Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yleisurheilun EM-kisat | Varaheittäjä Toni Keränen osasi odottaa kutsua EM-kisaan: ”Tiesin koko ajan tilanteen”

Urheilu|Yleisurheilun EM-kisat

Miehet karsivat keihäsfinaaliin perjantaina. Toni Kuusela ja Lassi Etelätalo ovat Suomen kaksi muuta heittäjää.

Toni Kuusela, Toni Keränen ja Lassi Etelätalo kisaavat perjantaina keihään karsinnassa. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

München

Toni Keränen ei pannut työvälineitään varastoon, vaikkei hän päässyt Kalevan kisojen tulosten perusteella suoraan keihäänheittäjäksi EM-yleisurheiluun.

Keränen ja Kuusela kisasivat Joensuussa kolmannesta edustuspaikasta, kun Lassi Etelätalo ja Oliver Helander oli valittu jo aiemmin. Kalevan kisoissa Kuusela voitti Keräsen ja sai paikan.

Helander loukkasi Kalevan kisoissa kuitenkin niin pahasti kylkeään, ettei heittämisestä tullut enää mitään. Keränen sai hälytyksen varamiehenä.

”Tiesin koko ajan tilanteen ja osasin olla valmiina. Treenasin niin, että olin valmis tänne tulemaan”, Keränen sanoo.

Keränen oli mukana kuukausi sitten MM-kisoissa, joissa hän heitti karsinnassa 78,52 ja oli 18:s.

Kalevan kisoissa hän heitti SM-pronssia ensimmäisellään 82,52.

”Karsinnassa ei saa epäonnistua. Jos heitän 82 metriä, sillä pääsee finaaliin, vähempikin riittää”, Keränen sanoi.

Keihäänheiton lajivalmentaja Tero Pitkämäki arvelee, ettei perjantain karsinta nouse kovin kovatasoiseksi.

”80 metriä riittää varmasti”, kolminkertainen EM-mitalisti sanoi.

Tero Kuuselan alkukausi oli vaikea, mutta nyt tunnelin päässä näkyy valoa.

”Alkukaudella sattui joka paikkaan, nyt se on vähentynyt puolella. Kipu on hälventynyt”, monenlaisista vammoista kärsinyt Kuusela sanoo.

Lassi Etelätalo ei ole heittänyt kertaakaan Kalevan kisojen voittonsa jälkeen.

”84 metriä on hyvässä muistissa”, Etelätalo sanoi.

Keihäskisan suosikeiksi hän nostaa Saksan Julian Weberin ja Tšekin Jakub Vadlejchin.

”Molemmat ovat varmoja heittäjiä, mutta pronssi on lähtökohtaisesti auki”, Etelätalo sanoi.

Kovatasoisessa MM-finaalissa Etelätalo oli kuudes (82,70).

Etelätalo ja Keränen heittävät perjantaina toisessa karsintaryhmässä, joka alkaa kello 12.15 Suomen aikaa. Kuusela karsii kello 11. Karsintaan on luvassa sadesäätä.