Finland

Konserttiarvostelu | Sellisti Anssi Karttusen 60-vuotiskonsertti oli kuin antologia, ryhmänäyttely ja ystäväkirja

Sellisti Anssi Karttusen 60-vuotiskonsertti oli kuin antologia, ryhmänäyttely ja ystäväkirja

Sellisti Anssi Karttunen soitti juhlakonserttinsa yksin, mutta silti ystävien seurassa.

Anssi Karttusen 60-vuotiskonsertti toteutettiin striimattuna.­

Klassinen

Anssi Karttusen 60-vuotisjuhlakonsertti Savoyssa 28.11. Anssi Karttunen, sello, Muriel von Braun, kuvataide, Diana Theocharidis, koreografiat. Knussen, Turnage, Anderson, Lindberg, Saariaho ym. Arvostelu suoratoistotallenteesta.

Sellisti Anssi Karttusen 60-vuotisjuhlakonsertti oli kuin antologia. Tai ryhmänäyttely, muttei minkään valtavien öljyväritöiden, vaan ennemmin hetken ehdoilla syntyneiden akvarellien.

Muoto toi mieleen myös Henry Millerin Ystävien kirjan, jossa hän kertoo tärkeimmistä ystävistään.

Sillä kuten Anssi Karttunen juonnossaan sanoi, kaikki konsertin teokset liittyivät hänen ystäviinsä: heidän sävellyksiinsä, syntymäpäiviinsä, kuolemaansa. Jotain symbolistakin tässä oli: kokonaan yksin soitettu konsertti, jossa ystävät ovat läsnä, lähellä mutta kuitenkin epäkonkreettisina. Monelle tuttu tunne korona-aikana.

Ennakkotiedoista poiketen konsertissa ei kuultu kantaesitystä Magnus Lindbergin teoksesta Piece for Olly. Olly viitannee pari vuotta sitten kuolleeseen säveltäjä-kapellimestari Oliver Knusseniin, joka oli Lindbergin hyvä ystävä.

Muuten Knussen oli konsertissa vahvasti läsnä: konsertin aloitti Knussenin Kaija Saariahon 50-vuotispäiville Karttusen olohuoneessa säveltämä erittäin lyhyt ja sähäkkä Tarantella ja päätti Saariahon Knussenin muistoksi säveltämä hieno, hyvän esityksen saanut kuoleman monimutkaisuuden mieleen tuova Lullaby, jossa on viittauksia Tarantellaan.

Välissä kuultiin kolmen muun säveltäjän – Mark-Anthony Turnagen, Julian Andersonin ja Colin Matthewsin – Knussenin muistoksi säveltämät teokset. Näin ollen koko konsertti ikään kuin lepäsi Knussenin muiston varassa.

Mukaan oli otettu myös vi­suaalisia elementtejä, jotka oli toteuttanut Karttusen vaimo Muriel von Braun. Lisäksi kuultiin kaksi Karttusen improvisaatiota Diana Theocharidisin videolta nähtyihin koreografioihin.

Konsertissa kuultiin kolme pienen kappaleen kantaesitystä: Karttusen tyttären 30-vuotispäiville sävelletty teossarja 3 x 30 Marianne, joka sisältää teokset Esa-Pekka Saloselta, Oliver Knussenilta ja Magnus Lindbergiltä. Ne on aiemmin kuultu ainoastaan yksityistilaisuudessa.

Kokonaisuus oli veikeä – Salosen Melody for Marianna ja Lindbergin Sur les mêmes accords saivat ajattelemaan 1900-luvun sooloselloperinnettä. Knussenin teos ei ollut nuotti nuotilta kirjoitettu sävellys vaan ohje siitä, kuinka soittaa.

Salosen kappale oli juonnon mukaan tarkoitettu toiseen teokseen, mutta tipahtanut pois. Nyt se sai elämän osana tätä kokonaisuutta. Se oli teoksista melodisin, Lindberg teknisesti tietyllä tapaa vaikein.

Vielä tässä vaiheessa konserttia ainakin streamin välityksellä tuli olo, että etenkin Salosessa ja Lindbergissä sekä niitä ennen kuullussa Mark-Anthony Turnagen Song For Big Owlissa sointi jäi paikoin tukkoon, sulkeutuneeksi. Myöhemmin en tätä enää ajatellut.

Kaikkein parhaimmillaan Karttunen oli nopeiden efektien esiintuojana sekä omissa improvisaatioissaan. Erityisen vaikuttava oli Reflections, jossa Karttunen improvisoi tavallisella sellolla sähköselloimprovisaation päälle. Se oli kuin oman itsen kanssa käytyä päänsisäistä dialogia.

Yksi suosikeistani oli 11 x 6 = 60, Homages to Pascal Dusapin.

Yksitoista säveltäjää oli säveltänyt kappaleen säveltäjä Dusapinin syntymäpäivän kunniaksi. Osa teosta olivat von Braunin taideteokset, jotka vaihtelivat äänimaiseman mukaan henkäyksenomaisesta viivasta värikylläiseen ekspressiiviseen ilmaisuun.

Teoksen säveltäjät olivat Hans Abrahamsen, Gualtiero Dazzi, Magnus Lindberg, Arash Safaian, Éric Tanguy, Samy Moussa, Kaija Saariaho, Philippe Schoeller, Alexandre Desplat, George Benjamin ja Michael Jarrell.

Teoksissa oli myös vitsikkyyttä: esimerkiksi Lindbergin glissandoja sisältävä kappale loppui melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Jarrellin teoksessa Karttunen säesti omaa vihellystään pizzicatoin.

Esityksen tallenne on nähtävissä Helsinki-kanavalla 31.12. asti.

Football news:

Mick McCarthy in charge of Cardiff until the end of the season
Aston Villa buy from Marcel Sanson for 14-15. 5 million pounds
Dzeko was removed from the Roma squad after a conflict with Fonseca. The striker was offered to West Ham
Ronald Koeman: We haven't scored 7 out of 12 penalties this season. This is too much, something has to change
Real about Hakimi and Interests: that is Absolutely incorrect information. We didn't ask for guarantees. We have a great relationship
Richards on Racism: I was also insulted by dark-skinned people. It was difficult. I've been fighting discrimination all my life
Barca's presidential candidates have been asked to sign Alaba and Aguero. They will become free agents in the summer