Finland

Lukijan mielipide | Ulkomainoksista ei tule luopua, sillä ne tuovat Helsingille tuloja

Matti Remes ehdotti, että Helsinki luopuisi kokonaan ulkomainoksista (HS Mielipide 17.4.). Ajatuksena mainoksista vapaa kaupunkikuva saattaa kuulostaa hyvältä, mutta en voi kannattaa ehdotusta.

Remeskin viittasi kirjoituksessaan Singaporeen, Chicagoon, Lontooseen ja New Yorkiin ja niiden ulkomainosmaailmaan. Suurkaupunkeja on vaikea kuvitella ilman valomainoksia ja isoja mainoslakanoita. Helsingissä ulkomainostamisen ei voi sanoa päässeen mitenkään valloilleen. Päinvastoin paikat on tarkkaan mietitty ja ohjeistettu.

On hyvä muistaa, että esimerkiksi Helsingin kehuttu kaupunkipyöräjärjestelmä olisi huomattavasti kalliimpi ilman mainostuloja. Ulkomainosten poistamisesta lankeaisikin pitkä lasku helsinkiläisille veronmaksajille. Pahimmillaan se näkyisi myös heikentyvinä palveluina.

Laura Rissanen

HKL:n johtokunnan puheenjohtaja, kaupunkiympäristölautakunnan jäsen (kok), Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Aiheeseen liittyvää

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Griezmann spoke with Hamilton and visited the Mercedes boxes at the Spanish Grand Prix
Barcelona feels that Neymar used it. He said that he wanted to return, but extended his contract with PSG (RAC1)
Aubameyang to the Arsenal fans: We wanted to give you something good. I am sorry that we could not
Atletico did not lose at the Camp Nou. Busquets' injury is the turning point of the match (and the championship race?)
Verratti injured his knee ligaments in PSG training. Participation in the Euro is still in question
Neymar's contract in one picture. Mbappe wants the same one
Manchester United would like to sign Bellingham in the summer, not Sancho. Borussia do not intend to sell Jude