Finland

Osakeannit | Lomavuokrayhtiö Airbnb aikoo pörssiin vielä ennen vuoden loppua lähes 35 miljardin dollarin hinnalla

Lomavuokrayhtiö Airbnb aikoo pörssiin vielä ennen vuoden loppua lähes 35 miljardin dollarin hinnalla

Keväällä yhtiö sai omistajiltaan kaksi miljardia dollaria rahoitusta selvitäkseen kriisistä. Sitten se alkoi taas menestyä, kun matkailijat välttelivät hotelleja.

Airbnb:n toimitusjohtaja Brian Chesky on myös yksi loma-asuntoyhtiön perustajista.­

Lomavuokrayhtiö Airbnb aikoo listautua Nasdaq-pörssiin vielä ennen vuoden loppua Yhdysvalloissa. Yhtiö tavoittelee listautumisessa lähes 35 miljardin eli noin 29 miljardin euron hintaa. Yhtiön perustajat Brian Chesky, Joe Gebbia ja Nathan Blecharczyk aikovat myydä listautumisen yhteydessä noin sadan miljoonan dollarin edestä osakkeitaan.

13 vuotta sitten perustettu Airbnb on mullistanut loma-asuntomarkkinat. Koronaepidemia iski siihenkin kuitenkin rajusti viime keväänä. Airbnb joutui irtisanomaan neljänneksen työntekijöistä. Yhtiön omistajat rahoittivat sitä kahdella miljardilla dollarilla, jotta se selviäisi kriisistä.

Kevään jälkeen liiketoiminta alkoi kuitenkin taas kukoistaa, koska monet matkailijat halusivat nimenomaan välttää kansoitettuja hotelleja ja vuokrasivat mieluummin oman loma-asunnon Airbnb:n kautta. Yhtiö tuotti vuoden kolmanneksella voittoa.

Airbnb:n tavoittelema osakeantihinta on lähes kaksinkertainen siihen verrattuna, millä arvostuksella se sai omistajiltaan oman pääoman ehtoista rahoitusta viime keväänä.

Airbnb aloitti vuonna 2007 palveluna, jonka kautta konferenssien osallistujat saattoivat vuokrata huoneitaan. Yksi ensimmäisistä tapahtumista, joissa yritys toimi, oli demokraattisen puolueen puoluekokous samana vuonna.

Yhtiö tuli laajemmille markkinoille ensin vertaisvuokrausidealla. Ajatuksena oli, että ihmiset voivat palvelun kautta antaa oman kotinsa joko osittain tai kokonaan matkailijoiden käyttöön silloin, kun he eivät sitä itse tarvitse.

Sittemmin yhä suurempi osa vuokrattavista kohteista on kuitenkin puhtaasti matkailutarkoituksessa ylläpidettyjä asuntoja.

Football news:

Agent: Cheryshev is not going to leave Valencia. The coach trusts him
Bayern gave the midfielder Dayak Union on loan with a buyout option
Lampard on Mount: I moved to Chelsea at his age and it took me a year to find myself. And he already has so many games
Mbappe does not score for PSG 4 matches in a row. This is his worst streak since April-May 2018
Mourinho on Rashford's words: Go to Opta and draw your own conclusions. Liverpool - Manchester United-and so quite a loud match
Ronaldo: Real Madrid made a mistake by letting Hakimi go. Sometimes I say to myself: Imagine yourself and him - we would move at a good speed
Barcelona would not consider Messi's participation in the game with Athletic if it were not for the trophy match