Finland

Olympiavoittaja romahti palatessaan ”normaaliin elämään” – Capitolissa riehumista edelsivät traagiset elämänvaiheet

Olympiavoittaja romahti palatessaan ”normaaliin elämään” – Capitolissa riehumista edelsivät traagiset elämänvaiheet

Klete Keller ei löytänyt paikkaansa yhteiskunnasta, kun menestyksekäs uintiura tuli päätökseen.

Klete Keller päätyi surkeaan jamaan aktiiviuransa jälkeen.­

Yhdysvaltain kongressitalon Capitolin valtauksessa mukana ollut olympiavoittaja Klete Keller on kärsinyt traagisen elämänmuutoksen, The Guardian kirjoittaa.

38-vuotias ex-uimari on jälleen yksi esimerkki urheilutähdistä, joilla on ollut vaikeuksia sopeutua tavalliseen työelämään uransa jälkeen.

Keller voitti olympiakultaa uinnin viestimatkoilla Ateenassa 2004 ja Pekingissä 2008. Henkilökohtaisilla matkoilla Keller voitti kaksi olympiapronssia.

Kellerin avioliitto kariutui 2014, eikä hän pystynyt pitämään kiinni työpaikoistaan. Kolmen lapsen elatusmaksujen vuoksi hänellä ei ollut varaa omaan asuntoon. Niinpä hän asui autossaan lähes vuoden päivät.

Elämäntilanne sai miehen katkeraksi ja vihaiseksi. Hän söi, joi ja lihoi.

– Normaalin elämän paineet olivat paljon pelottavampia kuin paineet urheilussa. Seuraukset epäonnistumisista olivat todellisia. Jos en tehnyt kauppoja töissä tai pomoni oli muuten vain suuttunut, vaarana olivat potkut. Sitten ei olisikaan enää sairausvakuutusta. Se on hyvin konkreettista, Keller sanoo.

– Luulisi, että kaikki uintiuraltani saamani opit auttaisivat. Mutta vaatii todella paljon työtä, että ne saa siirrettyä oikeaan elämään. Miten jättää huono päivä taakse, esimerkiksi.

Yhdysvaltain olympiajoukkueessa niin ikään kilpaillut Eli Bremer tietää tilanteen.

– Nämä urheilijat ovat sankareita USA:ssa ja monet heistä tuskailevat uransa jälkeen. Heidän täytyy selviytyä mentaalipuolen haasteista, sillä he ovat työelämässä usein vuosikymmenen jäljessä ikätovereitaan.

Politiikan saralla Kellerin ystävät pitivät häntä pääosin harmittomana, vaikka hän kannattikin vahvasti oikeistolaisia periaatteita. Washington Post kirjoittaa, että ystäväpiiri tunnusti Kellerin olevan asefanaatikko.

Kelleriä uhkaa pitkä vankeustuomio. FBI pidätti hänet Capitolin valtausta seuraavana päivänä. Kelleriä syytetään virkavallan toiminnan häiritsemisestä, hulinoinnista ja laittomasta tunkeutumisesta Capitoliin.

Football news:

Cavani has returned to training and is likely to play against Crystal Palace
Fabio Capello, Juventus played Rugby against the Port. Only Ronaldo and Chiesa can make a difference in this squad
Neymar: I posted how I was recovering from my injury, and I didn't get any messages saying, Wow, what a professional. No
Ole Gunnar Solscher: The work of the judges is very difficult and without additional pressure. We have to make their decisions
Joan Laporta: I'm sure Messi won't stay at Barca if I don't win the election. He gives the club 30% of revenue
Trent had idolized Gerrard since he was a kid, and he was in a fairy tale: he got Steven's care and the captain's armband. The story of a great relationship
Hazard's recovery from the injury is delayed. He probably won't play against Atletico on March 7