Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Näyttelijä Amanda Palo kauhistui, kun menneisyydessä tapahtunut raiskaus määritteli häntä yhä – "Trauma ei voi olla ainut asia, joka tekee minusta kiinnostavan"

Näyttelijä Amanda Palo, 32, havahtui, kun hän googlasi itseään. Kirjoituksia ja lehtijuttuja löytyi paljon, ja se on tietysti hyvä asia taiteellista uraa tekevälle teatterityöläiselle. Mutta kaikissa kirjoituksissa käsiteltiin vain yhtä asiaa, Amanda Palon kokemaa traumaa – kymmenen vuotta sitten tapahtunutta raiskausta.

– Tämäkö on ainut asia, mikä tekee minusta kiinnostavan? Tällaiseksiko olen typistynyt? Se oli hirvittävä ajatus huomata. Ihmisen määrittävä tekijä ei voi, eikä saa olla trauma.

Vuonna 2017 raiskauskokemuksen aiheuttama häpeä ja paha olo kävivät niin ylitsepääsemättömiksi, että Palon oli pakko purkaa kokemaansa. Syntyi näyttämöteos Kilari, joka pohjasi omakohtaiseen kokemukseen raiskauksesta. Näytelmää oli turvallista tehdä, sillä Paloa ohjasi oma sisar Olga Palo.

Raiskauskokemuksen purkaminen näyttämöesitykseksi oli vapauttavaa, mutta samalla siitä tuli taakka Amanda Palolle. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Näytelmä oli menestys ja siitä puhuttiin paljon.

Amanda Palo toi todellisen raiskauskokemuksensa näyttämölle: "Raiskauskuvasto on miesten rakentamaa väkivaltafantasiaa"

Raiskauksesta puhuminen repi auki

Vaikean asian esiin nostamista pidettiin tärkeänä, ja sitä se olikin. Paloa kiiteltiin rohkeudesta ja asioiden puhumisesta niiden oikeilla nimillä.

Usein Palo löysi itsensä puhumasta seminaarissa tai paneelissa raiskauksen kokemusasiantuntijana.

– Pidin tärkeänä, että asiasta puhuttiin. Samalla oli kuitenkin hirvittävän raskasta tuoda oma henkilökohtainen trauma satojen ihmisten eteen. Se repi minut auki joka kerta.

Amanda Palo on työskennellyt pitkään teatterin parissa, lähinnä näyttelijänä ja apulaisohjaajana. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Palo ymmärtää hyvin median ja koko yhteiskunnan läpäisseen tarinallistamisen vaatimuksen. Henkilöiden kautta asiat menevät paremmin perille, kuin pelkkiä numeroita ja tilastoja näyttämällä.

Hän myös itse alkoi toteuttaa julkisuudessa syntynyttä ärhäkän feministin mielikuvaa. Palo tunsi velvollisuudekseen kommentoida ja reagoida sosiaalisessa mediassa aina, kun esiin nousi naisten hyväksikäyttöä tai seksuaalista väkivaltaa.

– Ajattelin, että minun on jaksettava puhua asiasta. Mitä tapahtuu, jos minä en jaksa, eikä kukaan mukaan jaksa tai viitsi? Silloin naisten kokema hyväksikäyttö vaiettaisiin kuulumattomiin.

Voiko leimasta päästä eroon?

Vuosia myöhemmin Palo tunsi yhä olevansa näytelmänsä vanki. Vaikka raiskauskokemuksen esiin tuomisesta oli seurannut paljon hyvääkin keskustelua, Palon mitta alkoi olla täynnä. Hän ei halunnut olla loppuelämäänsä "se raiskauksen kokenut näyttelijä".

Kauhukseen hän oli huomannut uskovansa itsekin, että tällainen minä nyt olen.

– Jossain vaiheessa lakkasin uskomasta, että voin olla jotain muuta.

Palo päätti jättää Kilari-näytelmän taakseen ja ryhtyä tekemään jotain aivan muuta.

Amanda Palo nauttii kirjoittamisesta. Esikoisteos syntyi vaivattomasti. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Hän pyrki ja pääsi Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun. Kirjoittaminen on aina ollut tärkeä henkireikä Palolle, ja pöytälaatikko tursusi kirjoituksia.

Koulua ehti olla puoli vuotta, kun korona iski ja kaikki jäivät kotiin. Palo päätti käyttää ajan hyväkseen ja ryhtyi kirjoittamaan tosissaan. Päässä alkoi muhia ajatus kirjasta.

Ihmisten nolot salaisuudet ovat kiinnostavia

Kirjoittaminen tuntui hyvältä ja helpolta. Lyhyet proosatekstit syntyivät ilman itkua ja hammasten kiristelyä, ja pian kasassa oli esikoisteos Outoja kaloja (Kosmos), joka julkaistiin tämän vuoden syyskuussa.

Palon tekstit syntyvät arkisista havainnoista. Mukana kulkee aina muistikirja, johon Palo kirjaa pienet idean jyväset. Niistä jalostuu tunnelmaltaan erilaisia, mutta hyvin tarkkoja kuvauksia ihmisten käyttäytymisestä.

