logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo
star Bookmark: Tag Tag Tag Tag Tag
Finland

Manageri kertoo Olli Lindholmin viimeisistä hetkistä – kiidätettiin yöllä sairaalaan

Yö-yhtyeen laulaja ja perustajajäsen Olli Lindholm kuoli maanantain ja tiistain välisenä yönä sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 54-vuotias.

Lindholmin manageri Taija Holm vahvistaa IS:lle miehen saaneen sairauskohtauksen viime yönä.

– Hän sai sairauskohtauksen, ja hänet vietiin sairaalaan, suru-uutisesta järkyttynyt Holm vahvistaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.


Mainos (Teksti jatkuu alla)


Mitään ei ollut tehtävissä Lindholmin pelastamiseksi. Holm sai kuulla suru-uutisen Lindholmin lähiomaisilta.

– Hänet todettiin yöllä kuolleeksi, Holm sanoo murtuneena.

Tarkkaa kellonaikaa yöllisille tapahtumille Holm ei osaa sanoa. Myös muut suru-uutisen yksityiskohdat ovat vielä tässä vaiheessa epäselviä.

– En osaa sanoa tarkkaa kellonaikaa, mutta yöajasta oli kysymys, Holm sanoo.


Lindholmin sairauskohtaus ja menehtyminen tulivat täytenä yllätyksenä.

Yö-yhtye tiedotti asiasta virallisilla sosiaalisen median tileillään tiistaina. Päivityksessä kerrotaan, että Lindholm kuoli sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä.

– Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön, yhtyeen sivuilla kirjoitetaan.

Lindholmin poismeno on koskettanut valtavasti faneja ja kollegoita ympäri Suomea.


Themes
ICO