Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yritykset | Rakennus­yhtiö Lehto varoittaa: Viime vuoden tulos painuu odotettua enemmän tappiolle

Lehto on joutunut myymään joitakin asuntokohteitaan merkittävillä alennuksilla.

Lehto Group ennakoi viime vuoden liiketuloksen jatkuvista toiminnoista painuvan noin 42 miljoonaa euroa tappiolle. Kuva:  Tuomas Siitonen

Rakennusyhtiö Lehto Group varoittaa viime vuoden tuloksensa jäävän aiemmin arvioitua heikommaksi.

Yhtiö ennakoi viime vuoden liiketuloksen jatkuvista toiminnoista painuvan noin 42 miljoonaa euroa tappiolle. Aiempi arvio oli, että liiketulos on yli 27 miljoonaa euroa tappiollinen.

Ennakoitua suuremmat tappiot johtuvat Lehdon mukaan muun muassa siitä, että yhtiö on myynyt joitakin asuntokohteitaan merkittävillä alennuksilla.

Lehto sanoo asuntojen alennusmyyntien parantaneen yhtiön maksuvalmiutta ja kassavirtaa. Lehdon mukaan nämä asuntomyynnit myös pienentävät merkittävästi yhtiön myymättömien asuntojen kantaa.

Lehto listaa myös muita syitä aiemmin arvioitua suuremmille tappioille. Joidenkin toimitila- ja puukerrostaloprojektien kulut ovat kasvaneet, luottotappiot ja kertaluonteiset erät ovat aiemmin arvioitua suurempia, ja tietyt viime vuodelle suunnitellut omaisuuden myynnit siirtyivät tälle vuodelle, yhtiö sanoo tiedotteessa.

Tuore tulosvaroitus tarkoittaa, että Lehdon tappiot ovat kasvamassa selvästi vertailukaudesta. Toissa vuonna Lehdon liiketappio jatkuvista toiminnoista oli 28 miljoonaa euroa.

Alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan Lehdon viime vuoden liikevaihto jatkuvista toiminnoista oli noin 345 miljoonaa euroa, kun se toissa vuonna oli 404 miljoonaa euroa. Lehdon mukaan liikevaihdon lasku johtui muun muassa asuntokohteiden vähäisistä aloituksista viime vuoden aikana.

Lehto kertoo myös aloittaneensa neuvotteluita rakenteellisista ja omistuksellisista järjestelyistä.

Lehto sanoo käynnistäneensä prosessin, jonka tavoitteena on löytää yhtiölle teollisia tai omistuksellisia kumppaneita.

Lehto arvioi, että yhtiön nykyinen liiketoimintaportfolio on markkinatilanteeseen ja yhtiön rahoitustilanteeseen nähden laaja. Yhtiön mukaan on mahdollista, että se järjestelee liiketoimintojaan joko osin tai kokonaan. Mahdolliset järjestelyt voitaisiin yhtiön mukaan toteuttaa tämän vuoden aikana.