Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yle syrji riskiryhmään kuuluvaa vammaista ihmistä vaalitentissä

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on käsitellyt tapausta, jossa Yle on kieltänyt vaalitenttiin osallistuvalta henkilöltä kasvomaskin. Kyseinen henkilö kuuluu vammaisuutensa vuoksi koronavirustaudin riskiryhmään ja hän olisi käyttänyt maskia.

Yle ei myöskään suostunut toteuttamaan vaihtoehtoisia tapoja, joilla henkilö olisi pystynyt osallistumaan vaalitenttiin terveysturvallisesti, kertoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.

Yle myöntää syrjinnän ja on maksanut henkilölle hyvitystä 3 000 euroa.

Tästä on kyse

Tapauksessa henkilö ei pystynyt osallistumaan Ylen järjestämään vaalitenttiin, koska Yle kielsi kasvomaskin käytön osallistujilta. Henkilö kuuluu vammaisuutensa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmään, mikä oli myös Ylen tiedossa ennen vaalitenttiä.

Yle ei myöskään suostunut järjestämään vaihtoehtoisia tapoja, joiden avulla riskiryhmään kuuluva henkilö olisi voinut osallistua tilaisuuteen niin, että hän pystyisi pitämään etäisyyttä muihin ihmisiin.

Riskiryhmään kuuluva henkilö oli asiasta yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettuun.

Yhdenvertaisuusvaltuutetulle antamassaan selvityksessä Yle kertoi, että yhtiö oli kiinnittänyt erityistä huomiota vaalitentin kuvaustapahtuman terveysturvallisuuteen sekä pyrkinyt siihen, että kaikki puolueet ovat edustettuina tasapuolisesti lähetyksessä. Ylen mukaan katsojilla on ollut mahdollisuus arvioida osallistujien esiintymistä yhtäläisin perustein.

Valtuutettu katsoo kuitenkin, että Yle ei selvityksessään tuonut esiin hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia syitä sille, että se ei hyväksynyt kasvomaskin käyttöä tilaisuudessa.

– Jokaisella on perustuslaillinen oikeus osallistua poliittiseen toimintaan ja vammaisen henkilön tulee voida osallistua poliittiseen vaalityöhön yhdenvertaisesti muiden kanssa. Yleisradiolla on myös aivan erityinen ja laissa säädetty tehtävä tukea yhdenvertaisuutta ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia, vs. yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen kertoo.

Yle myöntää syrjineensä henkilöä ja sitoutuu siihen, että jatkossa vammaiset ihmiset voivat osallistua Ylen ajankohtaisohjelmiin tosiasiallisen yhdenvertaisina osallistujina ja osana yleisöä.

Sovintosopimuksessa Yle myös sitoutuu järjestämään henkilökunnalleen koulutusta vammaisten ihmisten yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisesta.