Finland

Lukijan mielipide | Koronakriisistä ei saa tulla tasa-arvokriisiä

Neljän pandemiakuukauden jälkeen on selvää, että kriisi koettelee naisia ja miehiä eri tavoin. Koronakriisi on kohdistanut valokeilan sitkeisiin tasa-arvopuutteisiin ja sukupuolieroihin Pohjolassa, joka on maailman tasa-arvoisin alue.

Me Pohjoismaiden tasa-arvoministerit pidämmekin nyt tiiviisti yhteyttä. Vakaana aikomuksenamme on estää yhdessä se, että koronakriisistä kehittyy tasa-arvokriisi.

Koska työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, sairaiden ja vanhusten hoidosta vastaavat pandemian aikana pitkälti naiset. Tästä saattaa seurata, että pandemian aiheuttama pitkäkestoinen stressi ja ylikuormitus voivat aiheuttaa työperäisiä sairauksia suurelle joukolle naisia. Samalla virukseen kuolee enemmän miehiä kuin naisia.

Lomautusten, yt-neuvottelujen ja konkurssien aalto on kasvattanut työttömyyttä. Naiset ovat yliedustettuina palveluammateissa ja miehet valmistavassa teollisuudessa ja liikenteessä. Näihin aloihin on vaikuttanut liikkuvuuden ja kysynnän väheneminen.

Koska naisten ja miesten elinaikaisten tulojen, säästöjen ja eläkkeiden välillä oli kuilu jo ennen kriisiä, työttömäksi jäävien naisten lähtötilanne on huonompi kuin miesten. Jo vanhastaan tiedetään, että kriisiajat lisäävät miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa sekä kunniaan perustuvaa väkivaltaa ja sortoa. Kaikki Pohjoismaat nostivat kriisin alkuvaiheessa valmiuttaan väkivallan rajoittamiseksi ja naisten ja lasten suojelemiseksi.

Pohjoismaisen tasa-arvoyhteistyön vahvuutena on yhteinen vakaumus siitä, että tasa-arvo on perusoikeus ja toimivan yhteiskunnan edellytys. Yhteistyö perustuu tasa-arvoa edistävien strategioiden ja menetelmien kirjoon, ja yhdessä tunnistamme kaikkein tehokkaimmat tasa-arvopoliittiset toimenpiteet.

Tätä toimintatapaa ei muuta myöskään koronakriisi, jossa eri Pohjoismaat ovat toteuttaneet laajan kirjon tasa-arvotoimia. Jotkin Pohjoismaat järjestivät ylimääräistä lastenhoitoa ja opetusta lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla. Toiset maat taas pitivät esi- ja peruskoulut toiminnassa.

Joissakin maissa löydettiin erityisen tehokkaita tapoja saada suojavarusteita hoito- ja hoivahenkilöstölle. Osassa maita tehtiin tasa-arvoanalyyseja talouden kriisipaketeista, jotka on suunnattu yrityksille ja kotitalouksille.

Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten eri tavoin tasa-arvotaantumaa pyritään ehkäisemään kansallisesti. Syvät yhteiskunnalliset kriisit voivat johtaa tasa-arvotaantumaan, mutta sitä emme aio sallia. Teemme yhteistyötä selviytyäksemme kriisistä ja säilyttääksemme tasa-arvon yhtenä pohjoismaisen mallin kulmakivistä.

Thomas Blomqvist

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

Katrín Jakobsdóttir

Islannin pääministeri

Mogens Jensen

Tanskan elintarvike-, kalastus- ja tasa-arvoministeri, pohjoismainen yhteistyöministeri

Åsa Lindhagen

Ruotsin tasa-arvoministeri, syrjinnän vastaisesta työstä vastaava ministeri

Abid Q. Raja

Norjan kulttuuri- ja tasa-arvoministeri

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Football news:

Roma are discussing with Manchester United the purchase of Smalling
Belenov – the best player of Ufa in the 2019/20 season
Seedorf on real's chances of passing city: Hard, but nothing is impossible
Hennessy on the cancellation of the ban of Manchester City: this is a slap in the face of UEFA
Lopetegi about éver Banega: When he plays well, the whole of Seville plays well
Sanchez received 7.5 million pounds from Manchester United for terminating his contract
Javi Martinez is Interesting to Renn. The club will play in the Champions League