Finland

Kommentti | Uudet kuntapäättäjät astuvat valtaan historian herkässä taitekohdassa – HS:n vaalikone on nyt auki, näin se toimii

Vaalikoneen on oltava ennen kaikkea tasapuolinen. Tiedolla muutetaan nyt maailmaa, kirjoittaa HS:n kaupunkitoimituksen esimies Lari Malmberg.

Ilmoitus äänioikeudesta vuoden 2021 kuntavaaleissa -kirje Helsingissä 4. toukokuuta 2021.­

Vaikeiden kysymysten valtameri. Sellaiseksi voi kuvata kuntapoliitikon arkea.

Koruttomissa saleissa, yömyöhään, keskellä viikkoa. Tällaisia ovat kokoukset, joissa pohditaan vastauksia kysymyksiin, joissa lähes jokaisessa on suo siellä, vetelä täällä.

Silti kymmenet tuhannet suomalaiset ovat taas ilmoittaneet olevansa valmiita. He haluavat yrittää vastaamista.

He ovat näiden kuntavaalien ehdokkaita, ja heitä voi hyvällä syyllä kutsua rohkeiksi ihmisiksi.

Helsingin Sanomien vaalikone avataan lauantaina, ja samalla HS:n vaaliuutisoinnissa laitetaan viimeinen, suurin vaihde silmään.

Vaalikone on lukuisten ihmisten kuukausien työn tulos. Se on tehty siksi, että te, lukijat, löytäisitte itsellenne oikeanlaisen ehdokkaan.

Koneessa tulevat ensin kuntakohtaiset kysymykset. HS on tehnyt kysymyksiä paikallisesti merkittävistä asioista Suomen suurten kaupunkien ehdokkaille. Lisäksi paikallisia kysymyksiä on muotoiltu kaikkiin Uudenmaan kuntiin.

Kuntakohtaisia kysymyksiä seuraavat valtakunnalliset kysymykset. Niiden tarkoituksena on näyttää millaisia eroja ehdokkaiden välillä on politiikan ajankohtaisissa kysymyksissä.

Valtakunnallisia kysymyksiä seuraa vielä joukko kysymyksiä, joilla pyritään tarkastelemaan ehdokkaiden arvoja.

Arvokysymykset ovat pysyneet lähes muuttumattomina jo useiden vaalien ajan. Niitä tarkastelemalla pystytään siis piirtämään pitkää linjaa siitä, millaisia muutoksia kuntien valtuustoissa ja poliitikkojen asenteissa on 2000-luvulla tapahtunut.

Suomalaiset käyttävät tutkimusten mukaan vaalikoneita erittäin aktiivisesti. Vaalikoneet myös vaikuttavat äänestyspäätöksiin, etenkin nuorilla. Senkin takia HS:n vaalikonetta on valmisteltu äärimmäisellä vakavuudella.

Vaalikoneen on oltava ennen kaikkea tasapuolinen. Vaikka kysymykset ovat väitelauseiden muodossa, ne eivät ole HS:n kantoja. Väitelauseet on pyritty valitsemaan niin, että niitä joudutaan vastustamaan yhtä usein poliittisen kentän eri laidoilta.

Samat hyvät journalistiset periaatteet koskevat myös nyt kiihtyvää HS:n vaaliuutisointia.

Käsittelemme koko valtakunnan tasolla merkittäviä teemoja kuten terveydenhoitoa, kuntataloutta, koulutusta ja vanhusten hoivaa. Lisäksi jutuissa

sukelletaan syvälle myös esimerkiksi lähiluonnon ja rakentamisen vaikeaan suhteeseen, pääkaupunkiseudun liikenteen suuriin muutoksiin, Helsingin asuntomarkkinoiden kipupisteisiin ja kaupunkien kasvun kestävyyteen.

HS:lle saa myös lähettää vinkkejä kiinnostavista vaaliaiheista. Osoite on hs.kaupunki@hs.fi.

Kuten vaalikoneen, myös vaaliartikkelien tarkoituksena on auttaa lukijoita jäsentämään politiikan kysymyksiä ja tarjota tietoa oman ehdokkaan valinnan pohjaksi. Kuntavaaleissa ei nimittäin ole kyse vähäisestä asiasta.

Vaikka kuntavaalien äänestysprosentti jää yleensä eduskuntavaaleja pienemmäksi, tehdään kuntatasolla itse asiassa suuri osa niistä päätöksistä, jotka vaikuttavat kaikkien meidän arkeen päivittäin.

Uudet kuntapäättäjät astuvat tehtäviinsä historian herkässä taitekohdassa. Globaali pandemia on – toivottavasti – jo kääntynyt loppusuoralle. Äänestämällä nyt pääsee siis vaikuttamaan siihen, minkälaiseksi lähiympäristömme muuttuu aikana koronan jälkeen.

Football news:

Under is Interesting for Leipzig, Bayer and Eintracht. Roma estimates the winger at 15 million euros
Vladimir Petkovic: Switzerland will play in front of 30,000 Turkish fans. We will try to turn this to our advantage
Sociedad forward Isak is Interesting for Real Madrid and Man City. The transfer is estimated at 70 million euros
Bale to Italy: We understand that Wales are an outsider, but we will give our all on the field as always
Glick after 1:1 with Spain: For Poland, the Euro is just beginning
Muller-Gozensu after 4-2 with Portugal: No wonder you only ran for 60 minutes. You are playing in Italy
Spain will be in the play-offs, I'm sure. Alba about the Euro