Finland

Formula 1 | Debyyttivoittonsa radalle palaava Valtteri Bottas haluaa estää tallikaverinsa ennätysjuhlat

Debyyttivoittonsa radalle palaava Valtteri Bottas haluaa estää tallikaverinsa ennätysjuhlat

Jos Lewis Hamilton voittaa sunnuntaina Sotšissa, hän nousee Michael Schumacherin rinnalle eniten F1-osakilpailuvoittoja ottaneena ajajana.

Valtteri Bottas (oik.) ja Lewsi Hamilton varikolla Silverstonen moottoriradalla 6. elokuuta, jolloin ajettiin formula ykkösten MM-sarjan 70-vuotisjuhlakilpailu.­

Valtteri Bottas otti F1-uransa ensimmäisen voiton Venäjän gp:ssä Sotšin radalla huhtikuun lopulla 2017. Viikonloppuna Mercedes-kuljettaja palaa hyvien muistojen radalle, kun vuorossa on kauden kymmenes MM-sarjan osakilpailu.

”On ihan liian kaukaa haettua sanoa tätä kotikisaksi, mutta kyllä tämä ehdottomasti on hyvien muistojen kisa. Ensimmäinen voitto on aina erityinen eikä sitä koskaan unohda”, Bottas pohjusti gp-viikonloppua.

Lähes 3,5 vuoden takainen voitto on yhä Bottakselle ainoa Sotšista, mutta hänellä on radalta kuitenkin neljä muuta sijoitusta neljän parhaan joukkoon. Kaksi ensimmäistä eli kolmossija 2014 ja nelossija 2016 tulivat Williamsin ratissa.

”Heti alusta alkaen tämä on ollut varsin hyvä paikka minulle, jopa Williamsilla. Tämä on hyvä rata”, Bottas kehui.

F1:n parin viikon tauon aikana muun muassa Ranskan vuorilla kuntoaan pyöräilemällä hionut Bottas lähtee kisaan MM-pistekakkosena. Eroa tallitoveri Lewis Hamiltoniin on jo 55 pistettä.

Parempaankin olisi ollut saumoja, mutta F1:ssä moni asia on niin pienestä kiinni: tällä kaudella kaksi paalupaikkaa ajanut Bottas on kauden aikana jäänyt aika-ajoissa kakkoseksi kuudesti, hyvin pienin marginaalein.

”No sattuuhan se, kun missaa paalun niin pienellä erolla. Olen kuitenkin ollut siinä toisellakin puolella, saamassa paalun sadasosien tai jopa tuhannesosien erolla. Vauhdissa minä ja Lewis olemme olleet hyvin lähellä toisiamme. Kyse on vain siitä, että saat kaiken osumaan kohdalleen. On vain ajan kysymys milloin kaikki osuu kohdalleen, ja saan noita paaluja ja voittoja taas. Siihen uskon”, Bottas pohdiskeli.

Neljättä peräkkäistä ja uransa seitsemättä maailmanmestaruutta kohti vastustamattomasti jyräävä Hamilton on Sotšissa historian äärellä. Voitolla brittitähti nousisi Michael Schumacherin rinnalle eniten F1-osakilpailuvoittoja ottaneena ajajana.

”Kyllähän tuossa puhutaan isoista luvuista (91 gp-voittoa). Itsekin seurasin Michaelia ja kaikkia lajin suursankareita, ja tuo lukema on iso. Tietenkin yritän estää tuota tapahtumasta tänä viikonloppuna, olen täällä voittaakseni. No, silti se on vain ajan kysymys kun Lewis tuon voittolukeman saavuttaa, ja hänen on syytä olla siitä ylpeä”, Bottas mietti.

Football news:

With Lukaku, it is useless to play in a power struggle. Shakhtar defender Bondar on the Inter forward
Ivanov will serve the match OF AZ-Rijeka in the Europa League. Rotor appealed his refereeing in the game with Loko
Gasperini on Ajax: it's not easy for everyone Against them. Atalanta made a great comeback
Real Madrid came away from defeat for the 8th time in a Champions League match, losing by 2 goals. The club has updated its record
Felix on red Bull's double: I enjoy playing in the Champions League the Most
Casemiro about 2:2 with Gladbach: The opponent entered the Real Madrid penalty area twice and scored twice. This is football
Guilherme about 1:2 with Bayern: Loko again showed that he can play against any opponent