logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo
star Bookmark: Tag Tag Tag Tag Tag
Finland

Postista potkittu Irmeli Valve ei tahdo eläkkeelle, vaikka on jo 64: "Jo koululaisena tein neljää työtä päällekkäin, ei kesäöinä tarvinnut nukkua"

Minut irtisanottiin lokakuussa 2014 Postista. Työvelvoite loppui saman vuoden lopussa.

Olin tuolloin 60-vuotias, eli pääsin “työttömyysputkeen”. Minulla olisi siis ollut mahdollisuus olla kotona ansiosidonnaisella työttömyysturvalla eläkeikään saakka.

Joku muu olisi voinut olla työttömyysputkesta helpottunut, minä en. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että en ole vielä valmis jäämään eläkkeelle. Ikä on vain numero.

Lue Irmelin aiemmista vaiheista tästä ja tästä.

Jaksamisen kannalta irtisanominen oli toki helpotus. Ensimmäisen vuoden työstin vuosia kestänyttä stressiä ja varmaan pientä burnoutin alkuakin.

Mutta aika teki tehtävänsä. Seuraavan vuonna olin jo valmis palaamaan töihin. Aloitin rappusiivoojana: kaksi kertaa viikossa yhteensä 12 tuntia.

Olen aina tehnyt paljon töitä. Työ antaa minulle rytmiä ja energiaa päivään, saan sillä lailla paljon aikaiseksi.

02251116irmelihaapakorpivalve2kuvapekkatynellyle.jpg

"Kiinteistösihteerin työ oli pitkäaikainen haave, joka toteutui Postista irtisanomisen jälkeen", sanoo Irmeli Valve.Pekka Tynell / Yle

Tuntui, että rappusiivous ei riittänyt. Halusin lisää työtä, mutta sellaisen, joka sopii yhteen pitkäaikaisen matkailuautoharrastuksemme kanssa.

Syyskuussa 2016 aloitin kiinteistösihteerinä isännöitsijätoimistossa. Sovimme, että teen korkeintaan 20 tuntia viikossa.

Kevät 2017 oli aikamoista säpinää. Työt eivät jääneet siivoukseen ja kiinteistösihteerin hommaan. Koska isännöintitoimistossa oli ruuhkaa, lopetin maaliskuussa rappusiivouksen ja ajattelin, että mennään kiinteistösihteerin pestillä. Sitten Postista kysyttiin, tulisinko vähäksi aikaa takaisin projektihommiin.

Aloitin siellä toukokuussa ja lopetin kiinteistösihteerin työt.

Uudessa työssäni otimme yhteyttä asiakkaisiin, joilla oli kysyttävää, tai jotka eivät olleet tyytyväisiä asuntonsa postilaatikkoryhmittelyyn. Elokuun alussa siirryin vielä uuteen projektiin, joka loppui lokakuun lopussa.

001-irmeli-postissa.jpg

"Oli mukava palata projektitöihin Postiin, tuntui niin tutulta", sanoo Iremli Valve.Pekka Tynell / Yle

Senkin jälkeen postista tarjottiin uutta työtä, mutta olin päättänyt, etten ota sitä enää vastaan.

Halusin kerrankin leipoa ja laittaa joulua rauhassa. Postissa joulun tienoo oli aina ruuhkainen ja kiireinen. Viime jouluna sain ensimmäistä kertaa keskittyä pyhien valmisteluun ilman minkäänlaista työvelvoitetta.

Olimme mieheni kanssa pitkään puhuneet siitä, että kotona pitäisi remontoida. Tarkoituksemme oli tehdä keittiöremontti ja saada se valmiiksi jouluksi, mutta homma lähti ihan käsistä. Keittiön ympäristö alkoi remontoidessa näyttää sellaiselta, että sillekin pitäisi tehdä jotain. Niinpä uudistimme koko alakerran. Suurimman osan työstä teimme mieheni kanssa kaksistaan.

Remontin jälkeen hoidin iäkkäiden vanhempieni muuttoa. Vähän sen jälkeen isäni kuoli ja järjestelin hautajaisia.

Kun katson viime kevättä taaksepäin, se on tyypillistä minua. Koko ajan oli monta asiaa meneillään, vaikken työssä ollutkaan.

