Finland

”Poliisit suojelevat hullua diktaattoria” – Myanmarissa mielenosoittajia ammuttiin jälleen kumiluodeilla

Myanmarin YK-lähettiläs pyysi kansainväliseltä yhteisöltä apua sotilasjuntan kukistamisessa.

Mellakkapoliisi pidätti mielenosoittajia Yangonissa.

Mellakkapoliisi pidätti mielenosoittajia Yangonissa tänään.Lyn Bo Bo / EPA

Myanmarissa poliisi hajotti lauantaina mielenosoituksen ampumalla ihmisiä kumiluodeilla maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan ei ole tiedossa, ammuttiinko mielenosoituksessa myös oikeilla luodeilla. Poliisi ajoi yhteen kaupungin vilkkaimmista tieliittymistä kokoontuneet mielenosoittajat ja toimittajat pois paikalta.

Lauantaina liittymään kokoontui satoja Mon-kansaan kuuluvia ihmisiä kunnioittamaan omaa kansallispäiväänsä. Myös muiden etnisten vähemmistöryhmien edustajia kokoontui paikalle osoittamaan mieltään sotilasvallankaappausta vastaan.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet helmikuun alusta lähtien, jolloin armeija kaappasi vallan demokraattisesti valitun Aung San Suu Kyin puolueelta. Ennen 2010-luvulla alkanutta lyhyttä demokratiakokeilua sotilasjuntta hallitsi Myanmaria eli entistä Burmaa noin 50 vuoden ajan.

– Mitä poliisit tekevät? He suojelevat hullua diktaattoria, mielenosoittajat huusivat lauantaina AFP:n mukaan.

Kumiluodeilla ammutut ihmiset pakenivat sivukaduille ja alkoivat rakentaa barrikadeja poliisien pysäyttämiseksi, käyttäen välineinään piikkilankaa ja pöytiä.

– Yritämme löytää uuden tavan, jolla osoittaa mieltämme. Olemme tietenkin peloissamme poliisin vastaiskuista, mutta haluamme taistella, kunnes voitamme, eräs mielenosoittaja sanoi AFP:lle.

Poliisi otti lauantaina kiinni ainakin 15 mielenosoittajaa. Kiinniotettujen joukossa oli myös kolme toimittajaa.

YK-lähettiläs: ”Vallankumouksen on voitettava”

Perjantaina Myanmarin YK-lähettiläs Kyaw Moe Tun yllättäen tuomitsi sotilasjuntan ja pyysi kansainväliseltä yhteisöltä apua.

– Tarvitsemme voimakkaimman mahdollisen reaktion kansainväliseltä yhteisöltä, jotta sotilasvallankaappaus saadaan heti lopetettua. Viattomien ihmisten sortaminen täytyy lopettaa ja demokraattinen valta täytyy palauttaa kansalle, lähettiläs sanoi puheessaan.

– Vallankumouksen on voitettava, hän lisäsi vielä burman kielellä.

Jo kuukauden jatkuneissa mielenosoituksissa on pidätetty ainakin 770 ihmistä, joista suurin osa on edelleen telkien takana. Myös Aung San Suu Kyi on asetettu tutkintavankeuteen.

Asevoimien komentaja, kenraali Min Aung Hlaing on julistautunut maan johtajaksi. Armeija oikeuttaa vallankaappaustaan väitteillä vilpistä marraskuun vaaleissa, joissa Suu Kyin puolue voitti ylivoimaisesti.

Lue lisää:

Myanmarin armeijan pääsy Facebookiin ja Instagramiin kiellettiin – myös armeijaa lähellä olevat yritykset pannassa

Myanmarin protesteissa viime viikolla haavoittunut kuoli vammoihinsa sairaalassa – Yhdysvallat kehotti Myanmarin armeijaa pidättäytymään väkivallasta

Myanmarin sotilasjunttaa painostavien maiden rintama kasvoi entisestään, Britannia ja Kanada kertoivat uusista pakotteista

Lääkärit, pankkivirkailijat ja sähköasentajat eivät ilmesty enää työpaikoilleen Myanmarissa – näin halutaan nujertaa "rahaa rakastava" armeijajohto

Lähteet: AFP

Football news:

Real Madrid put together a killing center - Modric-Casemiro-Kroos-for just 60 million euros. Even Luka Jovic was worth more
Zidane on 0:0 with Liverpool: We rode the storm and can be proud of our performance
2 Premier League clubs will play in the semi-finals of the Champions League for the 2nd time in 3 seasons
Zinedine Zidane: There are many masters at Real Madrid, but most of all I like the character of the guys
Emre Can: We played against probably the best team in the world. We can be proud of ourselves
Pep broke the curse of the Champions League: he took City to the semi-finals for the first time in five years. Only 4 players remained at the club from the last (and first) time for the club
Jurgen Klopp: Liverpool gave Real Madrid a bad feeling. We played well, but did not score