Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yleisurheilun EM-kisat | SE-juoksija Samuel Purola arvostelee pikamatkojen outoa sääntöä: ”Ei pitäisi päästää vapaamatkustajia mukaan”

Urheilu|Yleisurheilun EM-kisat

SE-juoksijan ja hänen valmentaja­isänsä pitkäaikainen työ on alkanut tuottaa tulosta vaikeiden vuosien jälkeen.

Samuel Purolan tavoitteena on juosta välierissä EM-kisojen 200 metrillä. Kuva:  Ossi Ahola / Aamulehti

München

Samuel Purolaa pidetään lehmän­hermoisena pikajuoksijana, joka ei turhaan jännitä.

Samalla tavalla turhia jännittämättä Purola lähtee juoksemaan 200 metrin alkueriä torstaina EM-yleisurheilussa.

Samaan aikaan, kun Eugenessa käytiin yleisurheilun MM-kisoja, Purola juoksi Malmössä 200 metrillä Suomen ennätyksen 20,45.

Kolme viikkoa myöhemmin hän voitti Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden ajalla 20,62. Se oli kaikkien aikojen paras suomalaisen juoksema aika Suomessa.

Vielä 150 metrin jälkeen Purola oli edellä SE-aikaansa, mutta kaarre kulutti voimat.

”Se oli tiedossa. Loppu hyytyi aika pahasti. Siinä tuli ero enkkajuoksuun. Kalevan kisojen aika oli ihan hyvä, kun siinä oli paljon juoksuja alla”, Purola sanoo Suomen joukkueen hotellissa Münchenissä.

EM-kisojen alkuerissä Purolalla on vain yksi tavoite: päästä jatkoon.

Purolaa, kuten jo sadan metrin alkuerissä juossutta Samuli Samuelssonia, harmittaa, että EM-tilastojen parhaat juoksijat pääsevät pikajuoksuissa suoraan välieriin.

”On se outo [sääntö]. Siinäkin porukassa on juoksijoita, jotka eivät edes pääsisi alkueristä jatkoon. Lisäksi suoraan välieriin päässeet saavat parhaat radalta keskeltä. Päivän kunto ratkaisee. Ei pitäisi päästää vapaamatkustajia mukaan”, Purola sanoo.

”Kunto on edelleen hyvä, vaikkei sitä etukäteen tiedäkään. Tuskin ihan hirveän paljon huonompi kuin Kalevan kisoissa.”

Purola on tehnyt pitkäjänteistä työtä isänsä Mika Purolan valmennusopeilla. Työ on alkanut kantaa hedelmää.

”Emme ole tehneet isoja muutoksia. Olen kehittynyt viime vuodesta, vaikkei sekään ollut huono”, 22-vuotias Purola sanoo.

Vuosi sitten hänen ennätyksensä oli 20,79. Tänä kesänä hän on juossut kolme kertaa tuon ajan alle.

Purola on juossut tänä kesänä myös 400 metrillä ennätyksensä 46,80. Myös Viljami Kaasalainen (46,54) ja Eljas Aalto (46,92) alittivat samassa kisassa Jyväskylässä 47 sekuntia.

Täyttä ratakierrosta Purola sanoo juoksevansa puhtaasti treenimielessä.

”Se on parantanut vauhtikestävyyttä, joka on aika olennaista myös 200 metrillä. Kaikki tähtää kakkoselle.”

Viime kauden lopulla Purola jo juoksi 400 metriä nuorten SM-kisoissa. Matkanvaihdos ei kuitenkaan ole suunnitelmissa.

”Yksittäinen kunnon [400 metrin] happoveto tuntuu hyvältä. Jyväskylässä lähdin reippaasti liikkeelle, että sain hyvät hapot aikaiseksi. Ei ruvennut oksettamaan, kuten joillakin rupeaa.”

EM-kisoissa Purola juoksee toista kertaa. Vuonna 2018 hän oli Berliinissä Suomen pikaviesti­joukkueen ankkurina. Viestin muut juoksijat olivat Eetu Rantala, Otto Ahlfors ja Oskari Lehtonen.

Myös Münchenissä Purola on mukana viestissä. Tällä kertaa kavereina ovat Samuelsson, Lehtonen, Niko Kangasoja, Roope Saarinen ja Santeri Örn. Juokseva joukkue nimetään myöhemmin.

Vuosi 2018 ja myös sitä seuraava vuosi olivat muuten vaikeita loukkaantumisten takia.

”Paljon on auttanut, että motivaatio on pysynyt. Missään vaiheessa ei ole tullut fiilistä, että noustaanko tästä, vaan että jossain vaiheessa työ palkitaan.”

Samuel Purola juoksi kaksi viikkoa sitten Kalevan kisoissa huippuajan 200 metrillä. Kuva:  Mikko Stig / Lehtikuva

Purola kilpailee pipo päässä. Kyse on vanhasta tavasta. Münchenissä hän pitää päässään päähinettä, jossa on Suomen sinivalkoiset värit.

”Varmaan omia värejä ei saisi edes käyttää näissä kisoissa. Pipolla ei ole sen kummoisempaa tarinaa. Panin sen kerran syksyllä treeneissä päähän, ja sen jälkeen olen pitänyt sitä kisoissa.”

Miesten 200 metrin alkuerät juostaan torstaina kello 13.30 Suomen aikaa.