Vajaan vuoden minusta on tuntunut, että töissä ei ole enää pakko käydä. Tunne on uusi. Vaikka heti irtisanomisen jälkeen en ollut missään, silloinkin työpaikan etsiminen oli koko ajan mielessäni.

Koululaisena tein kesäisin neljää hommaa päällekkäin: ensin jaoin aamuyöstä lehtiä, sitten päiväpostia, sitten kävin kaupan kassalla tuuraamassa ja illalla siivosin. Sen jälkeen lähdettiin tansseihin. Eihän valoisina kesäöinä tarvinnut viikolla nukkua juuri ollenkaan.

Kun jäin Postista työttömäksi, yritin pitää vanhaa päivärytmiä yllä. Tein kaikki kotityöt illalla ja yöllä. Päivien tyhjyyttä täytin haalimalla kansalaisopiston kursseja.

Päivisin en osannut ommella tai maalata, vaikka olisi ollut aikaa. Tuntui, että päivät vain kuluivat, enkä saanut mitään aikaiseksi. Sitä vaan mietti, mikä on hyödyllistä tekemistä ja mikä hyödytöntä.

Vaikka siivosin keväällä taas muutaman kuukauden rappuja, pääni on alkanut hitaasti hyväksyä sen, että voisin joka päivä käyttää osan ajasta jonkun oman jutun tekemiseen. Voisin alkaa tehdä jotain sellaista, mitä olen suunnitellut tekeväni sitten, kun minulla on aikaa. Eli se kuuluisa “sit kun” -aika tuntuu olevan jotenkin lähempänä.

Kaikki käsillä tekeminen on minun juttuni.Tykkään paljon ompelemisesta ja olen jo saanut vähän kankaita ja kaavoja leikattua.

Olen miettinyt usein, että sitten kun minulla on aikaa, elvytän myös vanhan harrastukseni ja istun joen rannalla maalaamassa maisemia. Työvälineitä en ole kuitenkaan vielä saanut kaivettua esiin.

01190116irmelihaapakorpivalve3.jpg

"Olen aina tykännyt leipoa ja laittaa ruokaa. Jokia päivä tulee tehtyä jotakin, viimeksi kuivakakkuja", sanoo Irmeli Valve.

Minulle on ollut iso asia antaa itselleni lupa tehdä enemmän sitä, mistä olen haaveillut. Silti ajattelen edelleenkin, että jos olisi jokin, muutamankin tunnin säännöllinen työ, se rytmittäisi arkea.

Olen viime syksystä alkaen ollut varhennetulla varhaiseläkkeellä. Sovitellusta päivärahasta saan tulojeni toisen puolen. Tämä järjestely mahdollistaa vielä työnteon. Siksi en edelleenkään ole ajatellut jäädä eläkkeelle, vaikka pääsisin.

Työnteko ei ole ihan heti mahdollista. Olin syyskuun puolivälissä polven tekonivelleikkauksessa ja nyt pitää ensin katsoa, miten jalka kuntoutuu.

Leikkaus meni hyvin. Olin sairaalassa neljä päivää. Reilun viikon olin kotona ja kun haava oli riittävästi parantunut, pääsin Kiljavan kuntoutussairaalaan.

Olin siellä kaksi viikkoa. Kuntoutussairaalassa saattoi todella keskittyä kuntouttamiseen, koska kotihommiakaan ei voinut tehdä.

Fysioterapeutti näytti jumppaliikkeitä, treenasin itse ja porukassa altaassa. Oli siellä onneksi muutakin toimintaa, sillä en jaksa pitkään olla paikallani enkä missään tapauksessa vain maata sängyssä. Jos muuta ei ollut, lähdin kävelylle tai kävelin sairaalan käytävällä.

Toivottavasti muutaman kuukauden päästä jalka liikkuu jo normaalisti. Omasta treenaamisesta se paljolti riippuu, ja minä olen kyllä päättänyt tehdä kaiken sen eteen. Tarkoitukseni on esimerkiksi käydä joka päivä uimahallissa kuntouttamassa jalkaani.

Sairaus, joka rajoittaa liikkumistani, ei oikein sovi luonteelleni. Kun menin leikkaukseen, kuvittelin että parissa päivässä olen taas kunnossa. Ei se niin mennyt, vaikka kuntoutumiseni on hyvin sujunutkin. Palautuminen tapahtuu tuskastuttavan hitaasti. Kaipaan tavallista elämääni.

