Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Viikonloppu oli synkkä liikenteessä – kuusi ihmistä on kuollut 

Alkuillasta Pälkäneellä tapahtui kolari, jonka vuoksi Valtatie 12 oli suljettu muutaman tunnin.

Loimaalla henkilöauto törmäsi lauantaina varastorakennuksen seinään ja syttyi palamaan. Onnettomuudessa kuoli kaksi nuorta aikuista. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle

Viikonlopun tieliikenneonnottemuudet vaativat useita kuolonuhreja.

Sunnuntaina aamuyöllä Kouvolassa Kymenlaaksossa kuoli yksi ihminen matkailuauton ja henkilöauton kolarissa, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi.

Ajoneuvot törmäsivät toisiinsa yöllä Kuutostiellä Ruhanmäen kohdalla.

Poliisin alustavien tietojen perusteella henkilöauto oli törmännyt samaan suuntaan kulkevan matkailuauton perään. Molemmat ajoneuvot suistuivat pientareelle ja syttyivät palamaan.

Myöhään lauantaina Loimaalla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta kuoli kaksi nuorta aikuista, kertoi Lounais-Suomen poliisi tiedotteessa.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja kuolemansyyntutkintana.

Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi varastorakennuksen seinään ja syttyi palamaan. Poliisi epäilee, että törmäystä edelsi suuri tilannenopeus.

Lauantaina iltapäivällä Pellossa Rovaniementiellä tapahtui kahden henkilöauton nokkakolari, jossa molempien autojen kuljettajat kuolivat. Kuljettajat olivat 60-luvulla syntyneitä miehiä. Onnettomuuden syystä ei toistaiseksi ole kerrottu.

Sunnuntai-iltana Pälkäneellä, Pirkanmaalla tapahtui Valtatie 12:lla perävaunullisen pakettiauton ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa poliisin mukaan kuoli yksi ja yksi loukkaantui vakavasti. Valtatie 12 Hämeenlinnan ja Lahden välillä oli katkaistu Harhalan kohdalla muutaman tunnin ajan.

Autoilijoita kehotettiin sunnuntaina valppauteen huonon ajokelin vuoksi Etelä-Suomessa.

Juttua päivitetty ma 28.11. klo 2.19: lisätty poliisin kertoma tieto viikonlopun kuudennesta kuolonuhrista Pälkäneen liikenneonnettomuudesta.