Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pelastusalan seksuaalinen häirintä yllätti Pelastusopiston – Koulutusjohtaja: ”Epäasialliseen käyttäytymiseen on totaalinen kielto”

Kuopiossa sijaitsevan Pelastusopiston pihalla käy kuhina. Korkea metallitorni on täynnä tulevia pelastusalan ammattilaisia, jotka laskeutuvat vuoron perään vaijerin varassa alas asfaltille.

Eräänlaista alastuloa alalla koettiin myös keskiviikkona, kun Yle kertoi pelastusalalla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä.

Pelastusopistolla harjoitellaan muun muassa työskentelyä putoamisvaarallisella alueella. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Pelastusopiston koulutusjohtaja Minna Hirvonen on esille tulleista tiedoista yllättynyt. Hänen mukaansa opisto on pyrkinyt antamaan opiskelijoilleen ihan toisenlaista viestiä.

– Silloin, kun täällä opiskellaan, henkilökunnalle ja opiskelijoille on selkeä ohjeistus. Epäasialliseen käyttäytymiseen on totaalinen kielto, nollatoleranssi. Meillä on myös ohjeistus ja matala kynnys siihen, että asiasta ilmoitetaan.

Hirvosen mukaan Pelastusopisto on myös juuri päivittänyt toimintaohjeen, jossa kerrotaan, miten henkilökunnan ja opiskelijoiden on toimittava, jos joku kokee tai havaitsee epäasiallista käytöstä.

Pelastajaksi opiskelevan jyväskyläläisen Kimmo Lehtosen mielestä ohjeistus on selkeä.

– Pitää ilmoittaa esimiehelle. Jos esimies ei tee asialle mitään, niin sitten pitää ilmoittaa ylemmäs.

Koulutusjohtaja Minna Hirvosen mukaan Pelastusopistolla on epäasiallisen käytöksen suhteen nollatoleranssi. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Opiskelijat toivottavat naiset tervetulleeksi alalle

Ylen selvityksen mukaan pelastuslaitoksissa on naisia väheksyvä, paikoin jopa naisvihamielinen asenne. Alan opiskelijat tyrmäävät tällaisen käsityksen.

– Tämä on ehkä sillä tavoin miehinen ala, että suurin osa on miehiä. Mutta ei tämä pelkästään miesten juttu ole, ihan yhtä hyvin naiset pystyvät tätä tekemään, sanoo karkkilalainen pelastajaopiskelija Petri Marttinen.

Hänen mukaansa on samantekevää, onko työpari nainen vai mies, kunhan häneen vain voi luottaa.

Vieressä seisova kuopiolainen Henri Piironen on samaa mieltä. Hän katsoo, että alalla ei ole myöskään entisenlaista machoilua.

– Sitä oli ehkä enemmän ennen kuin nykyään. Se on pikemminkin väistymässä pois, kuin että sitä olisi.

Pelastajaopiskelijat Petri Marttinen ja Henri Piironen toivottavat naiset tervetulleeksi alalle. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Kurssin ainoa nainen

Tilastojen perusteella kyse on varsin miehisestä alasta, sillä naisia on alalla työskentelevistä vain 12 prosenttia.

Naisten määrä näkyy myös Kuopiossa parhaillaan käynnissä olevalla pelastajakurssilla, jossa kuopiolainen Heidi Liimatainen on kurssinsa ainoa nainen.

Liimatainen kertoo viihtyneensä opistolla hyvin, eikä hän katso kohdanneensa opistolla minkäänlaista epäasiallista käytöstä.

– Meillä on todella hyvä porukka ja ryhmähenki.

Liimatainen on aiemmin valmistunut sähkötekniikkainsinööriksi ja työskennellyt miesvaltaisella alalla. Hän ei muista kuulleensa, että Pelastusopistolla olisi käytetty ronskia kieltä.

– En ole kiinnittänyt asiaan huomiota, joten varmaan sitä ei ole sillä lailla ollutkaan.

Liimataisen mukaan hän ei osaa vielä olla huolissaan tulevan ammattinsa työkulttuurista.

– Tärkeää, että se on nyt nostettu esille, ja toivottavasti siihen saadaan parannusta, hän muotoilee.

Pelastajaopiskelija Heidi Liimatainen on jo aiemmin opiskellut ja työskennellyt miesvaltaisella alalla. Kuva: Sami Takkinen / Yle

”Hyvää mainetta ei kannata pilata”

Sekä Pelastusopiston johto että opiskelijat toivovat, että opistolla käytössä oleva nollatoleranssi ja ilmoitusherkkyys epäkohdista olisivat käytössä myös paloasemilla.

Koulutusjohtaja Minna Hirvonen asettaa sanansa diplomaattisesti.

– Yritämme täällä opistolla kasvattaa rohkeuteen riippumatta siitä, millainen pelastuslaitoksen kulttuuri on tällä hetkellä. Pyrimme auttamaan asiassa kehittymisessä.

Pelastajaopiskelija Kimmo Lehtosen mielestä Pelastusopiston ohjeistus epäasiallisesta käytöksestä ilmoittamiseen on selkeä. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Parempaa työkulttuuria toivoo myös tuleva pelastaja Kimmo Lehtonen, joka on huolestunut alan maineesta.

– Alalla on ollut hyvä maine. Ei sitä kannata lähteä pilaamaan.

Lue myös:

Kähmintää, rivoja ehdotuksia ja pornon katselua paloasemalla – 21 pelastustoimen ja ensihoidon työntekijää kertoo kokemuksistaan Ylelle

Yle selvitti: Seksuaalisesta häirinnästä ilmoitetaan pelastusalalla vain harvoin – "Yleensä vastaus on, että en halunnut vaikeuttaa uraani"

Pelastusalan ylin johto ja järjestöt tuomitsevat alalla ilmenneet seksuaaliset häirintätapaukset – pelastusylijohtaja: Asia on erittäin vakava