Jalkaleikkaus pysäytti minut. On ollut pakko ajatella, entä jos menisi liikuntakyky ja joutuisin olemaan paikallani kotona. Ei pääsisi enää reissaamaan samalla lailla kuin nyt teemme. Ainakin nyt tuntuu, että sellainen elämä ei olisi minkään arvoista.

05maanantai1asuntoauto1.jpg

"Matkailuautoilu on miehelleni ja minulle ollut vuosikymmenien harrastus, jota ilman emme osaa elää", sanoo Irmeli Valve.Sasha Silvala / Yle

Matkailuautoilu on meidän elämäämme, oikeastaan se on kokonainen toinen elämä. Paljon pitää tapahtua, että siitä luopuisimme. Tietysti juuri sairastuminen voisi sen aiheuttaa.

Joka viikonloppu lähdemme mieheni kanssa reissuun jonnekin päin. Käymme erilaisissa tapahtumissa, oman caravan-yhdistyksemme tapahtumissa, joita myös puheenjohtajana järjestelen.

Omalla matkailuautolla kulkeminen on ollut elämämme henkireikä sekä elämysten ja kokemusten lähde. Matkalla näkee erilaista elämää ja saa uusia kokemuksia. Molemmat jotakin sellaista, mitä rahalla ei voi ostaa, vaikka rahaa matkailuautoiluun tarvitaankin.

Nautin uusien paikkojen näkemisestä ja tutustuin uusiin ihmisiin. Uuden oppiminen on ihanaa.

Se oli kova paikka, kun en jalan takia päässyt Lahden perinteisille Caravan-messuille syyskuussa. En myöskään voinut lähteä Puolan matkalle, jota olin suunnitellut ja odottanut. Järki sanoi, että jalan kuntoutumista ei kannata riskeerata, mutta silti päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa. Olen niin tottunut olemaan liikkeellä ja tapaamaan koko ajan ihmisiä.

Jalasta huolimatta olen koko ajan tietysti hoitanut yhdistyksemme paperiasiat ja järjestelly tulevaa toimintaa. Kämppäkaverini sairaalassa totesikin monta kertaa, että kas, “taas toimisto aukesi”.

Puhelimessa puhuminen ja asioiden järjestely tuntui erityisen mukavalta kaiken sen kuntoutuksen keskellä, oli muutakin ajateltavaa. Onneksi nykytekniikka ei sido ihmistä aikaan ja paikkaan.

Toivottavasti syksyn kuluessa pääsen täysillä matkailuauto-yhdistyksemme toimintaan mukaan sekä reissuun että pikkujouluihin.

Voimani ovat aina riittäneet moneen. Tarvitsen vähän unta. Tosin irtisanomisen jälkeen minusta tuntui, etten muuta tehnytkään kuin nukuin, silloin en jaksanut mitään.

Työssä ollessani nukuin neljä-viisi tuntia yössä. Nyt saatan nukkua kuusikin tuntia.

Saan ihmisistä voimaa. Ihmisiä on tullut elämääni sekä töiden että harrastusten mukana, En olisi voinut olla töissä, joissa ei tapaa ketään. Vaikka sosiaalista elämää on ollut koko ajan ympärillä, olen kaivannut sitä aina lisää.

En halua pysähtyä paikalleen, siitäkään huolimatta, että täytin juuri 64. Sitäpaitsi aikakin kuluu jostain syystä nopeammin kuin aikaisemmin. Vuorokausi on aina tuntunut lyhyeltä ja siltä se tuntuu edelleenkin. Ottaisin siihen muutaman tunnin lisää.

Jos jokin minut pysäyttää, se on kroppani. Itse en osaa pysähtyä.

Lue myös muiden postilaisten kuulumisia:

Edes kahdet potkut ja 300 työhakemusta eivät lannista Eero Leinoa: Ei ole tärkeää, mitä tienaan, vaan että saan tehdä töitä

Postista potkut saanut Kata Ahonen: Raskaat velat ja nivelrikko eivät lopeta työntekoa ja yrittäjyyttäni – "Ikinä en anna periksi"

Postilaiset

Eetu Pietarinen / Yle

Themes
ICO