Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Joulutähteä voi käsitellä yllättävällä tavalla – näin hoidat suosituimpia joulukukkia oikein

Joulukukkia ei tarvitse heittää loppiaisena pois, vaan niiden kasvatusta voi jatkaa ruukkukasveina. Osa joulukukista sopii leikkokukiksi.

Ritarinkukka on yksi joulun suosikkikukista.

Joulukuu on joulukukkien myynnin kulta-aikaa. Kauppapuutarhaliiton mukaan suomalaisten suosituimmat joulukukat ovat säilyneet samoina vuodesta toiseen.

Sekä Kauppapuutarhaliitto että Biolan nimeävät tiedotteissaan suomalaisten tärkeimmiksi joulukukkasuosikeiksi joulutähden, hyasintin ja ritarinkukan.

Biolanin tuoreen joulukukkakyselyn* mukaan kukkasuosikkeihin vaikuttaa myös sukupuoli.

Miesten ykkössuosikki on joulutähti.

– Naisten suosikkijoulukukka on ritarinkukka ja miesten joulutähti, kertoo tiedotteessa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala iloitsee, että etenkin nuoret ovat löytäneet joulukukkien värivaihtoehdoista perinteistä poikkeavia sävyjä. Tällainen on esimerkiksi puuterin värinen kukka.

Käytä leikkokukkana

Värikokeilujen lisäksi asiantuntijat kehottavat käyttämään joulukukkia luovasti.

Joulukukista voi yhdistellä viherkasvien kanssa näyttäviä asetelmia. Puutarhan kuivat heinät, perennojen varret ja siemenkodat sopivat asetelmien koristeeksi.

Joulukukista saa myös kauniita leikkokukkakimppuja. Maljakossa kestävät hyvin ritarinkukka ja hyasintti.

– Harva tietää, että myös joulutähti kestää leikkokukkana. Kun leikkaat joulutähden varren maljakkoon, kasta se nopeasti kiehuvaan veteen. Näin valkoinen maitiaisneste ei valu ulos, ja oksat kestävät maljakossa jopa pari viikkoa, kertoo Biolanin Kerttula.

Harva tietää, että myös joulutähti kestää leikkokukkana. Kun leikkaat joulutähden varren maljakkoon, kasta se nopeasti kiehuvaan veteen.

Hyasintti on yksi suosikeista. Itsenäisyyspäivän aikaan moni valitsee sinisen kukan.

Sen sijaan hedelmien käyttöä osana joulukukka-asetelmia kannattaa välttää. Hedelmien erittämä etyleeni voi saada kukat lakastumaan ennen aikojaan.

Jatka kasvatusta ruukkukasvina

Joulukukkia ei tarvitse heittää loppiaisena pois, vaan niiden kasvatusta voi jatkaa ruukkukasveina. Jouluasetelmissa käytetyt kasvit kannattaa istuttaa omiin ruukkuihinsa, jotta kastelu olisi helpompaa.

– On mahtavaa, että kertakäyttökulttuurista ollaan siirtymässä kiertotalousajatteluun myös kasvien kasvatuksessa, kertoo Kerttula.

Esimerkiksi leikkotulppaanit ja auenneet hyasintin kukat voi hyödyntää jäälyhtyjen koristeena.

Osan joulukukista voi istuttaa keväällä puutarhaan. Hyasintin sipulit kannattaa säästää. Myös sypressin ja atsalean voi istuttaa ulos. Kaikkein varmimmin puutarhassa viihtyy joulukukista jouluruusu.

Hyasintin sipulit kannattaa säästää.

– Joulukukista voi tehdä myös jäätaidetta. Esimerkiksi leikkotulppaanit ja auenneet hyasintin kukat voi hyödyntää jäälyhtyjen koristeena. Täysin auenneet hyasintin kukinnot jäätyvät kauniisti ja säilyvät ulkona niin kauan kuin pakkasta riittää, Kerttula kertoo.

Näin onnistut joulukukkien hoidossa

Joulutähti sijoitetaan kotona valoisaan ja vedottomaan paikkaan. Joulutähteä kastellaan huoneenlämpöisellä vedellä usein, mutta pieninä annoksina, niin ettei multa pääse koskaan täysin kuivumaan. Koska joulutähti on erittäin kylmänarka, se pakataan aina huolellisesti kuljetusta varten, eikä sitä saa jättää pitkäksi aikaa kylmään.

Hyasintti kannattaa hankkia mahdollisimman nuppuisena. Se viihtyy viileässä ja sen kukinta kestää pidempään, jos se siirretään yöksi viileään. Hyasinttia ei kannata laittaa lähelle takkaa tai patteria. Kastele hyasinttia hyvin niukasti, muuten sen kukkavarsi venyy ja kaatuu. Kukkavarren voi leikata myös maljakkoon. Leudolla säällä hyasintti viihtyy myös lasitetulla parvekkeella tai verannalla.

Ritarinkukka viihtyy valoisassa, mutta se ei ole arka vedolle tai lämpötilanvaihteluille. Ritarinkukan varsi venähtää helposti lämpimässä ja runsaan kastelun seurauksena. Siksi kastelu saa olla hyvin niukkaa. Pitkän kukkavarren voi tukea kepillä tai sen voi leikata maljakkoon. Kuminauhan kietominen leikatun varren tyveen estää onttoa vartta kihartumasta. Ritarinkukka viihtyy valoisassa, mutta ei ole arka vedolle tai lämpötilan vaihteluille.

Jouluruusu tykkää tasaisesta kosteudesta. Kastelun helpottamiseksi vaihda kasvi kotona isompaan ruukkuun tai laita ruukun alle reilunkokoinen aluslautanen, johon kasteluvettä voi kaataa. Jouluruusu viihtyy parhaiten viileässä, mutta kukkii pitkään myös huoneenlämmössä.

Joulukaktus voi pudottaa nuppunsa, jos se kuljetetaan liian kylmässä tai se on liian kauan paketissa. Kukinnan ajan joulukaktusta kastellaan säännöllisesti, mutta pintamullan annetaan kuitenkin kuivahtaa välillä. Kukinnan jälkeen kastelua voi vähentää.

Huonekuusi on hoidoltaan haastavin joulukukka. Sitä kastellaan usein, mutta vähän kerrallaan. Huonekuusi viihtyy parhaiten hieman huoneenlämpöä viileämmässä. Normaalissa huoneenlämmössä se hyötyy sumuttelusta ja myös lisävalosta.

Lähde: Biolan

Suomalaisten suosikkijoulukukat:

Naiset:

1. ritarinkukka

2. hyasintti

3. joulutähti

4. joulukaktus

5. jouluruusu

Miehet

1. joulutähti

2. hyasintti

3. ritarinkukka

4. huonekuusi

5. joulukaktus

Nuoret (30-vuotiaat ja nuoremmat)

1. joulutähti

2. ritarinkukka

3. hyasintti

4. huonekuusi

5. jouluruusu

Lähde: Biolanin joulukukkakysely

Biolanin joulukukkakysely toteutettiin marraskuussa 2021 ja siihen saatiin 3 481 vastausta.