Finland

Professorit huolestuivat Oulun yliopiston muuttosuunnitelmista: ”Perusteiden täytyy olla painavat ja kustannusneutraalit”

Kahdeksan tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan tutkimusyksikön johtajaa on kirjelmöinyt asiasta yliopiston hallitukselle.

Langattoman tietoliikenteen radioteknologian tutkimusyksikön johtaja, professori Markku Juntti on yksi kirjeen allekirjoittajista.­

Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan tutkimusyksiköiden johtajat ovat ottaneet kantaa yliopiston suunnitelmiin kampuksen avaamisesta Raksilaan.

Kahdeksan professoria on laatinut aiheesta kirjelmän yliopiston hallitukselle. Kirjeessä he tuovat esiin mahdollisen muuton aiheuttamia ongelmia ja kustannuksia.

– Mahdollinen muutto vaikeuttaisi opetuksen ja tutkimustyön tekemistä muun muassa siirrosta johtuvien tutkimushankkeiden keskeytymisten ja laboratoriotöiden siirtymisen vuoksi. Tiedekunnan tilojen siirto pitää ymmärtää selvästi vaativampana kuin pelkkä toimitilojen muuttaminen. Jos siihen ryhdytään, perusteiden täytyy olla painavat ja järjestelyn täytyy olla tiedekunnalle ja sen tutkimusyksiköille kustannusneutraali, kirjeessä todetaan.

Professoreiden mielestä keskustan alueelle olisi vaikea saada esimerkiksi taajuuslupia 5G/6G-testiverkolle.

– Autonomiset autot, dronet ja robotit ovat keskeistä tiedekunnan tutkimusvälineistöä. Ne kaikki vaativat testeihin ja tutkimukseen tilaa myös rakennusten ulkopuolella, jota Linnanmaan ja teknologiakylän alueella on. Sinne on asetuksella saatu myös 5G/6G-testiverkon taajuuslupa koulutuksen ja tutkimuksen käyttöön. Keskusta-alueelle näitä taajuuslupia ei ole eikä erittäin todennäköisesti voikaan saada.

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan dekaani Jukka Riekki painottaa, ettei kirjeellä vastusteta yliopiston muuttosuunnitelmia, vaan tutkimusyksiköiden johtajat haluavat korostaa perusrakenteiden merkitystä tiedekunnalleen.

Muuttosuunnitelmat ovat puhuttaneet Riekin mukaan vilkkaasti yliopiston professorikuntaa.

– Kyllä tämä on puhuttanut ja asiasta on erilaisia näkemyksiä erilaisin perusteluin. Keskustakampuksesta ja Linnanmaan roolista tulevaisuudessa toivotaan lisää tietoa. Lisää tietoa saadaan, kun suunnittelu etenee ja professoritkin osallistuvat siihen, hän arvioi.

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan tiedekunnalla on Linnanmaalla merkittävästi opetuksen ja tutkimuksen yhteiskäytössä olevaa laitteistoa. Lisäksi Tietotalossa sijaitsee tiedekunnan tutkimukselle tärkeä Materiaalianalyysikeskus. Myös Linnanmaan kampuksella sijaitsevat Fablab ja työpaja ovat tärkeitä osalle tutkimusyksiköistä.

Kirjeen yksi allekirjoittaja on langattoman tietoliikenteen radioteknologian tutkimusyksikön (CWC) johtaja, professori Markku Juntti. Hän yllättyi kirjeen tulosta julkisuuteen.

– Kirjeessä ei oteta kantaa keskustakampukseen yleisemmin – ei puolesta eikä vastaan. Emme ole asiantuntijoita kysymyksessä, mikä on yliopiston, kaupungin tai muiden tiedekuntien etu asiassa. Puheenvuoromme rajautui omaan alaamme ja erityisosaamiseemme, hän sanoo.

Juntin mukaan kaikkien yhteisenä tavoitteena on parantaa yliopiston ja alueen vetovoimaa opiskelijoiden ja yritysten kannalta.

– Toivomme, että tähtäämme tähän yhteisin asia-argumentein käyden avointa keskustelua. Elinvoimainen kaupunki ja yliopisto on yhteinen etumme, Juntti painottaa Twitterissä julkaisemassaan kommenttiketjussa.

Kirjeen laatineiden professoreiden mukaan tiedekunnalla on merkittäviä yhteistyökumppaneita Linnanmaan ja teknologiakylän alueella. Tutkimusyhteistyö lisääntyy entisestään kun Nokia siirtää toimintojaan alueelle.

– Tieto- ja sähkötekniikan muutto nykyisistä tiloista on raskas operaatio, joka aiheuttaa kustannuksia ja vaatii myös merkittävän työmäärän sen henkilökunnalta. Kyseinen työmäärä on pois tutkimuksesta ja opetuksesta. Siksi mahdollinen muuttopäätös vaatii erittäin monipuolista tarkastelua sekä kustannus- ja vaikutusanalyysiä, kirjeessä todetaan.

Juntin mielestä Linnanmaalle suunniteltu Radio- eli RF-puisto on tärkeä osa alueen ekosysteemiä. Sen tavoitteena on varmistaa tulevia 6G-tuotteita ja luoda näille testausympäristö ensimmäisenä Euroopassa.

– Ouluun suunniteltu RF-puisto on kuluvan vuosikymmenen suurin mahdollisuus alueellemme. Rahoituksen turvaaminen pitäisi olla alueen toimijoiden prioriteetti, Juntti painottaa.

Oululaisprofessoreiden kirjeestä yliopiston hallitukselle kertoi ensimmäisenä Yle.

Football news:

Pau Torres: Spain will do everything to reach the next round of the Euro. You need to believe in yourself
Enrique pro 1:1 with Poland: I expected more superiority from Spain. No one said that it would be easy
Rodri ob 1:1 with Poland: We are very disappointed. The pitch was not in the best condition, but this is no excuse
Alvaro Morata: Spain had a chance to beat Poland. I am grateful to Luis Enrique for his trust
Kozlowski broke the Euro record by playing for Poland at 17 years and 246 days. He surpassed Bellingham
For the first time since 1996, Spain has no wins after two rounds at the Euro. Then it reached the playoffs
Alba-player of the match Spain - Poland. He has 1 selection and 83 accurate passes