Finland

Jenni Vartiainen yllätettiin liian ronskeilla otteilla turistikohteessa – kuvat Seiskan julkkismatkalta ikuisesta kaupungista

Toukokuun helteet hellivät Roomaa vuonna 2003, kun 20-vuotias Jenni Vartiainen matkusti saapasmaan tunnelmalliseen pääkaupunkiin. Mukana olivat myös tyttöbändi Gimmelin kaksi muuta jäsentä, niin ikään parikymppiset Ushma Karnani ja Susanna Korvala.

Gimmel oli voittanut Popstars-kisan edellisenä vuonna, ja Seiska järjesti triolle ulkomaanmatkan pitkän kiertueen jälkeen.  Roomassa naiset kiersivät läpi niin kahvilat kuin kuuluisat nähtävyydet.

Iloa hehkuvat Jenni, Susanna ja Ushma halasivat toisiaan espanjalaisilla portailla. Kolmikko heittäytyi Suklaasydän-kappaleen tahteihin.
Iloa hehkuvat Jenni, Susanna ja Ushma halasivat toisiaan espanjalaisilla portailla. Kolmikko heittäytyi Suklaasydän-kappaleen tahteihin.

Lue myös: ”Elämäni ei ole saippuaoopperaa!” Anna Puu tyrmää väitteet Jenni Vartiaisen ja tuottajarakkaan kolmiodraamasta!

Kaupunkihuvien huumaa

Pitkän viikonlopun aikana Gimmelit kuljeksivat halki roomalaisten katujen aina Vatikaanivaltioon asti. Colosseumin edustalla gladiaattoreiksi sonnustautuneet miehet ottivat bändin jäsenet syleilyynsä, mutta Jennin mielestä heillä oli liian ronskit otteet.

– Hui, mitä pohjasakkaa, hän täräytti takamuksesta tarranneelle taistelijalle.

Shoppailuun paloi satoja euroja, mutta jääneet kolikotkin käytettiin hyödyksi. Trevin suihkulähteellä Gimmelit heittivät kolikot veteen ja lausuivat toivomuksensa.

– Toivoin, että saan vaihdettua ostamani risat kengät, Susanna paljasti ja nauroi.

Miekkamiehet kiusoittelivat kolmikkoa armotta, eikä naurulta voinut välttyä. – Iik! Leipää ja sirkushuveja, Ushma huusi.
Miekkamiehet kiusoittelivat kolmikkoa armotta, eikä naurulta voinut välttyä. – Iik! Leipää ja sirkushuveja, Ushma huusi.

Lue myös: Jenni Vartiaisen konserttikuvista nousi kohu somessa - eikä ihme! Katso itse!

Raha on vain rahaa

Markkojen jäätyä käytöstä poppareiden keikkapalkkioita mitattiin jo euroissa. Tulevan kesän keikoille povattiin jopa 200 000 euron tienestejä, kun yhdestä keikasta kolmikon kerrottiin tahkoavan 5 000–8 000 euroa.

– En minä ainakaan vielä ole rikastumaan päässyt, Jenni tokaisi.

– Raha ei ole meille se tärkein asia. Olemme niin nuoria, ettemme ole ehtineet juosta rahan perässä.

Suomen kauneimmaksi poppariksi valittu laulaja ihastutti jopa kahvilan tarjoilijan. Jennin kahviin oli kirjailtu love-sana.
Suomen kauneimmaksi poppariksi valittu laulaja ihastutti jopa kahvilan tarjoilijan. Jennin kahviin oli kirjailtu love-sana.

Laulaja muistutti, että bändin tulojen ohella menotkin olivat suuret. Jenni sanoi rahaa jäävän säästöönkin, Ushma ja Susanna puolestaan ostivat mikrouunin ja haaveilivat asuntojensa sisustamisesta.

– Mitään luksuselämää emme kuitenkaan vietä, he tuumasivat.

Puolen tunnin ajomatkan päässä Roomasta on Ostian upea hiekkaranta.
Puolen tunnin ajomatkan päässä Roomasta on Ostian upea hiekkaranta.

Lue myös: Vau! Tältä Vappu Pimiä, Jenni Vartiainen, Janina Fry ja 14 muuta suomalaista julkkiskaunotarta näyttävät täysin luonnollisina ilman meikkiä - katso pysäyttävä kuvagalleria!

Elämä johdatti erilleen

Matkan jälkeinen kesä kului Gimmelillä tiukasti keikkaillessa. Bändin toinen albumi myi vielä platinaa, reilut 50 000 kappaletta.

Kesällä 2004 päivänvalon nähnyt kolmas levy jäi kuitenkin tyttötrion viimeiseksi, kun Gimmel hajosi loppuvuodesta Susannan jättäessä yhtyeen. Sittemmin hän on ollut poissa julkisuudesta ja keskittynyt perhe-elämäänsä.

Rannalla nuori Jenni innostui kujeilemaan kuvaajalle.
Rannalla nuori Jenni innostui kujeilemaan kuvaajalle.

Ushma Karnanista (nyk. Olava) tuli näyttelijä. Hän meni Teatterikorkeakouluun ja valmistui sieltä vuonna 2009. Tämän jälkeen häntä on nähty televisiossakin. Hän tähditti Konttori-sarjaa Nelosella vuosina 2017–2019.

Jennistä tuli menestynyt sooloartisti hänen julkaistuaan vuonna 2007 Ihmisten edessä -albumin. Tähän mennessä hän on saanut urallaan jo yhdeksän Emma-palkintoa.

Tätä nykyä Jenni asuu New Yorkissa miehensä ja lapsensa kanssa.

Football news:

Musiala made his first double for Bayern
Norwich relegated to the Premier League
Yaya Toure wrote a letter of apology to Pep. In 2018, a player accused Guardiola of racism
Real Madrid players will refuse bonuses for winning the Champions League or La Liga. The club will save 30 million euros
Zinedine Zidane: I was lucky to coach Real Madrid. But I'm not a terrible coach, although not the best
Sweden has opened stadiums for fans, but so far only 8 (!) people can attend matches. Although in other places go to 5 thousand
Ronaldo will miss the match with Atalanta due to a muscle injury