Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Anssi Kelan halvaantuminen oli millistä kiinni – kertoo nyt, mitä hyvää onnettomuudesta seurasi

Anssi Kela rakasti lapsena kolmea asiaa, Tähtien sotaa, Ritari Ässää ja formulaa. Elämässään muusikko on toteuttanut monet pikkupojan unelmansa. Ja muutaman aikuisen miehen haaveen niiden päälle.

Anssi Kelan työhuonetta hänen kotinsa kellarissa koristaa Darth Vader. Tähtien sota -elokuvat olivat valtava juttu kasarin lapsille, Anssi kertoo.

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat eletyistä unelmistaan, menetetyistä haaveistaan ja uusista unelmistaan.

ELETYT UNELMAT

Onnellinen mies kellarissa

Puutalon alakerrasta Helsingin Käpylästä löytyy muusikko Anssi Kelan, 49, maailma. Seinää koristaa jättikokoinen, mustanpuhuva Darth Vader. Kitaroita ja muita soittimia on pitkä rivi, niiden koteloita kunnioitusta herättävä määrä. Silti yhdistetyssä työhuone-miesluolassa ei vallitse kaaos. Kaikki on siistiä.

Isäntä itse hipsuttelee huoneessa lähes äänettömin askelin. Hän tarjoilee vieraalle teetä ja koskettaa arvostavasti milloin yhtä, milloin toista soitinta. Esimerkiksi pianoon liittyy tarina – se kuului aikanaan Anssin edesmenneelle isälle ja päätyi pojan haltuun monen käänteen kautta.

Ylhäältä talosta kuuluu silloin tällöin muusikon perheenjäsenten askelia, mutta muuten tämä täysin rempattu rintamamiestalon entinen autotalli on rauhan tyyssija. Juuri sellainen suoja, jonka introvertiksi tunnustautuva muusikko ympärilleen tarvitsee.

”Tiedän eläväni etuoikeutettua elämää. Ammatillisia unelmiani olen saanut toteuttaa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Pystyn elättämään musiikin tekemisellä perheeni, ja yleisö on edelleen kiinnostunut tekemisistäni. Ihmissuhteeni toimivat ja kotini on niin viihtyisä, ettei esimerkiksi maailmalle matkustaminen kiinnosta pätkääkään. Työni mahdollistaa senkin, että voin elää pitkälti luontaisen biorytmini mukaan, eli valvoa yöt lähes aamuun saakka musiikkia tehden muun maailman nukkuessa ympärillä. Voiko enempää pyytää?

Lapsena en vielä osannut haaveilla nykyisen elämäni parhaista asioista, hyvästä parisuhteesta, tyttärien isyydestä ja mieluisasta kodista. Silloisia unelmiani ruokki eräänlainen pyhä kolminaisuus: Ritari Ässä puhuvine KITT-autoineen, Keke Rosberg formulansa ratissa sekä Tähtien sota -elokuvat. Kaikki ne olivat valtavia juttuja meille kasarin lapsille. Lapsuusvuoteni olivat onnellisia, kaikkiin varhaisiin muistoihini liittyy suurta lämpöä – ehkä siksi olen aina ollut nostalgiaan taipuvainen?

Perusturvallisuus horjahti, kun olin 12-vuotias.

Ala-asteiässä musiikkihaaveeni liikkuivat sillä tasolla, että kunpa pääsisin soittamaan bassokitaraa koulussa. Silloin kaikki, kaverit, opettajat ja etenkin tytöt näkisivät, että olen bändissä. Se haave ei koskaan toteutunut, eivätkä tytötkään suuntaani kahdesti katsoneet.

Perusturvallisuus horjahti, kun olin 12-vuotias ja isäni kuoli äkillisesti liikenneonnettomuudessa. Se jätti minuun syvän menettämisen pelon. Jo nuorena poikana sisäistin, että mitä vain voi tapahtua kenelle vain koska vain.

Omaa kuolevaisuuttani en silti osaa murehtia. Enemmänkin menettämisen pelko kohdistuu nykyään lapsiini. Kannan jatkuvaa huolta siitä, ettei heille vain tapahtuisi mitään ikävää. Minusta tuntuu aina siltä, että olinpa rakentanut ympärilleni millaisen linnan tahansa, se voi osoittautua korttitaloksi, sortua koska vain.”

