Finland

Maastopalot riehuvat nyt myös helteisessä Sisiliassa – video

Italiaan kuuluvalla Sisilian saarella on syttynyt useita maastopaloja loppuviikon aikana. Catanian kaupungissa paloja on ollut myös asuinalueiden sekä uimarantojen lähellä. Maastopalot ovat roihunneet tällä viikolla useissa Välimeren alueen maissa.

Kymmenet maastopalot korventaneet Sisiliaa viime päivinä

Kymmenet maastopalot korventaneet Sisiliaa viime päivinä

Italiassa sammutetaan jo toista päivää Sisilian saarella riehuvia maastopaloja. Paikallisten pelastusviranomaisten mukaan palo- ja pelastustehtäviä on lauantain aikana ollut jo parisataa.

Eniten paloja on syttynyt Catanian kaupungissa. Tuli riehui muun muassa suositulla La Capanninan rannalla.

Alueen asukkaita on evakuoitu, mutta määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Ainakin kahdesta paikasta rannikkovartiosto evakuoi vesitse 150 ihmistä.

Sisilian aluejohtajan mukaan ainakin osa paloista on sytytetty tahallaan, kertoo Italian yleisradio RAI (siirryt toiseen palveluun).

Etelä-Eurooppaa korventava helleaalto on nostanut Sisiliassakin lämpötilan lähelle 40:tä astetta. Voimakas tuuli puolestaan on levittänyt tulta. Myös Manner-Italiassa on syttynyt kymmeniä maastopaloja kuluneen vuorokauden aikana.

Tällä viikolla tuhoisia maastopaloja on nähty myös ainakin Sardinian saarella sekä eteläisessä Espanjassa ja Turkissa.

Football news:

Barca secretary after 0:0 with Cadiz: We support Koeman. He is our coach
Rüdiger about the future: I haven't talked to other clubs yet, only with Chelsea
Roma can appeal against the removal of Pellegrini in the match with Udinese
Gerard Pique: I'm not in Barca to be second or third, but to fight for trophies
Mourinho about 1-0 with Udinese: The first 35 minutes of Roma showed their best quality football of the season
Where is Leo Messi? Cadiz fans trolled Barca with a song after 0:0
Koeman about the referee after 0:0 with Cadiz: In this country, they are removed for nothing