Main ContentPlaceholder
Trump on taistellut presidenttikaudestaan asti pimittääkseen tiedot edustajainhuoneelta. Tietojen ei uskota tulevan julkisuuteen kovin pian.
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kuvattuna 7. marraskuuta. Kuva: Gaelen Morse / Reuters
Vesa Mäkinen HS
Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen komitea sai nähtäväkseen entisen presidentin Donald Trumpin verotiedot. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö kertoi asiasta keskiviikkona.
”Valtiovarainministeriö on toteuttanut korkeimman oikeuden viimeviikkoisen päätöksen”, ministeriön tiedottaja totesi muun muassa uutistoimisto AFP:lle.
Trump on taistellut presidenttikaudestaan asti pimittääkseen tiedot edustajainhuoneelta. CNN:n mukaan valtiovarainministeriö ei suostunut kertomaan, ovatko komitean jäsenet jo perehtyneet tietoihin.
Yhdysvalloissa presidentit ovat 1970-luvulta lähtien julkistaneet verotietonsa jo virassa toimessaan. Nykyinen presidentti Joe Biden julkisti omat tietonsa presidenttikandidaattina ennen ensimmäistä vaaliväittelyään vuonna 2020.
Trumpin ja edustajainhuoneen välinen vääntö on koskenut sekä Trumpin henkilökohtaisia että hänen yhtiöidensä verotietoja. Edustajainhuone on vaatinut tietoja vuosilta 2015–2020.
CNN:n mukaan verotietojen ei uskota tulevan julkisuuteen kovin pian. AFP:n mukaan komitean jäsenet eivät ole ainakaan toistaiseksi vastanneet kommenttipyyntöihin.