– Rakastan ihmisten noloimpia salaisuuksia. Tarkkailen jatkuvasti muita ja itseäni. Pelkään koko ajan jääväni kiinni jostain.

Palo kirjoittaa osuvasti esimerkiksi, miten ryhti paranee, kun kävelee täpötäyden terassin ohi, tai miten juhlissa tulee laskettua paitsi omia, myös muiden viinilasillisia.

– Miten paljon ihmisiltä meneekään energiaa itsensä kannatteluun ja "normaalin" esittämiseen. Ei ihme, että jengi on väsynyttä iltaisin.

Palo tunnustaa olevansa myös itse kontrollia rakastava. Hänen kotinsa on aina siisti ja hän huolehtii ulkonäöstään. Hän myös peittää tarkasti tunnereaktionsa, tai ei ainakaan näytä tunteitaan liikaa. Palo ei halua olla holtiton.

– Tiedän, että esimerkiksi äitini oli aika hämmentynyt näistä minun teksteistäni. Tällainenko on pään sisäinen maailmani?

Miten olla miehisen katseen alla?

Useissa kirjoituksissa on aiheena katseen kohteena oleminen. Sen kanssa Palo kamppailee jatkuvasti.

– En voi sietää, että minua tuijotetaan, mutta silti haluan sitä. Kaipaan valtavasti huomiota ja sitä, että tunnen itseni viehättäväksi. Tiedän, että se on kaikessa ristiriidassa arvojeni kanssa. Mutta tällainen on lopputulos, kun kasvaa patriarkaattisessa yhteiskunnassa miehisen katseen alla.

Palo myöntää, että hän haluaa näyttää viehättävältä. Samalla häntä ärsyttää oma turhamaisuus. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Palo luonnehtii esikoisteostaan myös korona-ajan tuotokseksi. Teksteistä huokuu yksinäisyys ja kaipuu ihmisen luo. Kuten vaikkapa tässä kirjan lyhyimmässä tekstissä:

"Joskus hän on niin yksinäinen, että kuvittelee kuumassa hississä seistessään, ostoskassien kahvojen painautuessa punaisiin kämmeniin, että selkärankaa pitkin valuva hikipisara on entisen rakastajan sormenpää."

Isoisänä legendaarinen Tauno Palo

Perhe on läheinen Amanda Palolle. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Tässä vaiheessa täytyy selvittää eräs asia. Kyllä, Amanda on kuuluisaa Palojen teatterisukua. Hänen isänsä on näyttelijä Jukka-Pekka Palo ja isoisänsä legendaarinen Tauno Palo.

Etenkin lapsena Amanda sai vastailla usein kyselyihin, että "oletkos sinä sukua sille Tauno Palolle?"

– Se oli aika hämmentävää, sillä en koskaan edes ole tavannut pappaa. Tunnen hänet vain isäni tarinoiden kautta.

Tauno Palo kuoli vuonna 1982, kun taas Amanda syntyi vasta vuonna 1989.

Tunnettu sukunimi on avannut myös ovia Amanda Palolle. Hän on lapsesta saakka "pyörinyt" teatteripiireissä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Kuuluisa sukunimi on tuonut paineita Amandalle. Tosin ne ovat lähinnä pään sisäisiä.

– Olen lapsesta asti kuvitellut, että minulta odotetaan jotain. Todellisuudessa kukaan ei ole patistanut minua mihinkään suuntaan.

Omat odotukset ja epävarmuus ovat aiheuttaneet myös sen, että Palon on vaikea uskoa positiivista palautetta. Hän haluaisi oppia olemaan varma taiteensa suhteen.

– Ajattelen aina, että ihmiset vain sanovat pitävänsä esimerkiksi kirjoituksistani. Oikeasti he vihaavat niitä, mutta sanovat kauniita asioita, koska he varovat tunteitani.

Uuden alun kynnyksellä

Amanda Palon suhde vuosien takaiseen Kilari-näytelmään on lempeä. Hänestä oli tärkeää tehdä se, sillä monet ihmiset ovat olleet myös kiitollisia, että joku uskaltaa puhua raiskauskokemuksesta. Nyt Kilari on kuitenkin taakse jäänyttä elämää.

Vielä tänä syksynä näytelmää pyydettiin Venäjälle, missä se on ollut hyvin kysytty, mutta Palo kieltäytyi.

– En jaksa sitä enää. En ole enää se tyyppi.

Nyt Palo on löytänyt uuden suunnan elämälleen ja hän on tyytyväinen. Kaikista ennakkoepäilyistä huolimatta lyhytproosateos on myynyt yllättävän hyvin. Pöytälaatikossa on jäljellä paljon kirjoituksia, joissa on aineksia uuteen kirjaan.

– Tulevaisuudelta toivon, että kun googlaan nimeäni, sieltä olisivat siirtyneet pois raiskausotsikot. Tilalle olisi tullut jotain, joka liittyy taiteelliseen työhöni. Eikä sekään haittaisi, jos sukuani ei enää mainittaisi. Olisin vaan ihan Amanda Palo.