Finland

Lukijan mielipide | Kunnissa on valtavasti osaamista, jota kannattaa hyödyntää sote-uudistuksessa

Uudistusta odotellessaan osa kunnista on joutunut kehittämään ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole yhteensopivia nyt ajettavan sote-uudistuksen kanssa.

Kuntien tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut asukkailleen. Samaan aikaan kunnat kohtaavat monia yhteiskunnallisia ongelmia. Väestö ikääntyy nopeasti, mistä seuraa palvelutarpeen kasvu ja verotulojen vähentyminen. Palveluita tulisi kyetä tarjoamaan yhä enemmän yhä niukkenevin resurssein.

Ongelman ratkaisemiseksi suunnitellaan kansallista sosiaali- ja terveysalan uudistusta. Sen ajatuksena on, että vastuu palvelujen järjestämisestä siirrettäisiin 309 kunnalta 21 maakunnalle ja Helsingin kaupungille. Perusteena on, että isommilla organisaatioilla on parempi kyky varmistaa tehokas toiminta ja hallinto.

Ensimmäiset yritykset uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluja tehtiin jo vuonna 2001. Kansallisen terveyshankkeen jälkeen on seurannut uusia esityksiä, kun jokainen hallitus vuorollaan on yrittänyt uudistusta omalla tavallaan.

Perusteellinen suunnittelutyö ja keskustelu on toki tärkeää, koska iso uudistus sisältää erilaisia näkökulmia ja eri toimijaryhmien intressejä. Samaan aikaan paikallisen tason ongelmat pysyvät ja odottavat ratkaisua. Kunnilla on kaksi vaihtoehtoa. Ne voivat odottaa, mitä uudistukselle tapahtuu, tai ne voivat toimia paikallisen elinvoiman ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Esimerkiksi Pirkanmaalla paikalliset toimijat ovat aktivoituneet ja lähteneet ratkomaan palvelutuotannon ongelmia. Tästä hyviä esimerkkejä ovat julkisomisteiset yhtiöt Coxa, Sydänsairaala ja Fimlab, joiden toiminta on arvioitu asiakaslähtöiseksi ja kustannustehokkaaksi. Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, sopiiko niiden toiminta kansallisen sote-esityksen lainsäädäntöön.

Suomalaisissa kunnissa on valtavasti tietämystä ja paloa oman alueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Pirkanmaa on vain yksi esimerkki tästä aktiivisuudesta ja kyvykkyydestä.

Jos Tampereen menestyksekkään toiminnan jatko osoittautuu uudistuksessa mahdottomaksi, vaarana on, että päätös tukahduttaa laajemmin suomalaisten kuntien kehittämistä. Viesti voidaan tulkita paikallisen kehittämistyön arvostamattomuutena.

Hallinnon uudistuksessa tarvitaan monitieteellistä ja -näkemyksellistä tekemistä, osaamisten yhdistämistä ja innovaatioita. Monimutkaisia, ilkeitä ongelmia kukaan ei pysty ratkaisemaan yksin.

Paikallisella tasolla on tietämystä siitä, minkälaiset palvelut ja rakenteet sopivat juuri oman alueen asukkaiden tarpeisiin. Yhteisten ongelmien äärellä voimat tulisi yhdistää.

On tärkeää kiinnittää huomio siihen, olemmeko todella parantamassa palveluita vai luomassa uusia hallinnollisia rakenteita. Mikäli jätämme paikallisen äänen huomiotta, meillä on jäljellä vain rakenteet ilman sitoutuneita ja aktiivisia toimijoita.

Ulriika Leponiemi

tutkijatohtori, hallintotieteiden tohtori

Tampereen yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Juventus does not want to extend the contract with Ronaldo because of the high salary. But this summer he will not leave
Khramtsov's gold is heroism: he fought at the Games with a broken arm. Victory of Maxim-in memory of mom
Kepa on the conflict with Sarri in the League Cup final: This is a huge misunderstanding. I didn't have an injury, I just wanted to buy time and help the team
Manchester United has agreed the transfer of Varane with Real Madrid for 41 million pounds, including bonuses
Newcastle want to sign Tuanzebe. Defender will leave Manchester United due to Varane's transfer
Former Juventus player Giovinco is close to moving to PAOK
Kepa pro Premier League: The hardest league for goalkeepers. But I quickly adapted