Finland

Kirjeenvaihtajalta: EU:n umpisolmun avaaminen on Angela Merkelin käsissä – edessä saattaa olla sopu, joka ei Suomea miellytä

BERLIINI Odotukset olivat heti alusta asti katosta läpi ja pilvissä, kun vaikutusvaltainen Saksa otti EU-puheenjohtajuuden heinäkuussa keskellä historiallista kriisiä.

Pandemia oli jo lamauttanut Euroopan talouden, brexit-erosopimus lojui levällään Britannian kanssa ja suhde Yhdysvaltoihin oli vaikea. Toiveena oli, että kriisijohtaja Angela Merkel jos kuka voisi luotsata unionin halki vaikean ajan.

Heti puheenjohtajuuskauden alkuun tuli suurin haaste.

Saksa halusi saada sovun 750 miljardin euron koronaelvytysrahastosta heti heinäkuussa. Idea oli elvyttää jäsenmaat ulos pandemiataantumasta kohti vihreää ja digitaalista suuntaa.

Sopu syntyi. EU-johtajat saivat sovittua unionin monivuotisesta budjetista ja siihen liitetystä elvytysrahastosta, yhteensä 1 800 miljardin euron paketista.

Tänään 1. joulukuuta Saksan puheenjohtajuuskautta on kuukausi jäljellä. Kesän toiveikkuudesta on vain vähän jäljellä.

Sopu budjetista ja elvytysrahastosta on umpisolmussa ja unionin yhtenäisyys kuilun partaalla.

Tilanne kriisiytyi marraskuussa, kun Unkari ja Puola ilmoittivat estävänsä monivuotisen budjetin ja elvytysrahaston hyväksymisen. Syynä on oikeusvaltiomekanismi, jolla EU-rahoja voitaisiin evätä oikeusvaltioperiaatetta rikkovilta mailta.

Juuri Unkaria ja Puolaa on syytetty oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta.

Unkarin retoriikassa mekanismi on kosto siitä, että Unkari ei halua ottaa EU:n ulkopuolisia maahanmuuttajia. Puolan poliittinen johto puhuu puuttumisesta maan suvereniteettiin.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán neuvotteli maanantaina Varsovassa puolalaisen virkaveljensä Mateusz Morawieckin kanssa yhteistoimista EU:n budjettiin kytkettyä oikeusvaltiomekanismia vastaan. Kuvaajat pidettiin aidan takana.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán neuvotteli maanantaina Varsovassa puolalaisen virkaveljensä Mateusz Morawieckin kanssa yhteistoimista EU:n budjettiin kytkettyä oikeusvaltiomekanismia vastaan. Kuvaajat pidettiin aidan takana.Pawel Supernak / EPA

Puola ja Unkari ovat kaivautuneet syvälle yhteiseen poteroon. Unkari on ottanut miljardeja lisää lainaa lyhyessä ajassa eli se varautuu pitkään vääntöön EU:n kanssa. Puola vaikuttaa valmiilta asemasotakumppaniksi.

Samaan aikaan pohjoiset nettomaksajamaat, mukaan lukien Suomi, vakuuttavat, ettei tästä periaatteesta enää jousteta. Oikeusvaltiomekanismin on pysyttävä osana pakettia.

Ja sitten on Saksa. Umpisolmua väännetään auki Angela Merkelin johdolla siksi, että Saksalla on EU-puheenjohtajuus.

Maanantai-iltana Merkel antoi ymmärtää, että sovun löytäminen vaatii kompromisseja molemmilta puolilta. Asetelma on vaikea.

– Yhtä vaikea kuin ympyrän pakottaminen neliöksi, Merkel sanoi Handelsblattin mukaan (siirryt toiseen palveluun)puhuessaan eurooppalaispoliitikoille.

Merkel on poliitikko, jota pidetään vahvana kriisijohtajana mutta heikkona visionäärinä. Osa saksalaisista pillastui, kun hän vuosi sitten Saksan suuren ilmastopaketin yhteydessä puolusti puolivillaista kompromissia sanoen, että “politiikka on sitä, mikä on mahdollista”. Missä olivat visiot, missä oli johtajuus, kysyttiin.

Maanantaina Merkel puhuin hyvin samalla tavalla siitä, miten Unkarin ja Puolan kanssa voidaan löytää ratkaisu.

– Politiikan tarkoitus on yhdistää eri näkemykset lopputulokseksi, jonka kanssa kaikki voivat elää, Merkel sanoi Politico-verkkolehden mukaan. (siirryt toiseen palveluun)

– Mutta ilman kompromisseja tämä ei onnistu.

Kello tikittää. EU-johtajat ovat koolla ensi viikon torstaina ja perjantaina. Kuun lopussa päättyy Saksan vetovastuu unionissa.

Saksassa tikittää puheenjohtajuuskauden päättymisen rinnalla toinenkin kello. Liittokansleri Merkel on kertonut jättävänsä politiikan ensi syyskuun vaaleissa.

Koronapandemiasta tuli lopulta Merkelin nyt jo 15 vuotta kestäneen kauden suurin kriisi ja Saksan puheenjohtajuuskaudesta hänen viimeinen voimannäyttönsä Eurooppa-politiikassa.

On siis lähes varmaa, että Saksa saa umpisolmun auki. Mutta puhe kompromissista kuulostaa Suomelle tärkeän oikeusvaltioperiaatteen myymiseltä.

Lue lisää:

Suomalaismepit: EU ei rampaudu, vaikka Puola ja Unkari jättäisivät budjetin hyväksymättä – "Olen aika vakuuttunut, että Puola ei halua tälle tielle"

EU-johtajien videokokouksessa ei päästy sopuun budjetista – Unkari ja Puola torppasivat oikeusvaltiomekanismin odotetusti

Puola ja Unkari jumittivat EU:n budjettineuvottelut, kiista oikeusvaltioperiaatteesta jatkuu – selvitimme, mitä pattitilanteesta seuraa

Marin torjuu Saksan ehdottaman kompromissin oikeusvaltioperiaatteesta EU-rahanjaossa: On voitava aidosti puuttua, jos oikeusvaltiota ei kunnioiteta

Kirjeenvaihtajan analyysi: EU teki historiansa suurimman rahoituspaketin vaikeimmissa mahdollisissa oloissa – hintana haavoja ja mustelmia

Football news:

The first player bought for cryptocurrency was ex-forward Castilla Barral
Playing on artificial turf is not football. Koeman before the game with Cornell of the 3rd division
The Premier League voted to introduce two substitutions due to concussions
Klopp on 0:0 with Manchester United: Not a disaster, not ideal. There are a lot of good things in the Liverpool game, but no one cares
Ronald Koeman: I hope Messi's suspension will be reduced. I think there is something to challenge
Arsenal have terminated their contract with Sokratis
Miranchuk will make his debut for Atalanta in the Serie A match against Udinese. He came on as a substitute 9 times