Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yleisurheilun EM-kisat | Wilma Murto oli aluksi vaikeuksissa, mutta syttyi ratkaisevalla hetkellä – Näin kolmen naisen taktinen seiväs­trilleri eteni

Urheilu|Yleisurheilun EM-kisat

”Olen uskonut tähän, ja siksi pystyin tekemään sen tässä painekattilassa”, Wilma Murto kommentoi mestaruuteen päättynyttä finaalia.

Kun EM-finaalissa oli enää kolme kisaajaa jäljellä, Wilma Murto syttyi mestaruustaisteluun. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomen Wilma Murto oli yksi EM-kisojen mitalitoivoista. Münchenin illassa hän näytti ettei tullut varmistelemaan himmeämpiä mitaleja, vaan janosi mestaruutta.

Siitä kertoo riskinotto, jonka hän kisan aikana teki.

Aloituskorkeus 440 meni ilmavasti ensimmäisellä. Myös korkeus 455 meni Murrolla vaikeuksitta, tosin vasta toisella yrityksellä. Elina Lampelalle korkeus 455 oli keskiviikkona liikaa, tuore Suomen mestari jäi 11. sijalle ja sai jännittää kotimaisen kilpasiskonsa matkaa.

Korkeudesta 465 tuli vedenjakaja. Kreikan Aikateríni Stefadini ylitti korkeuden ensimmäisellään. Murto pudotti ensimmäisen yrityksen, Slovenian Tina Šutej meni yli ensimmäisellä. Murron toinen yritys onnistui ja suomalainen sai jatkaa kisassa.

Vain kolme hyppääjää oli tässä vaiheessa ylittänyt korkeuden 465, mutta Britannia Molly Caudery yrittää riskillä ja siirtää viimeisen yrityksen seuraavaan korkeuteen. Riski ei tuota tulosta ja Caudery tippuu kisasta. Murron EM-mitali varmistuu.

Murto pudottaa 470 ensimmäisellä, Kreikan Stefanidi jatkaa puhdasta sarjaansa. Šutej pudottaa ensimmäisellä, mutta menee yli toisella.

Nyt Murto ottaa riskin. Hän jättää kaksi yritystä 475:een, korkeuteen joka olisi Suomen ennätys.

Stefanidi jatkaa puhtaalla pöytäkirjalla yli 475:n korkeudesta. Murto ei tästä häkelly, vaan menee yli ja tekee Suomen ennätyksen. Myös Šutej menee yli. Kolmen naisen taisto mitalista on kova.

Sitten Stefadinin puhdas sarja särkyy, hänelle tulee ensimmäinen pudotus 480:stä. Murto menee yli ja siirtyy kisan johtoon. Šutej pudottaa.

Muiden on ylitettävä 485 jos mielivät voittaa suomalaisen. Šutej ei siirrä yrityksiä seuraavaan korkeuteen, vaan jatkaa 480:stä tiputtaen kaikki. Murto varmistaa EM-hopean.

Stefadini ei pääse yli 485:n korkeudesta, viimeinen yritys menee läpijuoksuksi. Hän jää hopealle tuloksella 475. Šutej saa pronssia samalla tuloksella, mutta huonommalla pöytäkirjalla.

Murto on mestari, hän voisi siirtyä kilpakumppaniensa kanssa tuulettelemaan ja iloisiin yhteiskuviin, mutta ihan vielä ei ole sen aika. Kun kerran kulkee, niin Murto käyttää yrityksensä ylittää 485.

Hän nostaa kädet päänsä päälle ja taputtaa, yleisö lähtee kannustukseen mukaan. Münchenin stadion raikuu, kun Murto lähtee juoksuun. Sitten ponnistus.

Ylitys on vaivattoman näköinen ja laskeutuessaan korkeuksista Murto hymyilee leveästi. Tuohon hetkeen kelpaa tulevaisuudessa palata, kun hän hakee onnistumisen tunnetta uusiin kisoihin.

Patjalle tultuaan hän karjuu, Suomen ennätys on pantu uusiksi 13 sentillä.

Huikea tulos ei ollut Murrolle itselleen yllätys.

”Nyt tuli tulos mikä, on ollut tulollaan jo pitkän aikaa. Se ei ollut yllätys, olen uskonut tähän, ja siksi pystyin tekemään sen tässä painekattilassa”, tuore mestari kommentoi kilpailua Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Murto kommentoi kilpailun ratkaisevaa hetkeä, 465:n ylitystä. Tuossa kohtaa urheilijan flow-tila syttyi.

”Ajattelin, että hetkinen, meitä on enää kolme mukana. Siitä vapautui paljon energiaa, nyt mennään! Minimi oli saavutettu, ja siitä alkoi flow-tila mennä päätyyn saakka.”

Murto totesi, että 470:n yrittäminen useamman kerran ensimmäisen pudotuksen jälkeen olisi ollut hopean varmistelua. Siksi hän siirsi kaksi yritystä 475:een.

”Mietimme sitä ennen hetken valmentajan kanssa mitä teemme, ja lopulta hän kysyi, haluanko voittaa.”

”485:n jälkeen tuli tunne, että päivän työt olivat tässä, sen verran energiaa ja tunteita purkautui.”