Hyvästi, varpaiden tuijottelu

Anssi Kela tunnetaan paitsi musiikistaan ja energisistä live-esiintymisistään, myös monenlaisesta poikkitaiteellisesta tekemisestä. Hän on kirjoittanut esimerkiksi romaanin ja loi juuri ennen koronapandemian alkua Mun täytyy kävellä näin -elämäkertaproduktion, joka oli eräänlainen yhdistelmä musiikkia ja teatteri-ilmaisua. Pienehköillä näyttämöillä pyörineen intiimin konsertin liput menivät kuin kuumille kiville. Anssi tunnetaan myös Vain Elämää -ohjelmasta, jossa hänet on nähty aiemmin 4. tuotantokaudella ja jälleen tänä syksynä, All Stars -kaudella.

Melkoinen määrä julkista esillä olemista miehelle, joka luonnehtii itseään synnynnäisen ujoksi.

”Sosiaalisiin tilanteisiin liittyy isoja haasteita. Mitä enemmän jossakin tilanteessa on ihmisiä mukana, sen vaikeampaa se on minulle. Eniten pidän kahdenkeskisistä juttutuokioista, vähiten tilanteista, joissa joudun ponnistelemaan saadakseni suunvuoron. Esimerkiksi Vain Elämää -pöytäkeskusteluista mietin kovasti jälkeenpäin, tulinkohan sanoneeksi oikeastaan mitään?

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että elämänkokemus ja rutiini antavat kaltaiselleni introvertillekin työkaluja eri tilanteisiin. Vuosien myötä olen avautunut ja rentoutunut tavalla, josta esimerkiksi Nummelan ilmestymisen aikoihin en osannut vielä edes haaveilla. Silloin olin vielä artistina aikamoinen raakile, itsestäni syvästi epävarma kengänkärkien tuijottelija, jonka oli esimerkiksi haastatteluissa vaikea saada sanaa suustaan.

Esiin astuu lavapersoonani Kelastinen: perusminääni rajumpi tyyppi.

Ihmiset, jotka nykyään katsovat minua lavalla, tuskin tulevat ajatelleeksi, että tuossa seisoo sisäänpäin kääntynyt ujostelija. Vielä bäkkärillä puuhatessani olen ihan se sama Anssi kuin muutenkin.

Mutta lavalle kiivetessä, viimeistään ensimmäisen biisin lähtiessä käyntiin, päässäni naksahtaa jokin nappula eri asentoon, mutaatio tapahtuu ja esiin astuu lavapersoonani Kelastinen: perusminääni rennompi, hauskempi ja rajumpi tyyppi. Kyse ei silti ole päälle liimatusta roolista, vaan yksinkertaisesti sellaisesta osasta minua, joka näkyy lähinnä lavalla. Varmuus omasta tekemisestä ja osaamisesta kantaa pitkälle.”

Anssi Kelan oma maailma on pedantissa järjestyksessä.

KARAHTANEET HAAVEET

Ajohaalari naulaan

Vuonna 1982, kun suomalainen Keke Rosberg voitti Formula I -maailmanmestaruuden, Anssi Kela oli kymmenvuotias. Otollisessa iässä siihen, että hurahdus autourheilun kuninkuusluokkaan oli syvä ja totaalinen. Yhä vielä formulat ovat ainoa urheilulaji, jota muusikko jaksaa seurata. Anssi kertoo, että formuloiden ajaessa lähtöruutuihin häntä värähdyttää edelleen sama into kuin pikkupoikana.

Tunne on linkki noin neljänkymmenen vuoden taakse, lapsuudenperheen kanssa kotikatsomossa jaettuihin jännityksen hetkiin.

”Keken mestaruuden myötä iski into: minustakin tulee formulakuski! Tätä haavetta pääsin toteuttamaan pienimuotoisesti 2000-luvun alussa, kun ajoin muutaman kauden Suomen F3-sarjassa. Jopa menestystä – voittoja ja palkintopallisijoituksia – tuli jonkin verran. Vuoden 2007 jälkeen en kuitenkaan ole kilpa-auton ratin taakse istunut.

Se johtuu monesta asiasta, esimerkiksi ympäristöarvoista, jotka ovat elämässäni saaneet vanhemmiten yhä enemmän sijaa. Mietin ajoittain paljonkin ilmastonmuutosta ja sitä, millaisen maailman jätämme lapsillemme.

Onnettomuudessa oli hyväkin puolensa.

Toukokuussa 2003 valmistautuessani ekaan kisaani, jouduin onnettomuuteen. Kaksi selkänikamaani murtui rytäkässä, ja päädyin leikkauspöydälle. Minulla oli onnea matkassa, halvaantuminen oli millistä kiinni.

