Finland

Maaliskuun 29. päivä Michaela Jokiniemi, 18, kuuli mullistavan uutisen – ja nyt hän on Suomen nuorin kunnanvaltuutettu

Michaela Jokiniemi täytti 18 vuotta vain reilu viikko ennen kunnallisvaaleja ja asettui heti ehdolle. Nyt hän istuu Vesilahden valtuustossa.

Michaela Jokiniemi asettui ehdolle, jotta nuorten asioista päättäisivät nuoret itse.

Kun Michaela Jokiniemi oli lapsi, rohkaisivat hänen vanhempansa tytärtään kertomaan aina mielipiteensä ja avaamaan suunsa, jos hän koki vääryyttä. Nyt 18-vuotias Michaela on Suomen nuorin kunnanvaltuutettu. Hän sai vaaleissa 69 ääntä ja pääsi kotipaikkakuntansa Vesilahden valtuustoon.

– Olen kasvanut siihen, että mielipiteilläni ja näkemyksilläni on merkitystä. Silti valtuustopaikka yllätti, sillä en istu totuttuun kunnanvaltuutetun muottiin, etenkään maaseutukunnissa.

Ei ole 60-vuotiaiden valkoisten miesten tehtävä kertoa, tarvitsevatko kunnan nuoret esimerkiksi maksutonta raskauden ehkäisyä.

Juuri 18-vuotta täyttänyt vihreä kunnanvaltuutettu ei ole perinteinen näky Vesilahden kunnanvaltuustossa.

– Uskon, että minua äänestivät nuoret ja perheelliset, jotka kaipaavat muutosta Vesilahden kuntapolitiikkaan. Ei ole 60-vuotiaiden valkoisten miesten tehtävä kertoa, tarvitsevatko kunnan nuoret esimerkiksi maksutonta raskauden ehkäisyä.

Mahdollisuus asettua ehdolle oli reilusta viikosta kiinni

Ehdolle asettuminen ei ollut Michaelalle itsestäänselvyys, sillä jos vaalit olisi pidetty alkuperäisen suunnitelman mukaan huhtikuussa, olisi Michaela ollut vaalien aikaan vielä 17-vuotias. Maaliskuun 29. päivänä selvisi, että vaalit järjestetään 13. kesäkuuta.

– Kun tieto uudesta vaalipäivästä tuli, tajusin, että kerkeän vain reilu viikko aikaisemmin täyttämään 18 vuotta. Tiesin heti, että asetun ehdolle.

Ensimmäisenä Michaela kertoo soittaneensa ystävälleen ja pyytäneensä tätä vaalikampanjansa kampanjapäälliköksi. Seuraavaksi hän soitti vihreiden Pirkanmaan paikallisjärjestön työntekijälle.

– Se oli oikeastaan sillä selvä. Seuraavaksi aloimme tekemään ystävieni kanssa minulle vaalikampanjaa.

Michaela kertoo tietävänsä, että on paikkansa valtuustossa ansainnut, vaikka joku vähättelisikin häntä ikänsä vuoksi.

Kampanja saatiin kasaan vain muutamassa päivässä. Aikaa oli vähemmän kuin muilla, sillä päätös uudesta vaalipäivästä tuli vasta maaliskuussa.

– Olin kuitenkin jo osallistunut valtakunnallisen nuorisojärjestön kuntavaalikampanjaan, joten tekeminen tuli minulta selkärangasta. Aikapaineista huolimatta päätimme yrittää parhaamme ja onneksi se riitti.

Poliittinen vaikuttaminen alkoi jo 13-vuotiaana

Nuoresta iästään huolimatta Michaela on ollut politiikassa mukana jo 5 vuotta. Ensimmäisen valtuustopestinsä hän sai 13-vuotiaana nuorisovaltuustosta.

– Olen aina halunnut vaikuttaa ja tehdä maailmasta paremman paikan. Minulle tärkeimpiä arvoja ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Michaelan mielestä on väärin väittää, ettei nuoria kiinnosta politiikka.

– Ongelma ei ole siinä, etteikö nuoria kiinnostaisi, vaan siinä, etteivät nuoret ymmärrä mistä puhutaan, sillä politiikasta keskustellaan usein todella vaikeasti ja elitistisesti. Se ei palvele nuoria.

Nuoret saavat harvoin äänensä kuuluviin ja silloin harvoin, kun se tapahtuu, heidän mielipiteitään vähätellään.

Hän lisää, että nuorten on usein myös haastavaa tulla kuulluksi.

– Nuoret saavat harvoin äänensä kuuluviin ja silloin harvoin, kun se tapahtuu, heidän mielipiteitään vähätellään. Ei ole ihme, jos se turhauttaa ja etäännyttää politiikasta.

Michaela uskoo, että äänestysikärajan laskeminen 16 vuoteen voisi lisätä nuorten äänestysaktiivisuutta.

– Olisi tärkeää, että nuoret tutustuisivat äänestämiseen jo koulussa, joka on puolueeton ja turvallinen ympäristö. Kun ensimmäisen kerran rohkaistuu äänestämään, on se myös jatkossa helpompaa.

Tähtäimessä opiskelupaikka ja eduskuntavaalit

Michaela kertoo, että vaikka politiikka kiinnostaa, haluaa hän opiskella itselleen ammatin ja tehdä myös muita töitä.

– Itse koen, että parhaimmat poliitikot ovat niitä, jotka ovat nähneet yhteiskunnan todellisuuden myös politiikan ulkopuolella. Siksi haluan tehdä elämäni aikana myös muita töitä.

Parin vuoden päässä siintävät eduskuntavaalit kuitenkin kiinnostavat ja tällä hetkellä hän harkitseekin vakavasti ehdolle asettumista.

– Eduskuntavaaleissa tuskin pääsisin läpi ensikertalaisena, mutta kokemus olisi varmasti opettavainen. Olen nimittäin varma, että kokemuksesta on hyötyä, sillä sisäinen paloni politiikkaan tuskin sammuu koskaan.

Lue myös: Elina halusi vimpeliläiskouluihin kasvisruokapäivän ja päätti toimia – nyt 16-vuotiaana hän on jo kokenut ilmastoaktivisti

Lue myös: Priska, 26, on koko ikänsä saanut todistella, että on oikeasti suomalainen – nyt hän kertoo, miksi keneltäkään ei pitäisi kysyä ”Mistä olet oikeasti kotoisin?”

Lue myös: Anni Marttinen, 29, on Suomen ensimmäinen feministinen ekonomisti – ”Ulkonäköni on jo itsessään feministinen teko”

Football news:

Fantastic story of a surfer from Australia: he won bronze after a severe skull injury (he couldn't even walk)
Aguero underwent a course of stem cell treatment to restore the cartilage of the knee joint
Mills on Varane at Manchester United: I'm not sure that he will be like van Dijk or Dias. There are 6 difficult matches in La Liga, not counting the Champions League
Memphis Depay: I don't care if they call me a rebel. Suarez won a lot not because he is the nicest person on the field
Barca will not have to register Messi as a newcomer. He will be able to work at the training camp without signing a contract
Petkovic headed Bordeaux. He worked with the Swiss national team since 2014
Chelsea may include Zouma in the deal with Sevilla for Kunde