Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

HS Ympäristö | Riku Karjalainen värjötteli kolme yötä tunturissa 30 asteen pakkasessa taltioidakseen äärimmäisen harvinaisen ilmiön – Lopputulos on henkeäsalpaava muistoteos talvelle

Lumi vapautti kuvaajan kulkemaan minne vain hän halusi.

Aikaisemmin talviretkillä kärsinyt Karjalainen löysi talvesta mukavuuden ja vapauden – nyt se on hänen uusi lempivuodenaikansa kuvausretkille.

Marraskuussa 2019 Riku Karjalainen kuunteli yhdysvaltalaisen Tony Andersonin kappaletta Nocturne in Paris, ja tajusi, että se oli täydellinen hänen tarkoituksiinsa. Nyt Karjalainen tekisi sen: elokuvan talvesta.

Kappale piti sisällään kaiken – koko talven kierron alun epävarmuudesta mahtipontisuuden ja kauneuden kautta lopun jonkinlaiseen alakuloon.

Karjalainen oli tuolloin 22-vuotias kuvausyrittäjä ja asui Kuopiossa. Hän oli kyllä kokenut retkeilijä, mutta enemmän sulan maan aikaan.

Miten kuvaaminen kylmissä ja lumissa olosuhteissa onnistuisi ilman riittävää talviretkeilytaustaa? Etenkin kun vähäiset talvivaellukset olivat olleet ikäviä kokemuksia. Karjalainen pelkäsi, että myös kuvaamisesta tulisi pelkkää palelua ja selviytymistaistelua.

Hän päätti hankkia osaamista ja kokemusta.

Riku Karjalainen tallentamassa lumen sulamista keväällä. Hän on ottanut kuvan itse kuvaamaltaan videolta.

Sarekin kansallispuistossa Ruotsissa Riku Karjalainen kurssitti itseään teltan pystyttämiseen tuulisissa oloissa.

Vaatteiden kuivattamista teltan sisällä kuvausretkellä.

Kolmen kuukauden kuluttua hän oli suurtuntureiden, vuorten ja jäätiköiden keskellä Sarekin kansallispuistossa Pohjois-Ruotsissa.

Karjalainen kurssitti itseään omilla rahoillaan pärjäämään pakkasessa, kiskomaan ahkiota, pystyttämään teltan rajussa tuulessa, yöpymään kovassa pakkasessa, käyttämään bensakeitintä, tekemään oikeita päätöksiä vaikeissa olosuhteissa.

Viikon kurssilla opeteltiin talviretkikuntataitoja. Karjalaisella ei ollut aikomustakaan lähteä minkään retkikunnan matkaan. Sen sijaan hän halusi kuvata talvea upeimmillaan.

Se tarkoitti, että hän halusi kuvata mahdollisimman erämaisissa paikoissa. Silloin ei voi tukeutua autiotupiin, vaan on yövyttävä yksin teltassa.

”Tunturissa ei ole varaa sellaisiin virheisiin, että teltta karkaa tuulen mukaan. Tietysti hain kurssilta näitä taitojakin, mutta ehkä tärkeintä oli itseluottamuksen saaminen. Halusin pystyä keskittymään kuvaamiseen”, Karjalainen kertoo.

Kainuulainen Karjalainen on kuvasi paljon projektin aikaisen kotikaupungin Rovaniemen ympäristössä sekä Itä-Lapissa kuten Sallan kunnassa.

Hän julkaisi videoteoksensa The Winter I knew (Tuntemani talvi) marraskuussa Youtubessa. Aikaa ideasta julkaisuun kesti kaksi vuotta.

Ensimmäinen talvi meni valmistautuessa ja kouluttautuessa. Sulan maan aikana hän etsi sopivia kuvauspaikkoja. Seuraavan syksyn, talven ja kevään hän käytti kuvaamiseen, ja kesä meni editoidessa.

Kyseessä on Karjalaisen oma intohimoprojekti, josta hän ei saa rahaa. Päivätyönään 24-vuotias Karjalainen on ajastettuun kuvaukseen (timelapse) erikoistunut luontokuvaaja.

