Finland

HS Helsinki | Olli Nurminen ei pysty syömään parvekkellaan kuvottava löyhkän takia – Jäljet johtavat Vuosaarea piinaavaan putkeen, jossa tapahtuu kummia

Olli Nurminen ei pysty syömään parvekkellaan kuvottava löyhkän takia – Jäljet johtavat Vuosaarea piinaavaan putkeen, jossa tapahtuu kummia

Vuosaaressa leijuu merkillinen haju, joka piinaa asukkaiden elämää. Syynä on yli kilometrin mittainen viemäriputki.

Olli Nurmisen kodin lähistöllä haisee epämiellyttävältä, eikä hän voi enää viettää aikaa parvekkeellaan. Tältä näyttää kodin lähiympäristö.­

Helsingin Vuosaaressa asuva Olli Nurminen on ikävässä tilanteessa. Hänen asuintalonsa lähellä leijailee niin paha haju, että se haittaa jo merkittävästi elämää.

”Haju on viemärin haju, rumemmin en sano”, Nurminen kertoo.

Nurminen asuu Mustalahdentien ja Kallvikintien risteyksessä olevan kerrostalon viidennessä kerroksessa, jonne asti haju nousee.

Hajun vuoksi parvekkeella olo on tukalaa, eikä lounaan syöminen siellä onnistu.

”Onhan siitä haittaa, kun parveketta ei voi käyttää. Harmillinen juttu”, sanoo Nurminen.

Hajun haistaa hänen mukaansa parvekkeen lisäksi myös ulkona, esimerkiksi talon pysäköintialueella.

Hajuongelma on jo hyvin tiedossa, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) verkko-osaston johtaja Kia Aksela.

Akselan mukaan alueella on yli kilometrin pituinen paineviemäri, joka purkautuu kaivossa lähellä Kallvikintietä. Tästä purkautumisesta syntyy epämiellyttävää hajua.

”Asia on meillä työn alla. Asensimme paikalle aktiivihiilisuodattimen, jonka pitäisi auttaa”, Aksela sanoo.

Myös muita mahdollisia keinoja hajun poistamiseksi selvitetään. Akselan mukaan esimerkiksi kemikaali- ja hapettamistoimia on tehty aiemmin hyvin onnistuneesti.

Investointiohjelmassa on puolestaan suunniteltu, että vuonna 2025 alkaa saneeraushanke, jonka yhteydessä voi olla mahdollista tehdä viemäriverkostolle suurempia toimenpiteitä.

Hajuhaitta ei ole niinkään uusi asia, sillä paineviemäri ja kaivo ovat olleet paikalla jo pitkään. Viemäriin tulee jätevesiä Vuosaaren itäosista, mukaan lukien laivojen jätevesiä.

”Alun perin paikalla ei ollut asutusta, toisin kuin nyt. Tilanne on tietysti ikävä asukkaille”, sanoo Aksela.

Olli Nurminen muutti asuntoonsa viime kesänä, ja asuintalo on hänen mukaansa 1,5 vuotta vanha.

Nurmisen mukaan hajuhaitta ei ole jatkuvaa, mutta se toistuu silti usein. Hän on itsekin ollut yhteydessä kaupungin toimijoihin, mutta hänen mukaansa nykyiset keinot eivät ole auttaneet.

”Joskus tuntuu, että hajua leijuu päivittäin. Joskus se on tuulista kiinni.”

Football news:

Ludicrous omission of the Champions League match: the Brugge forward did not want to transfer to the bus, and he was kicked out
Ronaldo has scored 15 consecutive seasons in the Champions League
Holland scored 15 goals in 12 matches in the Champions League in his career. He shares first place in the goalscoring race this season with Rashford
Brugge forward Dennis misses the match against Borussia due to not being able to sit in his favorite seat on the bus
Barca and Milan are Interested in 18-year-old Hoffenheim defender Bogarde. His contract expires in the summer of
Simeone on Loko match as a respite for Atletico: I have a different opinion. The game is important
Angel Correa: This year, Atletico creates chances and implements them. We didn't have any luck before