Finland

Ilkka Herola kertoi ongelmasta Oberstdorfissa – ”Olen unohtanut monta kertaa”

Baijerilainen alppikylä on Ilkka Herolalle tuttu lähinnä yhdistetyn kesä-GP-kilpailuista.

Hiihtostadion sijaitsee kävelymatkan päässä Oberstdorfin keskustasta.­

Hopeamitalisti Ilkka Herola kertoi perjantain kilpailun jälkeen lähteneensä päivän urakkaan melko varovaisin odotuksin. Tuloksena oli kuitenkin hieno suoritus ja uran ensimmäinen arvokisamitali uran viidensissä MM-kilpailuissa. Lisäksi kuopiolainen on ollut mukana olympiakisoissa 2014 ja 2018.

Monet kisapaikat ovat siis tulleet tutuiksi vuosien mittaan. Baijerin vuoristossa sijaitsevassa Oberstdorfissa yhdistetyn miehet kilpailevat maailmancupissa melko harvoin. Viimeksi kiertue vaelsi ”Oberin” kautta talvella 2020, jolloin Herola sijoittui kahdeksanneksi.

Lajin kesä-GP:n ohjelmaan Oberstdorf kuuluu useammin, ja siksi paikkakunta on tullut Herolalle ja muille suomalaisille tutuksi. Kesäkiertueella hän on yltänyt palkintopallille useamminkin.

Herola on sanonut pitävänsä Schattenbergin suurmäestä, vaikka perjantain kisassa hän ei siinä ihan onnistunut.

– Minulla on hyviä muistoja, vaikka maailmancupissa kisataan harvoin täällä, Herola sanoi Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

Samassa yhteydessä hän kertoi, mikä asia on tuottanut hänelle eniten vaikeuksia alppikylässä.

– Pahinta Oberstdorfissa on sen keskusta, joka on todellinen labyrintti. Kun olemme käyneet päivällä lounaalla, olen unohtanut monta kertaa, mihin jätin auton, Herola sanoi.

Ilkka Herola sai vastaanottaa lukuisia onnitteluja perjantain kilpailun jälkeen.­

Tällä kertaa yhdistetyn joukkue ei eksy keskustan idyllisillä kaduilla, koska koronakuplan takia joukkueen jäsenet eivät saa liikkua hotellin ulkopuolella. Edessä on kahden viikon hiljaiseloa hotellissa. Herola on varautunut eristykseen yhdellä keinolla.

– Minulla on kitara mukana, musisoinnista pitävä MM-mitalisti sanoo.

Football news:

Klopp corrected the pressure and Trent created the best chances. But the comeback was prevented by the adaptation of Zidane, the rescue of Courtois and the poor implementation of the analysis of Showsport
Raphael van der Vaart: Werner is a blind horse. He just lowers his head and rushes forward
Guardiola about the Champions League: You work for 10 months, and you are judged by one game. You fly out - the season is recognized as a failure. Unfair
Tony on Ronaldo throwing the shirt: A great champion should set an example. I am not impressed with his attitude to the team
3-4 microphones on the players will make football more exciting. Interview with an American who has been changing the sound of the Olympics for 25 years
Barcelona are looking for a left-handed central defender. The club is Interested in Romagnoli, Martinez from Ajax and Senesi from Feyenoord
Rice is Interested in a move to Manchester United. West Ham midfielder asked about the club from Maguire and Shaw