Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yksi Turun yliopiston brändeistä, Seilin tutkimusasema, saatetaan lakkauttaa säästösyistä

Turun yliopisto hakee parhaillaan noin kahden miljoonan euron säästöjä tälle vuodelle. Myös Kevon tutkimusasema Utsjoella sekä Rauman opettajankoulutus ovat muutosneuvottelujen kohteina.

Meribiologi Jasmin Inkinen valmistautuu näytteiden ottoon Seilin merialueella. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Sopiva tuulirako sallii tammikuisena aamupäivänä matkata Saaristomerelle näytteidenottoon.

Vartin venematkan päässä Seilin saaren rannasta on meribiologi, tutkimusteknikko Jasmin Inkiselle ja kenttämestari Petri Kinnuselle tutuksi tullut poiju.

Vesinäytteistä selvitetään muun muassa sen suolapitoisuus ja lämpötila sekä planktonin ja sinilevän määrä. Sinilevääkin löytyy ympäri vuoden – niin myös tällä kertaa.

Turun yliopisto on tutkinut merta Seilin saaressa lähes 60 vuoden ajan.

Näytteet pitää jatkossakin ottaa samasta paikasta, jotta ne ovat vertailukelpoisia, sanoo apulaisprofessori ja Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen.

– Näytteidenottoa ei voi muuttaa toiseen paikkaan. Silloin aineisto on aivan erilaista eikä se tuota samaa informaatiota, kertoo Hänninen.

Hän pitää mahdottomana ajatusta, että näytteidenottoon lähdettäisiin vaikkapa Turun Ruissalosta. Seilin lähellä olevalle näytteenottopoijulle tulisi 25 kilometriä merimatkaa, ja näytteitä otetaan ympäri vuoden sääolojen mukaan.

Hänninen perustelee Seilin tutkimusaseman säilyttämistä myös sillä, että siellä opiskelijat pääsevät oikeasti havainnoimaan luontoa läheltä.

– Yliopistonmäellä opetetaan tiedot ja kenttäkursseilla taidot, painottaa Hänninen.

Yliopisto luopuisi rakennuksista

Turun yliopisto etsii jopa kahden miljoonan euron säästöjä tänä vuonna. Säästötavoite on 15 miljoonaa euroa vuoteen 2028 mennessä.

Rehtori Jukka Kola on ollut julkisuudessa niukkasanainen helmikuussa päättyvien muutosneuvottelujen säästökohteista päätösten ollessa vielä auki.

Biodiversiteettiyksikön johtaja, Ilari Sääksjärvi pitää Seilin kiinteistöjen kustannuksia korkeina.

– Meillä on biodiversiteettiyksikössä 70 ihmistä töissä ja paljon infraa eri puolilla Suomea, Utsjoella, Seilissä, Ruissalossa ja pääkampusalueella. Yritämme löytää ratkaisut, joilla voisimme turvata kaikki tutkimusalat ja opetusalat myös jatkossa mahdollisimman hyvin, kertoo Sääksjärvi.

Saaristomeren tutkimuslaitos toimii muun muassa entisen Seilin saaren mielisairaalan rakennuksessa. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Sääksjärven mielestä näytteidenotto merestä voitaisiin tehdä esimerkiksi Ruissalosta tai Nauvosta käsin.

Kiinteistökulujen takia yliopisto ei Sääksjärven mukaan ole pystynyt palkkaamaan uusia, nuoria merentutkijoita, jotka turvaisivat tulevaisuutta.

Kansalaiskeskustelu käy vilkkaana

Seilin mahdollinen sulkeminen on saanut aikaan vilkkaan kansalaiskeskustelun.

Esimerkiksi Turun yliopiston merkittävä rahoittaja Sakari Alhopuro on ihmetellyt Turun Sanomien jutussa (siirryt toiseen palveluun) Seilin ja Kevon tutkimusasemien sulkemista. Hän on lahjoittanut rahaa niihin molempiin.

Seilin tutkimusasemalla pitkään työskennellyt emeritusprofessori Ilppo Vuorinen pohti Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun), että Seilin voi menettää vain kerran. Hän mainitsee, että meri ja merenkulku ovat tärkeitä tutkimusaiheita Turun yliopistossa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 1. helmikuuta kello 23 saakka.