois.

– Missään nimessä nuoret eivät vie vanhusten hoitopaikkoja. Meillä on alusta asti ollut mukana ajatus opiskelija-asumisesta, hän kertoo.

Aiheesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.