Alaikäinen moskovalainen poika joutuu vuosiksi vankilaan. Kuvituskuva. Fotolia/AOP

Moskovan alueen koululainen sai Suomen mittapuulla varsin kovalta tuntuvan rangaistuksen - seitsemän vuotta ja kolme kuukautta ehdotonta vankeutta tapon yrityksestä . Alaikäisellä pojalla ei ollut kontollaan aiempia rikoksia .

Puolitoista vuotta sitten yhdeksäsluokkalainen poika saapui kouluun leikkirevolverin, itsetehtyjen pommien ja kirveen kanssa . Hän hyökkäsi informaatiotutkimuksen opettajan kimppuun . Nuori ei onnistunut vahingoittamaan ketään . Opettaja ja muutama oppilas saivat lieviä vammoja yrittäessään pelastautua ikkunan kautta .

Oikeudessa poika sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa ketään ja että hän katuu tekoaan . Syyttäjä vaati 9,5 vuotta vankeutta . Alaikäinen voi Venäjän lakien mukaan saada enintään kymmenen vuotta vankeutta eli syyttäjän vaatima rangaistus oli lähes suurin mahdollinen .

Nuoren miehen asianajaja vaati ehdollista vankeutta, mutta oikeus ei suostunut siihen, vaan katsoi reilun seitsemän vuoden ehdottoman rangaistuksen olevan sopiva .

Suomen lain mukaan tuomittaessa rangaistusta 15 - 17 - vuotiaana rikoksen tehneelle noudatetaan sääntöä, jonka mukaan rangaistuksen määrä on enintään 3/4 siitä, mitä täysi - ikäiselle tekijälle tuomittaisiin . Alle 18 - vuotiasta ei yleensä tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen . Hänet voidaan jättää myös rangaistukseen tuomitsematta, jos oikeus katsoo, että hän ottaa opikseen ilman rangaistustakin .

Lähde : Kommersant . ru