Finland

EM-jalkapallo | Christian Eriksenin kohtalo EM-avauksessa sai tanskalaisen elvytys­sovelluksen suosion huimaan kasvuun

Tanskan ja Suomen välisen ottelun jälkeen elvytyssovellukseen tuli seitsemän kertaa normaalia enemmän hakemuksia vapaaehtoisiksi.

Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen saatiin elvytettyä kentällä, ja hänet vietiin paareilla pois stadionilta Tanska–Suomi-ottelussa lauantaina 12. kesäkuuta.

Tanskan jalkapallomaajoukkueen tähtipelaaja Christian Eriksenin Tanskan ja Suomen välisessä EM-ottelussa saama sydäninfarkti on vaikuttanut tanskalaisiin monin tavoin.

Yksi seurauksista on ollut vapaaehtoistoimintaan perustuvan ensiapusovelluksen suosion huima kasvu. Voittoa tavoittelemattoman Trygfonden-järjestön sovellus mahdollistaa sen, että hätäkeskus voi ohjata lähellä olevia vapaaehtoisia elvytystaitoisia nopeasti sydäninfarktin saaneen luo.

Sovelluksen taustavoimiin kuuluva Kööpenhaminan yliopiston professori Fredrik Folke kertoi uutistoimisto Reutersille, että tavallisena viikonloppuna vapaaehtoisiksi auttajiksi tulee noin sata hakemusta.

"Ottelun jälkeen hakemuksia oli seuraavaan aamuun mennessä tullut noin 700”, Folke kertoi.

Folke sanoi, että lähes kaikki vapaaehtoisiksi tarjoutuneet olivat käyneet ensiapukoulutuksen. Sovellus lähettää automaattisesti ilmoituksen kymmenelle onnettomuuspaikkaa lähimpänä olevalle vapaaehtoiselle, jotka ohjataan joko suoraan paikalle tai lähimmän sydäniskurin eli defibrillaattorin luo.

Sydäninfarktin kentällä saanut Eriksen saatiin elvytettyä sydänhieronnan ja sydäniskurin avulla. Hänen tilansa on vakaa.

Trygfonden-järjestön mukaan sydäninfarktin saaneen mahdollisuudet selviytyä nousevat alle kymmenestä prosentista yli 70 prosenttiin, mikäli uhri saa sydänhierontaa ja sähköiskun sydäniskurin avulla jo ennen ambulanssin saapumista.

”Elvyttäessä ainoa virhe, minkä voi tehdä, on se ettei tee mitään”, Folke sanoi Reutersille.

Eriksenin tapauksen jälkeen myös ensiapukoulutuksen ja sydäniskurien saatavuuden merkitystä on korostettu erityisesti urheilun suorituspaikoilla.

Football news:

Pavel Nedved: Ronaldo is a guarantee of goals, an exceptionally valuable player. Juve is betting on him
Zozulya moved to Fuenlabrada from Segunda. His transfer to Alcorcon was disrupted because of fans who called him a fascist
Spalletti on 3-0 with Bayern: Napoli is on the right track. The players have already exceeded my expectations
Kane wants to move to Man City with Grealish. He will soon discuss leaving with Tottenham
Real Madrid reported that Odriosola has contracted the coronavirus
Gasperini about Ilicic: He wants to find a team where he will achieve something more significant
Mbappe will not play in the match for the French Super Cup. The game will be held in Israel