7-minuuttinen videoteos on katsottavissa tästä:

Karjalainen halusi tehdä jonkinlaisen muistoteoksen talvelle, sillä juuri talvi on muuttumassa ilmastonmuutoksen myötä. Muutosten vuoksi hän ei halunnut esittää vuodenajasta vain kaunista kuvaa, vaan toi elokuvaan mukaan myös tummempia sävyjä.

Suomen kesän lyhyys tekee kaikesta täyttä ja tiivistä, minkä jälkeen pimeä syksy voi aluksi tuntua rauhoittavalta. Mutta edetessään syksy tuo mukanaan huolen. Kuinka pitkään pimeys jatkuu? Milloin saapuu lumi ja tuo mukanaan valon?

Karjalainen oli ajatellut yhdeksi elokuvan tärkeäksi kohdaksi metsäjänistä. Metsäjänis on sopeutunut pohjoisiin oloihin. Sen karvat ovat ontot, jotta turkin sisään mahtuu paljon lämpöä eristävää ilmaa. Takajalan varpaat se voi levittää lumikengiksi, jottei eläin uppoa hankeen. Turkki muuttuu talvella valkoiseksi.

Mutta kun talvi myöhästyy, valkoinen turkki muuttuu piilopaikasta huutomerkiksi. Jänis on mustan maan keskellä petojen armoilla.

Karjalainen etsi valkoista jänistä mustasta maisemasta kaksi viikkoa. Turhaan. Lumi oli jo tulossa ja Karjalaisen piti luovuttaa. Hän lähti taltioimaan viimeisiä lumettomia kohtauksia.

Ja silloin se tapahtui. Karjalainen oli kesken ajomatkan jaloittelemassa, kun hän näki valkoisen vilahduksen. Metsäjänis vaikutti yhtä yllättyneeltä kuin Karjalainenkin. Karjalainen muutti suunnitelmiaan ja jäi jäniksen seuduille kolmeksi päiväksi. Hän ehti saada haluamansa kuvat juuri ennen lunta.

Metsäjänis on Riku Karjalaisen videoteoksen päähenkilöitä.

Suomen talvea, etenkin napapiirin pohjoispuolella, luonnehditaan usein pimeäksi. Karjalainen itse kokee talvet päin vastoin valon ja kirkkauden ajanjaksona. Tämän hän halusi välittää myös filmissä.

”Ilmaston lämmetessä talvi menettää hiljalleen kirkkautensa. Teos on kauniimpien hetkien tähdittämä, sekä alkutalven ja tulevaisuuden talvien epävarmuuden ympäröimä”, Karjalainen itse kuvailee.

Yksi tärkeimpiä kohtauksia on tunturimaisemassa nouseva kuu.

Karjalainen oli etsinyt itselleen täydellisen tunturimaiseman, jonka yli hän halusi kuun tietyssä kiertonsa vaiheessa kulkevan. Kuvatessa lunta pitäisi olla riittävästi mutta maiseman pitäisi olla myös niin pimeä, että kuu todella valaisi sen.

Käytännössä tällaiset olosuhteet olisivat talven aikana vain kolmen päivän ajan.

Vuodenvaihde pohjoisessa oli kylmä. Karjalainen käytti kaksi täyttä päivää päästäkseen 85-kiloisen ahkionsa kanssa kuvauspaikalle.

Kun hän pääsi perille, taivas oli pilvessä. Eivätkä pilvet väistyneet mihinkään. Karjalainen vietti kaksi yötä teltassa. Pakkasta oli 25 astetta. Tuli kolmas yö ja Karjalaisen viimeinen mahdollisuus. Pilvet väistyivät.

Kaikkiaan seitsemän päivää kestänyt kuvausretki ja kuun tuleminen näkyviin viimeisellä yrityksellä oli elokuvan tekemisen kohokohtia Karjalaiselle.

”Talvella kun aurinko ei nouse pohjoisessa, kuu ja lumi korvaavat sen. Kirkkaat kuutamokelit ovat itselleni se talven kaikkein kaunein puoli”, Karjalainen sanoo.

Haluttu kohtaus ei olisi onnistunut ilman edellisen talven valmistautumista ja kouluttautumista. 25 asteen pakkasessa kuvaaminen oli käsille äärimmäistä.