Onnettomuudessa oli silti hyväkin puolensa. Kokemuksena se oli pysäyttävä ja sai minut tuumimaan asioita uudesta vinkkelistä. Maailmaan tuli enemmän värejä, kiitollisuus elämän ainutkertaisuudesta vahvistui. Olen äärimmäisen onnellinen esimerkiksi siitä, että minulla on yhä toimivat jalat. Ajattelen, että jokainen uusi aamu on omanlaisensa lahja.

Silti en kadu sitä, että tulin toteuttaneeksi tällaisenkin haaveen. Koen, että meitä ihmisinä ohjaa kaksi vastavoimaa: unelmat ja pelko. Jokaisen pitää päättää, kummalle antaa valtaa. Mennäkö kohti unelmiaan vai jättääkö pyrkimättä niitä kohti siksi, että pelottaa?

Omassa elämässäni tahtoisin nähdä halun tavoitella unelmia pelkoa vahvempana vaikuttimena. Haaveiden toteuttaminen vaatii usein rohkeutta, perimmäisten pelkojen voittamista. Vaihtoehtona on varman päälle pelaaminen vailla riskejä – mutta se kääntyy helposti elämättömäksi elämäksi.”

Ydinperhe murtui

Auto-onnettomuuden vuosi 2003 oli muutenkin myrskyisää aikaa Anssi Kelan elämässä. Lokakuun puolivälissä tuli julki muusikon asumusero. Uutinen kohahdutti, sillä Nummelan menestyksestä lähtien Anssilla oli ollut kunnon miehen ja rakastavan puolison imago, jota kaikkien ulkoa osaaman hitin sanat olivat vahvistaneet.

”Nuoruuden avioliiton päättyminen eroon on isoin pettymys itseeni, jonka olen ikinä kokenut. Mikään siinä ei mennyt kuten olisi pitänyt tai kuten olin ajatellut. Se jakso ei ole henkilöhistoriassani asia, josta olisin ylpeä. Sellainenkin vaihe, tanssi ruusunpiikeillä, tuli kuitenkin elettyä läpi.

Olen pitkien parisuhteiden mies.

Perusluonteeltani olen konflikteja välttelevä rauhanrakentaja. Pyrin säilyttämään sovun joskus jopa oman hyvinvointini kustannuksella. Kaihdan riitoja ja ahdistun lievästi, jos joudun tuottamaan pettymyksiä kanssaihmisille.

Olen myös pitkien parisuhteiden mies. Minulla ei ole mitään vetoa säätämiseen tai sähläämiseen. Arvostan sitä, että tunnen toisen ihmisen hyvin ja hän tuntee minut. Kumppanuus on minulle tärkeää.

Vaikka viihdyn omissa oloissani tosi hyvin, minulle merkitsee paljon se, että halutessani pääsen pois yksinäisyydestä, toisen ihmisen seuraan.

Tämä kirkastui minulle eräänä uudenvuodenaattona eroni jälkeen. Olin silloin asioiden, ihmisten ja suhteiden välissä.

Muistan, miten tuijotin rakettien pauketta Helsingin Punavuoressa sijainneen kämppäni ikkunasta ja mietin, että kaikki muut ovat tuolla toistensa kanssa ja minä katselen sitä täältä ulkopuolelta, yksin. Se oli lohduton kokemus, joka sai minut ajattelemaan, etten enää koskaan halua vaihtaa vuotta yksin. Onneksi en sen jälkeen ole joutunut kokemaan vastaavaa yksinäisyyttä. Minulla oli onni löytää elämääni onnea.”

Anssi Kelan unelmakartassa näkyvät niin huoli ilmastonmuutoksesta kuin sisäinen lapsikin. Sokerinhimoakaan ei ole unohdettu - huomaa leivokseen hypännyt mini-Anssi.

UUDET UNELMAT

Kunpa kaikki hyvä jatkuisi

Anssi Kelan lapsista vanhempi on jo täysi-ikäinen, nuorempi alakouluiässä. Muusikko sanoo, että hänen katseensa alkaa yhä enemmän siirtyä omista päämääristä siihen, mitä lapsille tapahtuu ja kuinka heidän elämänsä rakentuu. Omassa lähitulevaisuudessa, pandemian päättyessä, on edessä yhä tiiviimmin täyttyvä keikkakalenteri sekä viisikymppisyys. Anssi juhlii pyöreitään kesällä 2022.

