Finland

Pärmäkoski, Korte, Rukajärvi vai Huntington? Kuka perii Mäkäräisen paikan suosituimpana suomalaisena naisurheilijana?

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen on ollut vuodesta 2015 alkaen Suomen suosituin urheilija. Sponsor Insight tutkii vuosittain muun muassa urheilijoiden suosiota yleisön keskuudessa. Tällä listalla Mäkäräinen on ollut pysäyttämätön. Hänen taakseen ovat jääneet muut naiset, mutta myös miesurheilijat. Mäkäräisen suosion takana ovat tutut tekijät.

– Hänen suosionsa taustalla ovat hänen persoonansa ja menestyksensä. Hän nosti lähes yksin ampumahiihdon neljän suosituimman lajin joukkoon Suomessa, kertoi Sponsor Insightin tutkimusjohtaja Klaus Virkkunen.

Kaisa Mäkäräisen manageri Harri Halme on samoilla linjoilla.

– Kaisan persoona kaikessa suomalaisuudessaan oli suurin syy. Myös laji koki aikamoisen kehityskulun. Viime vuosikymmenen aikana siitä tehtiin todellista televisioviihdettä, Halme totesi.

Suomessa naisurheilijat ovat viihtyneet top 10 -listalla miesurheilijoiden joukossa. Suomessa naisurheilu on saanut koko ajan enemmän näkyvyyttä, ja naisnäkökulmaa on tuotu esille lajista riippumatta. Joukkuelajeissa kehitys on yksilöurheilua hitaampaa.

– Suomessa on aika hieno kuvio, koska varsinkin yksilöurheilussa on puhuttu aina urheilusta eikä ole eritelty nais- ja miesurheilua toisistaan. Veikkaan, että Suomessa ollaan tässä asiassa suunnannäyttäjiä maailmalla. 2000-luvulla naiset ovat myös menestyneet Suomessa yksilöurheilun absoluuttisella huipulla paremmin kuin miehet, jos ajatellaan esimerkiksi maailmanmestaruuksia, Halme analysoi.

– Suomessa on aina keikkunut naistähtiä kärjen tuntumassa, jos ei ykköstilalla niin vähintään kolmen joukossa. Kiira Korpi, Tanja Poutiainen, Aino-Kaisa Saarinen, suosittujen naisurheilijoiden lista on loputon 1990-luvulta alkaen, Virkkunen sanoi.

Idoliksi sosiaalisen median siivittämänä

Seitsenottelija Maria Huntington on tehnyt kovaa tulosta ja on kapuamassa kovaa vauhtia kohti kansainvälistä kärkeä. Huntingtonin valoisa ja avoin persoona viehättää yleisöä. Hänellä on laaja seuraajajoukko sosiaalisessa mediassa.

– Täytyy olla ulospäinsuuntautunut ja tehdä asiat vähän eri tavalla kuin muut. Se auttaa erottautumaan joukosta, Huntington pohti.

– Olisin mielelläni ykköstähti suomalaisten naisurheilijoiden keskuudessa. Ensinnäkin haluaisin tehdä niin kovaa tulosta, että ansaitsisin jo sillä paikkani. Haluaisin käyttää asemaa hyödyksi tuomalla esille tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita ja arvoja. Sydäntäni lähellä ovat nuoret, heihin kohdistuvat ulkonäköpaineet ja se, että he oppisivat arvostamaan itseään.

Seitsenottelija Maria Huntington

Maria Huntington on noussut suomalaisten suosikiksi paitsi tuloksillaan myös Instagram-päivityksillään.Tomi Hänninen

Moni urheilija hyödyntää sosiaalista mediaa paitsi markkinointiyhteistyössä myös itsensä tunnetuksi tekemisessä. Vaikka tulokset huomataan, somen kautta karismaattiset persoonat voivat nousta suosituiksi ilman suurta menestystäkin.

– Nykyään urheilijoilla on paljon enemmän mahdollisuuksia tuoda itseään esille. Oma persoona vaikuttaa paljon. Suomalaiset vaikuttavat pitävän siitä, että urheilijassa on vähän rosoisuutta, paljon rehellisyyttä ja siihen kirsikaksi kakun päälle menestystä, Virkkunen hymyili.

– Tarinoita monesti ihannoidaan, mutta ellei pohjalla ole tulosta, ei tarinakaan kiiinnosta. Urheilussa ratkaisevinta on kuitenkin onneksi lopputulos, Halme totesi.

Tällä hetkellä suomalaisten sydämiin tiensä ovat löytäneet varsin tutut naisurheilija: Krista Pärmäkoski, Enni Rukajärvi, naisaiturit ja Huntington. Tulevaisuudessa suosikkiurheilija voi löytyä valtalajien ulkopuoleltakin.

– E-urheilu on kasvanut räjähdysmäisesti etenkin nuorissa kohderyhmissä. Sieltä naistähdet puuttuvat lähes kokonaan. Olisihan se mahtavaa, kun ensimmäinen lajin suuri tähti olisi suomalainen nainen, Virkkunen lopetti.

Lue myös:

Kommentti: Kaisa Mäkäräisen tarinassa yksi tekijä on kiehtovuudessaan aivan omaa luokkaansa – ja siinä piilee hänen suosionsa salaisuus

Football news:

Ferencvaros defender: Ronaldo waved me off when I asked for his shirt. Maybe it's because he didn't score for us
Klopp on firmino: the Team is an orchestra, and Bobby plays 12 instruments in It. He is important to us
Antonio Conte: I Don't think Real Madrid can cry about their losses. It's funny that the media write about their problems with the squad
Lewandowski on the cancellation Of the Golden ball: it's not that important. Such prizes are something extra
Salah can play with Atalanta. He became ill with the coronavirus
Klopp on injured: no News. I have no idea who will play for Atalanta. Why should we give them information?
Barcelona are thinking about signing Garay due to Pique's injury