Mikko Salmi on ennen viestintäjohtajan virkaa työskennellyt pappina ja toimittajana sekä ollut mukana politiikassa. Joel Maisalmi

Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi aiheutti perjantaina pienimuotoisen kohun sosiaalisessa mediassa .

Salmi oli aiemmin päivällä mukana työtehtäviensä puolesta kaupungin tapahtumassa Oulussa . Kaupunki työstää niin sanottua Oulun suurlähetystöä, jonka tarkoituksena on houkutella esimerkiksi eteläsuomalaisia muuttamaan ja opiskelemaan Ouluun .

Mukana suurlähetystökampanjassa on myös MTV : n Putouksesta tunnettu Ernest Lawson.

Tapahtumassa innoissaan mukana ollut Salmi kertoi Iltalehdelle, miten tapahtumat johtivat kohua aiheuttaneeseen Facebook - kuvaan .

– Otimme Lawsonin kanssa kuvia ja meillä oli erilaisia selfie - kylttejä . Yhdessä niistä luki ”Paremman elämän puolesta” . Minä kun tykkään sanaleikeistä, niin huomasin, että kun laittaa kolme sormea siihen kyltin päälle, niin tulee ”Paremman elämän lesta” .

”Lestalla” viitataan lestadiolaisiin, ja sen myös Salmi tiesi .

– Se on tällä alueella tyypillinen sana . Tosin nyt olen havainnut, että kyseessä on myös haukkumasana .

Oulun kaupunginvaltuutettu Lauri Nikula ( kesk ) jakoi Salmen kuvan Twitterissä hämmästellen . Jos alla oleva kuva ei näy, sen voi katsoa tästä linkistä.

– Erikoisella tavalla on otettu kaupungin uusi ilme haltuun, eräs Twitter - käyttäjä ihmetteli .

– Tästä tuli tarina mieleeni . Joku veijari oli yläasteaikoina kirjoittanut lähikauppamme kylkeen isoin kirjaimin : ” [ Twitter - käyttäjän nimi ] on lesta . ” Olen lestadiolaisesta perheestä, mutta sittemmin liikkeestä eronnut . Vähemmistön pilkkaaminen edes hassuttelumielessä tuntuu silti edelleen pahalta, eräs toinen harmitteli .

– Mulla on kokemusta ”vitun lesta” - huuteluista kaduilla, samoin kuin terveydenhuollon piirissä tapahtuneesta pilkasta, aikuisten ihmisten taholta, silloin kuin olin vielä lapsi ja teini – joka sai uskonnon vanhemmilta, eikä valinnut sitä itse, kolmas Twitter - käyttäjä vastasi Tervosen tviittiin .

Salmi pahoittelee

Twitterissä käyty keskustelu ja Salmen saamat viestit johtivat lopulta siihen, että hän kävi poistamassa kuvan Facebook - profiilistaan .

– Minulla ei tietenkään ollut tarkoituksena loukata sillä ketään ja olen pahoillani, jos se on loukannut . Tämä oli sellainen ”hetken lapsi”, joka heitettiin suoraan Facebookiin ajattelematta asiaa kummemmin, Salmi pahoitteli .

– Jos tuntee minut, niin tietää, että olen tällainen sanaleikkien rakastaja .

Kuvan julkaisun jälkeen hän jatkoi sanaleikkiään kommentoimalla kuvaansa vielä " sinun lestasi annettu ja vuodatettu " .

Salmi valittiin viestintäjohtajan pestiin aiemmin tänä vuonna . Sitä ennen hän oli Demokraatti - lehden päätoimittaja . Hän on ollut aktiivisesti mukana politiikassa, mutta jättäytynyt siitä viimeisimmän nimityksensä vuoksi .

Olet taustaltasi teologi ja tiedät, että Oulun alueella asuu paljon lestadiolaisia . Tuliko lesta - sanan ikävä merkitys silti täysin uutena tietona ja yllätyksenä sinulle?

– Ei täysin uutena . Tiesin, että jotkut käyttävät sitä haukkumasanana, mutta aikuisten kontekstissa se ei ole minun kielenkäytössäni haukkumasana . Koulumaailmassa se ilmeisesti on .

– Jos se olisi haukkumasana minulle, niin en olisi sitä käyttänyt . Nyt, kun olen kuullut, että tuolla huudellaan ”vitun lestaa”, niin ymmärrän, miksi sen sanan näkeminen voi tuntua pahalta .

Salmen mukaan hänen jakaman kuvansa keskustelun voi myös ajatella toiselta kantilta .

– Välillä on hyvä keskustella uskonnollisista vähemmistöistä Suomessa – on sitten kyse islamista, kristinuskon lahkoista tai muista . Keskusteleminen ilman vihaa on arvokasta . Voi myös ajatella niin, että jos vanhoillislestadiolaiset loukkaantuvat tästä sanasta, niin se tarkoittaa, että aihe on herkkä .

”Harvemmin haluttu sanoa mitään hyvää”

Koska lesta - sanan sävystä ja luonteesta voi selkeästi olla eri käsityksiä, Iltalehti halusi kysyä vanhoillislestadiolaisilta, mitä he ajattelevat siitä .

– Asia on arka, koska sanaa on käytetty lähinnä lasten ja nuorten kiusaamisessa . En ole tutustunut tarkemmin twitterissä käytyyn keskusteluun, Oulun Rauhayhdistyksen puheenjohtaja Timo Aho vastasi Iltalehden kysyessä hänen mielipidettään Salmen kuvasta ja siitä syntyneestä keskustelusta .

Lestadiolaisyhteisössä sanalla on ikävä kaiku .

– Sanalla on harvemmin haluttu sanoa mitään hyvää, Aho sanoi .

Hänen mukaansa lapset ja nuoret tietävät parhaiten, kuinka yleinen haukkumasana on . Ahon viesti Salmelle on selkeä .

– Sanaleikit ja huumori ovat mukava mauste elämässä . Tämän sanaleikin sisältö jäi monelle avautumatta . Toisaalta kaupungin viestintäjohtajalta odotetaan julkisessa keskustelussa neutraalia ja asiallista tyyliä väärinkäsitysten välttämiseksi .

Salmen mukaan palautetta on tullut, ja osa viesteistä on mennyt hänen mielestään liiallisuuksiin .

– Asiasta on hyvä keskustella, mutta onkohan se saanut vähän liian isot mittasuhteet . Kyse on yhdestä kuvasta ja heitosta . Onko se ihan niin iso asia, jonka takia ihmiset arvioivat, onko minulla luottamusta jatkaa tehtävässä ja että ylittääkö se kunnianloukkauksen, Salmi kysyi .

Viestintäjohtaja on käynyt keskustelun kuvasta Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan kanssa . Salmen mukaan he olivat päässeet yhteisymmärrykseen, ja jatkossa on käytettävä enemmän harkintaa .

– Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi on pahoillaan julkaisemastaan kuvasta . Hän on todennut,että hän ei tarkoittanut loukata ketään ja asia oli harkitsematon . Kuva on ollut hänen omassa Facebookissa, ei kaupungin, Laajala tviittasi perjantaina .