Finland

Bryssel alentaa nopeusrajoituksensa 30 kilometriin tunnissa

Belgian pääkaupunki Bryssel alentaa nopeusrajoituksensa 30 kilometriin tunnissa vuoden 2021 alusta lähtien.

Uutistoimisto AFP:n mukaan rajoitus on tälläkin hetkellä voimassa hieman yli puolessa brysseliläisalueista. Pääkaupunkiseudun alueen hallitus on päättänyt laajentaa rajoituksen koskemaan koko pääkaupunkiseutua, joka koostuu 19 kunnasta.



Kielto koskee autoja kaikilla teillä lukuun ottamatta kaikkein keskeisimpiä kulkuväyliä.

Päätös nopeusrajoitusten laskemisesta on osa hallituksen laajempaa suunnitelmaa, jonka tavoitteena on lisätä tieturvallisuutta sekä tukea vaihtoehtoisia kulkumuotoja, kertoo The Brussels Times.



Päätös on saanut AFP:n mukaan kiitosta pyöräilijöiden yhdistyksiltä sekä ympäristöjärjestöiltä. Sitä on kuitenkin kritisoitu mahdollisesti riittämättömäksi ratkaisemaan ruuhkaisen kaupungin liikenteen ongelmia.

Tieturvallisuuteen keskittyvän viraston Viasin edustajan Benoit Godartin mukaan pelkät nopeusrajoituskyltit eivät tutkimusten mukaan riitä, vaan tarvitaan myös nopeutta rajoittavaa infrastruktuuria. Hän kuitenkin uskoo nyt tehdyn päätöksen parantavan jalankulkijoiden turvallisuutta.

Päätöstä ovat kritisoineet myös esimerkiksi taksinkuljettajat sekä opposition konservatiivista siipeä edustavat poliitikot.


Football news:

Zinedine Zidane: People always talk about Real Madrid, because This is the most important club in history
Lukas Podolski: Sane hasn't reached the top level yet. He needs to play for the national team, win the Euro or the world Cup
Police arrested a 12-year-old boy in the case of threats against Zaa
These people are sick. They need help. The fear and loathing of the North London Derby
Farfan's goal could not be counted: before that, the referee called from the goal, and CHorluka just took the ball and ran forward with it
Son has scored 10+ goals for Tottenham in the Premier League four seasons in a row
Milan are Interested in the striker of Lille Osimana