Helpotusta toi se, että Sarekissa opitun ansiosta Karjalainen uskalsi käyttää keitintä teltan sisällä, mikä toi hieman lämpöä ja helpotusta. Bensakeittimen käyttäminen teltassa tarkoittaa paitsi tulipalon, myös häkäkuoleman riskiä. Siksi kenenkään ei kannata kokeilla sitä ilman osaamista.

Raskaimpia olivat nousut. Ahkio painoi 85-kiloa.

Riku Karjalainen ei koe talvea pimeänä, sillä kirkkautta riittää myös öisin.

Tähtien tuike puun oksien lomasta on ruutukaappaus Riku Karjalaisen videoteoksesta.

Hitaimmillaan, syvimmässä lumessa Karjalainen saattoi edetä vain 500 metriä tunnissa. Kahdeksaan kilometriin saattoi mennä koko päivä aamupimeästä iltapimeään.

Ylämäissä sukset piti ottaa pois. Joskus hän ei enää päässyt eteenpäin. Ahkio ei yksinkertaisesti liikahtanut. Silloin piti palata alemmas ja vaihtaa suunnitelmia. Välillä hän veti osan ahkion tavaroista ylös tunturiin ja palasi sen jälkeen vetämään keventyneen ahkion ylös. Lumivyöryn riskiä piti myös miettiä.

Aivan uupumuksiin asti hän ei silti rehkinyt. Yksin ei voi.

”Ei yksin voi ottaa sitä riskiä, että vetää itsensä loppuun. Silloin alkaa vain tehdä huonoja päätöksiä”, Karjalainen sanoo.

Kylmimmillään pakkasta oli 30 astetta. Kylmyydestä ja kaikesta rehkimisestä huolimatta Karjalainen yllättyi talviretkeilyn hyvistä puolista.

Se oli vapaata. Lunta pitkin pystyi kulkemaan mihin vain halusi. Pakkanen ja lumi poistivat esteet ja rajoitteet etenkin erämaa-alueilla.

Talviretkeily oli kevyttä. Karjalaisen rinkka painaa aina paljon, sillä kuvauskalusto painaa paljon. Talvella tämä paino oli pois hartioilta, mikä teki retkeilystä leppoisampaa.

Talvi teki retkeilystä juhlaa, myös siinä mielessä, että ahkiossa oli helppo kuljettaa omia herkkuruokia ilman jokaisesta grammasta säästämistä tai pilaantumisvaaraa.

Nyt talvi on Karjalaisen lempivuodenaika kuvauksille. Ennen talvi merkitsi kesän kuvasadon perkaamista ja editointia, mutta nyt hän nauttii talvella kuvaamisesta.

Talviyötä valaisevat toisinaan myös revontulet.

Pelkkä talven taltioiminen ei kuitenkaan ollut ainoa tavoite. Karjalaisen toive on, että talvi vielä pystyttäisiin pelastamaan. Että muistojen sijaan se olisi myös todellisuutta. Olisi kauhea ajatus tulla heitetyksi kuudeksi kuukaudeksi pimeyteen – pohjoisen talveen ilman lunta.

Ehkä videoteos voi olla osa ilmastonmuutoksen torjuntaan herättelyä. Iso teema videossa on menettäminen.

”Pyrin kuvaamaan valoisuuden muutosta ja eroa siihen, kun lunta ei ole. Sinänsä talven menettäminen on vielä pientä, se ei kuitenkaan uhkaa kenenkään henkeä. Mutta ei tässä kriisissä ole voittajia, vaikka osa ehkä pääsee lopulta vähemmällä. Ehkä asioita voi ymmärtää sen oman menetyksen kautta. Ilman sitä kokemusta voi olla vaikeampaa samaistua muiden menetyksiin kauempana”, Karjalainen pohtii.

Karjalainen korostaa, ettei dokumentoinut Suomen luontoa sellaisena kuin se on. Hän poimi tarkkaan kauneimpia paloja ja koskemattomia kohteita. Siksi näkökulma on enemmän taiteellinen.

”Tämä on minun tuntemani talvi. Minun valitsemani talvi.”

Aurinko nousee tunturimaiseman ylle.

Artikkeliin liittyviä aiheita