Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vierailu virtuaalimaailmassa voi vähentää pelkotiloja – väitöstutkija selvittää, helpottaako VR-lasien käyttö lasten piikkikammoa

Virtuaaliteknologiasta etsitään helpotusta lasten pistospelkoon. Tutkijan mukaan teknologiaa voidaan soveltaa myös esimerkiksi suolistosairauksista kärsivien lasten ja nuorten avuksi.

VR-laseja testattiin hoitohenkilökunnalle järjestetyssä tutkimusharjoituksessa Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Pistostilanne oli simuloitu eli lapsen käteen laitetussa kanyylissä ei ollut neulaa.

Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Elina Karppa selvittää, kuinka virtuaalilasien avulla tehty syvähengitys- ja rentoutumisharjoitus vaikuttaa lapsipotilaiden pistospelkoihin.

Harjoituksen avulla lapsen huomio kiinnitetään muuhun kuin meneillään olevaan toimenpiteeseen.

– Ensisijaisesti halutaan tietoa siitä, voidaanko menetelmällä helpottaa lasten pelkoa, jännitystä ja kipua erilaisten pistostilanteiden yhteydessä.

Elina Karppa tekee väitöskirjatutkimusta Tampereen yliopistoon. Tampereen ohella tutkimusta tehdään Lahdessa. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Tutkimusta tehdään 8–12-vuotiaiden ryhmissä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja Päijät-Hämeen keskussairaalassa (siirryt toiseen palveluun).

Tavoitteena on saada paitsi kokemuksellista myös mittauksilla todennettua tietoa vaikutuksista. Tutkimuspotilaille tehdään suusanallisia kyselyjä. Fysiologisia reaktioita seurataan muun muassa sydämen sykevälivaihtelun mittauksilla.

Pistospelon syntymisen ennaltaehkäisy tärkeää

Elina Karpan mukaan lasten pistospelkoihin on monia syitä. Jo yksi huono kokemus voi synnyttää pistospelon.

Myös aikuinen saattaa siirtää omaa jännitystään lapseen.

– Pistäminen mielletään kivuliaaksi, ja usein se sitä myös on. Tilanne voi olla jännittävä ja ahdistava niin lapselle kuin mukana olevalle aikuisellekin.

VR-lasien avulla pääsee katselemaan vaikka järven rantamaisemaa päätä kääntämällä. Tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Tärkeää olisikin ehkäistä pistospelon syntyminen jo ennakkoon.

Esimerkiksi hammaslääketieteen puolella on Karpan mukaan jo vahvaa näyttöä siitä, että huomion poisohjaus eli distraktio on tehokas keino, jolla voidaan lieventää jännitystä ja kipua.

Muokattavuus tuo etuja

Virtuaaliteknologiaa voidaan Elina Karpan mukaan soveltaa laajemminkin, esimerkiksi ahdistuneisuudesta ja suolistosairauksista kärsivien lasten ja nuorten hoidossa.

– Virtuaalitodellisuustehoisteinen teknologia on ajasta ja paikasta riippumatonta, yleensä lapset ja nuoret mieltävät sovellukset helposti lähestyttäviksi ja ne ovat tarpeen mukaan muokattavissa.

Elina Karpan väitöskirjan ohjaajan, TAYSin lastenklinikan ylilääkäri Sauli Palmun mukaan virtuaaliteknologia on tullut vahvasti osaksi lasten ja nuorten hoidon apukeinoja. Palmu toimii Lasten lääketutkimuskeskus Peetun vastuulääkärinä.

Lastentautiopin dosentti Sauli Palmu on Taysin lastenklinikan ylilääkäri ja toimii Lasten lääketutkimuskeskuksen vastaavana. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Sauli Palmun mukaan virtuaalisovellusten käyttöä tutkitaan, koske ne voivat tuoda sekä inhimillisiä hyötyjä että taloudellista säästöä.

Väitöskirjatutkimukseen kuuluvia rentoutusharjoituksia on tehty myös erillisissä aistihuoneissa, joiden sisälle virtuaalimaisemia rakennetaan. Virtuaalilasien käyttöön liittyy siihen verrattuna etuja.

– Esimerkiksi ahdistuneisuudesta kärsivä nuori voisi opetella rentoutusharjoitteita ja tehdä niitä tiukan paikan tulleen itsenäisesti, eikä siihen tarvittaisi erillistä ohjaajaa, hän toteaa.