Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yhdysvaltojen senaattorit varoittavat Kiinaa – väkivallalla mielenosoittajia kohtaan olisi merkittävät seuraukset

Kirjeen on allekirjoittanut yli 40 senaattoria. Suurin osa on republikaaneja.

Kiinassa on osoitettu mieltä maan tiukkoja koronatoimia vastaan. Kuva:  LEHTIKUVA / AFP / NOEL CELIS

Yhdysvalloissa kymmenet senaattorit ovat varoittaneet Kiinaa olemaan puuttumatta maassa meneillään oleviin mielenosoituksiin voimakeinoin. Perjantaina julkistetun kirjeen on allekirjoittanut 42 senaatin sadasta jäsenestä.

Kirjeessä mainitaan vuoden 1989 Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitukset, joita Kiinan kommunistinen puolue tukahdutti väkivaltaisesti. Senaattorit sanovat varoittavansa puoluetta, jotta se ei jälleen ryhtyisi väkivaltaan rauhanomaisia ja lisää vapautta vaativia mielenosoittajia vastaan.

Kirjeessä huomautetaan, että väkivaltaisuus aiheuttaisi mittavaa vahinkoa Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteelle.

Allekirjoittajissa on sekä republikaaneja että demokraatteja, mutta suurin osa heistä on republikaaneja. Mukana on myös senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell.

Presidentti Joe Bidenin hallinto on kommentoinut mielenosoituksia hillitysti, pääasiassa painottaen ihmisten oikeutta osoittaa mieltä.

Yhdysvaltain ulkoministeriötä edustava Ned Price sanoi perjantaina, että kiinalaisilla tulisi olla sama universaali oikeus rauhanomaiseen kokoontumiseen kuin maailman muillakin ihmisillä.

Ulkoministeri Antony Blinken sanoi aiemmin, että minkä tahansa mielenosoitusten tukahduttaminen on osoitus heikkoudesta.

Kiinassa on viime viikonlopun jälkeen ollut laajimpia mielenosoituksia sitten Taivaallisen rauhan aukion tapahtumien. Taustalla on ihmisten turhautuminen koronavirusrajoituksiin, ja protestointi on ulottunut sittemmin vaatimuksiin lisätä poliittista vapautta.

Kiinan mittava turvallisuuskoneisto lähti nopeasti liikkeelle hajottamaan mielenosoituksia. Maan hallinto on kuitenkin myös ryhtynyt hellittämään osaa rajoituksista.