Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vuosikymmenten kauna johti järkyttävään kaksoissurmaan

Pekka Turtiainen

Yli 60-vuotias pariskunta surmattiin kotonaan Savonlinnassa tammikuussa. Pekka Turtiainen

Savonlinnan epäillyn kaksoismurhan taustalla vaikuttaa olevan vuosikymmenten kauna.

60-vuotias kuopiolaismies ja noin 70-vuotias savonlinnalainen nainen tiesivät toisensa jo vuosikymmenten takaa. Vanha kauna kyti taustalla koko tämän ajan. Lopulta 18. tammikuuta kuopiolaismies ajoi Savonlinnaan naisen luokse. Oman kertomansa mukaan hän otti mukaansa aseen ja patruunoita.

Paikalla oli myös nainen noin 60-vuotias puoliso.

Pariskunnan kotona Nojanmaalla tilanne eteni nopeasti. Ampumisen jälkeen kuopiolaismies poistui paikalta. Matkalla takaisin Kuopioon hän soitti hätäkeskukseen ja kertoi ampuneensa kahta ihmistä.

Epäilty otettiin pian kiinni Joroisissa Rantasalmentiellä.

Mies on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa pariskunnan kuoleman, mutta ei ota kantaa rikosnimikkeeseen. Hän on kertonut naista kohtaan tuntemastaan kaunasta ja että oli mennyt selvittämään asiaa tekopäivänä.

Poliisi tutkii asiaa kahtena kahtena murhana.

Tämän hetken tietojen mukaan nainen ja mies ovat tunteneet toisensa ainakin jollain tasolla hyvin pitkään. Mistään ystävyyssuhteesta ei ole ollut kyse.

Kaunaa mies on kantanut yhtä kauan. Poliisi ei kommentoi kaunan sisältöä.

Poliisin tietojen mukaan epäilty on käynyt ennen varsinaista tekoa talon luona muutamia kertoja.

– En osaa sanoa, mikä eskaloi teon juuri tähän kyseiseen päivään, sanoo rikoskomisario Jarkko Lappi Iltalehdelle.

Mielentilatutkimukseen

Epäillylle on pyydetty mielentilatutkimusta jo esitutkintavaiheessa. Käräjäoikeus päättää asiasta tiistaina.

Mielentilatutkimusta on pyytänyt epäilty.

Mielentilatutkimus esitutkintavaiheessa on harvinainen, mutta käytetään etenkin silloin, jos henkilö on myöntänyt teon jollain tasolla. Näin tapahtui esimerkiksi vanhempansa murhanneen vantaalaismiehen tapauksessa.

Jos käräjäoikeus päätyy mielentilatutkimusten kannalle, se todennäköisesti viivästyttää tapauksen oikeuskäsittelyn aloittamista.