”Tahtoisin ajatella, ettei viisikymppisyys enää tarkoita samaa kuin joskus ennen, koska ihmiset elävät terveempinä vanhemmiksi kuin koskaan. Pahoin kuitenkin pelkään, että esimerkiksi teinien silmissä tämän ikäiset ovat jo aivan muumioita.

Olen perinyt äidiltäni hoikan ihmisen geenit. Onneksi, sillä makeansyönti on minulle melkoinen pahe. Jopa siinä määrin, että pelkään sen kumoavan muiden hyvien elämäntapojeni, kasvissyönnin ja absolutismin, myönteiset vaikutukset. Herkuttelu näkyy esimerkiksi siinä, että hampaani ovat alkaneet murentua. Vähän väliä palasia lohkeilee ruuan joukkoon, ja taas on asiaa hammaslääkäriin.

Pelkään kuntoni olevan kehnompi kuin koskaan.

Normaalioloissa keikoilla käyminen ja lavalla liikkuminen pitävät minut kunnossa. Nyt pandemian tuoman hiljenemisen myötä pelkään kuitenkin kuntoni olevan kehnompi kuin koskaan. Pitäisiköhän pyöreiden vuosien kunniaksi käydä jonkinlaisessa perusteellisessa lääkärintarkastuksessa? Sellaista en ole koskaan aiemmin hoksannut edes ajatella.

Näössäkin olisi parantamisen varaa – toinen silmäni on puolisokea, ja olisin tarvinnut silmälasit jo teini-iässä. Myös ikänäköä karttuu, mutta minkäänlaisten lasien käyttöön en ole tottunut. Olen mukautunut näkemään huonosti.

Haaveilen siitä, että terveyteni säilyy mahdollisimman hyvänä ja asiat jatkuvat nykyisellä mainiolla mallillaan vielä pitkään.”

Mitä universumi tuo?

Tuoreen Vain Elämää -kauden ensimmäisessä jaksossa nähtiin hetki, kun Anssi Kela kaartoi Satulinnan pihaan kiiltävän mustalla, erikoisella autolla. Jokainen 1980-luvulla lapsuuttaan tai nuoruuttaan elänyt tunnistaa menopelin oitis – sehän on KITT, Ritari Ässän auto. Anssi kuvailee Pontiac Trans Amin hankkimista hetken inspiraatioksi ja impulssiksi.

”Artistina koen olevani nyt parhaimmillani. Jokin sapattivuosi voisi kyllä välillä tehdä terää, deadlinet väistyisivät toviksi kauemmas, ja saisin aikaa esimerkiksi kirjoittaa.

Ikääntymisen vastapainoksi yhteys omaan sisäiseen lapseen tuntuu entistä tärkeämmältä. Jossain vaiheessa ajattelin, ettei toteutumattomia unelmia enää ole jäljellä, mutta viimeisen vuoden mittaan minua on innoittanut mahtava projekti – Ritari Ässän auton hankkiminen ja rakennuttaminen kohti esikuvaansa. Olen hankkeen puuhamies ja rahoittaja, mekaniikkaan taipuvainen moponkorjaajatyyppi en ole ollut ikinä.

Elämä on myös leikkiä.

Joku varmaan sanoisi, voiko olla lapsellisempaa kuin aikuinen mies leluautoa rakennuttamassa. Minä kuitenkin nautin siitä, että autolla ajellessani näen ihmisten hymyilevän. Ainuttakaan keskisormea en ole nähnyt koskaan. Tällaiset tempaukset ovat minun tapani karkottaa kyynisyyden mörköä kauemmas.

Elämä on myös leikkiä. Autoprojekti, josta en vielä vuosi sitten tiennyt yhtään mitään, on saanut minut arvuuttelemaan, mitä universumi syöttää lapaan seuraavaksi. Jokin uusi unelma ehkä jo tekee tuloaan?

Uskon, että ihmisen pitää tehdä asioita, jotka tuottavat iloa eivätkä aiheuta surua muille.”

Lue myös: Kun Sipe Santapukki makasi antibioottitiputuksessa sairaalassa, terveyden merkitys kirkastui hänelle lopullisesti – ”Jos ei ole terve, kaikelta muultakin putoaa pohja”

Lue myös: Kun Neumann erosi, hän teki exänsä kanssa yhden päätöksen, joka on pitänyt – ”Onneksi lapsillani on kaksi hyvää kotia”

Lue myös: Mikko Kuustonen näki vanhan valokuvan ja huvittui – se sai puoliso Hanna Brotheruksen tajuamaan, miten vaativa ja armoton vanhempi hän oli ollut