Finland

Esapekka Lappi joutui syrjään MM-rallin tuolileikissä – toteuttaa nyt pitkä­aikaista haavettaan: ”Totta kai silti lähden, jos joku soittaa”

Esapekka Lappi joutui syrjään MM-rallin tuolileikissä – toteuttaa nyt pitkä­aikaista haavettaan: ”Totta kai silti lähden, jos joku soittaa”

Esapekka Lapin piti olla aloittamassa MM-kautta Monte Carlossa. Sen sijaan hän puuhaa Pieksämäellä jotain aivan muuta.

Esapekka Lappi jäi ilman ajopaikkaa rallin MM-sarjassa.­

Hiljattain 30 vuotta täyttänyt Esapekka Lappi jäi MM-sarjan tuolileikissä ilman ajopaikkaa täksi kaudeksi. Viime kaudella M-Sport-tallin Fordilla MM-sarjaa kiertäneelle Lapille ei löytynyt työpaikkaa, eikä hän halunnut itse ryhtyä maksamaan ajamisestaan.

Lappi on voittanut toistaiseksi yhden MM-rallin, Suomessa 2017. Palkintosijoja on yhteensä seitsemän. MM-osakilpailuja hänelle on kirjattu 62.

– Asioita ei voi pakottaa. Tilanne meni sellaiseksi, ettei ollut järkeä enää lähteä ajamaan MM-sarjaa, Lappi sanoo Ilta-Sanomille.

– Kotona olemisesta ei ole silti katkera fiilis, eikä tunnu muutenkaan pahalta. Ei ketuta, hän kuvailee.

Kaikesta huolimatta Lapilla riittää puuhaa, sillä hänen perheelleen on valmistumassa omakotitalo miehen kotiseudulle Pieksämäelle.

Lapin arvion mukaan talo olisi muuttovalmis parin kuukauden kuluttua. Isäntä ja hänen Pinja-puolisonsa sekä 2- ja 4-vuotiaat tyttäret odottavat innolla muuttoa.

– Omakotitalon rakentaminen on ollut pitkäaikainen haave. Nykyisessä asunnossamme on kaksi makuuhuonetta, joten tilan tarvettakin on, Lappi kertoo.

Esapekka Lappi nauttii perhe-elämästä. Kuva vuodelta 2017.­

Lapin alkuperäinen ajatus oli, ettei hän ehdi juurikaan osallistua talon rakennukseen. Hänen piti olla pääasiassa maailmalla ajamassa rallia, kun taloa tehdään. Koronatilanteen takia MM-kausi oli kuitenkin viime vuonna vajavainen, joten hän on ehtinyt olla työmaalla enemmän kuin odotettiin – ja ehtii olla edelleen, koska ajopaikkaa ei enää irronnut.

Hän on tehnyt puolisonsa kanssa lähinnä avustavia rakennustöitä. He ovat muun muassa maalanneet taloa sekä siivonneet tonttia rakennusjätteestä.

– Ja olenhan minä ehtinyt olla ihan tarpeeksi timpurien tielläkin, Lappi leukailee.

Lappi ei sulje pois mahdollisuutta, että hän vielä joskus kilpailisi MM-sarjassa. Juuri nyt hän ei kuitenkaan näe tätä kovin todennäköisenä.

– Ajopaikkoja on vähän. Käytännössä mukana on kaksi autonvalmistajaa eli Toyota ja Hyundai ja sitten on M-Sport-Ford. Välivuoden jälkeen on vaikeaa tulla takaisin, hän miettii.

– Totta kai silti lähden, jos joku soittaa jostain tuurauskeikasta tai muusta, että lähdetkö. Sellainen soitto ei ole kuitenkaan kovin todennäköinen, Lappi jatkaa.

Lappi aikoo seurata MM-kauden aloittavaa Monte Carlon MM-rallia mediasta. Monten seuraaminen ei ole hänelle kuitenkaan ”pyhä asia”.

– Katson tapahtumia ja erikoiskoeaikoja, kun ehdin. Ei rallin seuraaminen mene esimerkiksi lasten hoidon edelle.

Lappi uskoo, etteivät tallien voimasuhteet ole juurikaan muuttuneet viime kaudesta.

– Toivon, että Ford olisi lähempänä Toyotaa ja Hyundaita, parhaimmillaan neljänneksi Monte Carlossa yltänyt Lappi sanoo.

Lisämaustetta uuden rallikauden tapahtumiin tuonee rengastoimittajan vaihtuminen Michelinistä Pirelliin. Etu voi tulla sille tallille tai kuljettajalle, joka pääsee muita ripeämmin jyvälle uusien kumien käyttäytymisestä.

– Montessa rengasasiat ovat aina pinnalla, mutta kysymysmerkkejä on nyt muutenkin ilmassa. Miten uudet renkaat toimivat, koska vertailupohjaa ei ole juurikaan olemassa, Lappi tuumaa.

Football news:

Cavani has returned to training and is likely to play against Crystal Palace
Fabio Capello, Juventus played Rugby against the Port. Only Ronaldo and Chiesa can make a difference in this squad
Neymar: I posted how I was recovering from my injury, and I didn't get any messages saying, Wow, what a professional. No
Ole Gunnar Solscher: The work of the judges is very difficult and without additional pressure. We have to make their decisions
Joan Laporta: I'm sure Messi won't stay at Barca if I don't win the election. He gives the club 30% of revenue
Trent had idolized Gerrard since he was a kid, and he was in a fairy tale: he got Steven's care and the captain's armband. The story of a great relationship
Hazard's recovery from the injury is delayed. He probably won't play against Atletico on March 7