Finland

Lukijan mielipide | Tarpeettomat lääketieteelliset tutkimukset turhauttavat

Yksityisellä puolella ansaintalogiikka perustuu siihen, että mitä enemmän teetetään tutkimuksia, sitä enemmän kertyy liikevaihtoa.

Laboratoriotutkimuksia tarjoavan Synlabin johtajat kirjoittivat (HS Mielipide 19.4.), että tiedon puute ajaa ihmisiä tutkimuksiin. Kirjoituksessa ei puututtu siihen, että maallikko ei usein ymmärrä tutkimustulosten merkitystä.

Jo vuosia sitten mieleeni jäi yliopistollisen sairaalan laboratorioylilääkärin kommentti koulutustilaisuudessa: ”Potilaasta voidaan ottaa 400 laboratorioparametria samalla käynnillä, ja se olisi melko kustannustehokastakin. Mutta ongelmaksi muodostuisivat väärät positiiviset vastaukset, joiden jatkoselvittely tukehduttaisi terveydenhuoltojärjestelmämme.”

Verinäytteiden viitearvot eivät ole ehdottomia totuuksia vaan sovittuja rajoja. Viidellä prosentilla väestöstä arvot poikkeavat niistä ilman, että kyseessä on hoitoa vaativa sairaus tai terveydellinen riskitekijä. Maallikot eivät tätä tiedä. Dosentin pitäisi tietää, mutta näköjään sitä ei haluta kertoa potentiaalisille asiakkaille.

Samalla sivulla (HS Mielipide 19.4.) toinen kirjoittaja valitti, ettei pääse joka vuosi verikoetutkimuksiin, vaikka haluaisi. Lääkärinä voin kertoa, että kolesteroli ei laske ilman lääkitystä, vaan iän myötä usein nousee. Ei sen toteamiseen tarvita verovaroin kustannettuja laboratoriotutkimuksia.

Tapasin potilaan, joka tuli huolestuneena kertomaan, että hänen munuaisensa ovat eri korkeudella, ja siksi hän tarvitsisi lähetteen sairaalaan asian tarkistamiseksi. Asia oli havaittu naapurimaassa ultraäänellä ilman lääkärin lähetettä. Kerroin hänelle, että kyseessä ei ole mikään terveysriski, ja että munuainen voisi toimia ihan hyvin, vaikka se olisi vasemmassa jalassa. Aivan niin kuin hänen munuaisensa oli toiminut moitteettomasti siihenkin saakka.

Toiselta terveeltä potilaalta kollega oli vuosittain ottanut viidentoista vuoden ajan samat normaaliarvoiset verikokeet, kuten kolesterolin ja verensokerin, mutta minä lopetin tradition, koska se oli tämän potilaan kohdalla yhteisten varojen haaskausta.

Yksityisellä puolella ansaintalogiikka perustuu siihen, että mitä enemmän teetetään tutkimuksia, sitä enemmän kertyy liikevaihtoa. Julkisella puolella meille on sitä vastoi annettu tietty aikaresurssi käyttöömme, ja se täytyy käyttää mahdollisimman tuloksellisesti potilaan – ja myös kansantalouden – maksimaalista terveyshyötyä tavoitellen.

Ari Mönttinen

terveyskeskuslääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri, Lohja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Football news:

Griezmann spoke with Hamilton and visited the Mercedes boxes at the Spanish Grand Prix
Barcelona feels that Neymar used it. He said that he wanted to return, but extended his contract with PSG (RAC1)
Aubameyang to the Arsenal fans: We wanted to give you something good. I am sorry that we could not
Atletico did not lose at the Camp Nou. Busquets' injury is the turning point of the match (and the championship race?)
Verratti injured his knee ligaments in PSG training. Participation in the Euro is still in question
Neymar's contract in one picture. Mbappe wants the same one
Manchester United would like to sign Bellingham in the summer, not Sancho. Borussia do not intend to sell Jude