Finland

Kolumni | Todella korkealle yltää vain hyvien ihmisten tuella

Uuteen maahan muuttaneet ihmiset päättivät luottaa suomalaisten urheiluihmisten vakuutteluihin ja rakentaa elämänsä uusiksi tyttären urheilun ehdoilla.

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton julkaisi vuonna 1996 kirjan, josta elämään on jäänyt teoksen nimi It Takes a Village eli ”siihen tarvitaan kylä”. Kirja todisti, että lapsi tarvitsee kasvuunsa vanhempien lisäksi esimerkiksi naapureita, varhaiskasvattajia ja opettajia.

Oivallus pätee vielä enemmän, kun puhutaan huippu-urheilijasta.

Awak Kuier valittiin viime viikolla toisella varausvuorolla naisten koripalloliigaan WNBA:han. Kuier on toinen liigaan varattu suomalainen nainen ja ensimmäinen, joka tulee liigassa pelaamaan ja menestymään.

Awak Kuier syntyi 19 vuotta sitten Kairossa, jonne hänen perheensä oli paennut Sudanin sotaa. Miten sellaisista lähtökohdista nousee urheilun huipulle? Tarvitaan oikeita ominaisuuksia, kovaa työtä, onnea ja paljon hyviä ihmisiä.

Ensimmäinen onnenpotku oli, että pakolaisperhe asettui Kotkaan. Kotka on kokoonsa nähden Suomessa ylivoimainen koripallokaupunki. Miehissä KTP on voittanut jo kuusi SM-kultaa, naisissa Peli-Karhut tavoittelee nyt kuudetta mestaruuttaan. PeKassa koripallon aloitti myös Awak Kuier.

Kotkasta Kuier houkuteltiin Helsinki Basketball Academyyn, jossa nuoret urheilijat voivat yhdistää harjoittelun ja koulunkäynnin. Koulussa urheilijaa autetaan kehittymään niin hyväksi kuin mahdollista. Kuierin kohdalla se oli paljon se.

Tässä saumakohdassa pelaajan vanhemmat joutuivat tekemään suuren päätöksen. Uuteen maahan muuttaneet ihmiset päättivät luottaa suomalaisten urheiluihmisten vakuutteluihin ja rakentaa elämänsä uusiksi tyttären urheilun ehdoilla. Uusi koti, uusi työpaikka: perhe pani kaiken peliin.

Nyt vanhemmat tietävät, että tyttäreen kannatti luottaa. Ylen haastattelussa isä Bior Kuier kertoi, että yön varaustilaisuuden katsomisen jälkeen oli tehtaalla seuraavana päivänä töissä vähän väsyttänyt.

Tarinan opetus? Se, ettei kukaan menesty yksin, vaan onnistumisen takana on aina suuri joukko muita ihmisiä. Kuierin kohdalla heihin kuuluvat myös ne tuhannet koripalloihmiset, jotka ovat kuskanneet lapsiaan harjoituksiin, istuneet katsomoissa, valmentaneet ja vieneet koripalloa eteenpäin. He ovat tehneet Suomesta maan, josta koripalloilija voi nousta huipulle.

Awak Kuier on yli 190 senttiä pitkä ja vahva ponnistaja, mutta maailman huipulle ei hänkään yltäisi, ellei seisoisi monien hyvien ihmisten hartioilla. Mutta hän seisoo – ja voi siksi nousta ihan miten korkealle vain.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.

Football news:

Griezmann spoke with Hamilton and visited the Mercedes boxes at the Spanish Grand Prix
Barcelona feels that Neymar used it. He said that he wanted to return, but extended his contract with PSG (RAC1)
Aubameyang to the Arsenal fans: We wanted to give you something good. I am sorry that we could not
Atletico did not lose at the Camp Nou. Busquets' injury is the turning point of the match (and the championship race?)
Verratti injured his knee ligaments in PSG training. Participation in the Euro is still in question
Neymar's contract in one picture. Mbappe wants the same one
Manchester United would like to sign Bellingham in the summer, not Sancho. Borussia do not intend to sell Jude