Finland

Ericsson maksaa Nokialle 80 miljoonaa korruptiovahingoista

Ruotsalaisyhtiö turvautui vuosien ajan korruptioon vahvistaakseen asemaansa puhelinverkkomarkkinoilla.

Ericsson joutuu maksamaan korvauksia Nokialle.­

Ruotsalainen verkkovalmistaja Ericsson maksaa Nokialle 80 miljoonaa euroa korvauksena Ericssonin harjoittaman korruption Nokialle aiheuttamista vahingoista.

Maksu liittyy Yhdysvaltain oikeusministeriön tutkimuksiin Ericssonin liiketoiminnasta Kiinassa, Vietnamissa, Indonesiassa, Kuwaitissa ja Djiboutissa vuosina 2000–2016.

Yhdysvaltain oikeusministeriö määräsi Ericssonin vuonna 2019 maksamaan yli miljardin dollarin edestä sakkoja korruption vastaisten määräysten rikkomisesta.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan Ericsson turvautui vuosikausien ajan korruptioon mainituissa viidessä maassa vahvistaakseen asemaansa puhelinverkkomarkkinoilla.

Viranomaisten mukaan Ericssonin puutteellinen sisäinen valvonta mahdollisti sen, että yhtiön johtajat ja työntekijät maksoivat lahjuksia ja väärensivät yhtiön kirjanpitoa lahjusten maksun peittelemiseksi.

Ericsson kertoi keskiviikkona päässeensä sopuun Nokian kanssa suomalaisyhtiölle maksettavista korvauksista. Ratkaisun avulla Ericsson kertoi pystyvänsä välttämään mahdollisesti pitkän ja mutkikkaan oikeusprosessin.

Ericssonin mukaan yhtiössä vallitsee nykyisin nollatoleranssi korruption suhteen.

Football news:

Smertin recalls Euro 2004: he almost fought in the joints, defended against the young Cristiano and understood the excitement of the Bridge
Gareth Southgate: We shouldn't be football snobs. In matches with top teams, diversity is important
Leonid Slutsky: I am still sure that the Finnish national team is the outsider of our group. They were very lucky against Denmark
I'm not a racist! Arnautovic apologized for insulting the players of the national team of North Macedonia
Gary Lineker: Mbappe is a world-class star, he will replace Ronaldo, but not Messi. Leo does things that others are not capable of
The Spanish fan has been going to the matches of the national team since 1979. He came to the Euro with the famous drum (he could have lost it during the lockdown)
Ronaldo removed the sponsored Coca-Cola at a press conference. Cristiano is strongly against sugar - does not even advertise it