Main ContentPlaceholder
Säteilyturvakeskuksen asiantuntijan mukaan luolan vuotovesistä havaittiin toukokuussa poikkeavaa tritiumaktiivisuutta.
STT
Teollisuuden Voiman (TVO) ydinvoimalaitosjäteluolassa on havaittu radioaktiivinen päästö, kertoo Länsi-Suomi -lehti. Lehden mukaan päästön lähdettä jäljitetään, mutta sitä ei ole toistaiseksi löydetty.
Säteilyturvakeskuksen (Stuk) asiantuntija Kai Hämäläisen mukaan luolan vuotovesistä havaittiin viime toukokuussa poikkeava mittaustulos. Kyse oli kohonneesta tritiumaktiivisuudesta.
Hämäläisen mukaan TVO oli kuitenkin tehnyt lisämittauksia vasta syyskuussa. Hänen mukaansa yhtiö olisi voinut tehdä asian selvittämiseksi enemmän jo kesällä. Hämäläinen vakuuttaa kuitenkin, ettei säteilyturvallisuudesta ole tällä hetkellä suurta huolta vuodosta huolimatta.
TVO:n jäteluolaan Eurajoella on
loppusijoitettu
ydinvoimaloiden matala- ja keskiaktiivista jätettä sekä valtion vastuulla olevaa pienjätettä, jota kertyy muun muassa terveydenhuollosta ja teollisuudesta.