Finland

Rakentaminen | Hahmotelma Kasarmitorin tulevaisuudesta julkaistiin: 60 vuotta Engelin taideteoksen edessä tönöttänyt laatikko halutaan nyt purkaa

Hahmotelma Kasarmitorin tulevaisuudesta julkaistiin: 60 vuotta Engelin taideteoksen edessä tönöttänyt laatikko halutaan nyt purkaa

Helsingin keskiössä sijaitsevan Kasarmitorin uudistamista suunnitellaan. Nykyistä liikerakennusta voi odottaa purkaminen.

Kasarmitorin nykyinen liikerakennus oli tarkoitettu väliaikaiseksi.­

Maisema Helsingin Kaartinkaupungissa saattaa muuttua tulevina vuosina radikaalisti. Kaartinkaupungissa sijaitsevaa Kasarmitorin laidalla on seissyt jo 60 vuotta ympäristöstä esiin pomppaava väliaikaiseksi tarkoitettu rakennus.

Nyt Helsingin kaupunki on käynnistänyt suunnitelmat Kasarmitorin uudistamiseksi. Uudistusprosessin yhteydessä myös väliaikaisrakennus saatetaan purkaa.

Kasarmitori on sotahistoriallisesti merkittävä paikka.

Kun itsenäistä Suomea ei ollut olemassakaan, oli Suomen suuriruhtinaskunta autonominen osa Venäjän keisarikuntaa.

Helsinki nimitettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812, ja samana vuonna perustettiin Suomen sotaväki. Sotaväen harjoituspataljoonan oli määrä asettua vastanimitettyyn pääkaupunkiin.

Pataljoonalta puuttuivat kuitenkin sopivat tilat.

Arkkitehti Carl Ludvig Engel, jonka kädenjälkeä ovat myös Senaatintoria reunustavat rakennukset sekä Helsingin Tuomiokirkko, sai tehtäväkseen suunnitella kasarmin pataljoonalle.

Kaartin kasarmin ensimmäiset osat valmistuivat niin, että harjoituspataljoona pääsi muuttamaan kasarmille vuosien 1824–1825 aikana.

Kaartin kasarmi valokuvattiin 1900-luvun alussa.­

Tänä päivänä Kaartin kasarmirakennuksessa toimii puolustusministeriö. Vuonna 2017 Kasarmitorille pystytettiin Pekka Kauhasen tekemä Talvisodan kansallinen muistomerkki.

Sen lisäksi kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi määritellyllä torilla nököttää laatikkomainen, vuonna 1960 valmistunut liikerakennus, joka perustettiin alun perin näyttelyhalliksi.

Kasarmitorin liikerakennus valmistui vuonna 1960. Kuva on otettu 1960-luvulla.­

Arkkitehti Iikka Martaksen suunnittelema moderni kaksikerroksinen rakennus oli tarkoitettu väliaikaiseksi.

Kaupunkilaisten vastustuksesta huolimatta uuden rakennuksen tieltä jouduttiin purkamaan arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema, vuonna 1906 valmistunut, varsin näyttävä Kaartin Kauppahalli.

Kaartin kauppahalli kuvattuna vuonna 1915.­

Nyt 60 vuoden jälkeen liikerakennuksen ikkunat ovat S-Marketin teippien pimentämät. Sisällä on postin konttori sekä Hesburger.

Liikerakennuksen tontin omistaa Työeläkevakuutusyhtiö Elo.

”Rakennus alkaa olla siinä kunnossa, että se vaatisi lähivuosina raskaan perusparantamisen. Otimme asemakaavoitukseen ja kaupunginmuseoon yhteyttä ja aloimme selvittää, olisiko järkevämpää rakentaa kokonaan uusi rakennus”, sanoo Elon projektinjohtaja Antti Pyötsiä.

Hänen mukaansa vanhan rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen ei olisi kannattavaa, jos tilalle pystytettäisiin vanhan kanssa samankokoinen rakennus.

Uuden, torin arvoa kunnioittavan rakennuksen pystyttäminen houkuttaa.

Elo on tehnyt yhteistyötä asemakaavoituksen ja kaupunginmuseon kanssa selvittääkseen, minkälainen rakennus olisi kaupunkikuvallisesti toimivin.

Nyt alustavan suunnitelman mukaan tarkoituksena olisi rakentaa kolmikerroksinen toimisto- ja liikerakennus. Lisäksi maan alle tulisi vielä kaksi kerrosta.

Kellarikerrokseen tulisi päivittäistavarakauppa, jonka kassat olisivat kuitenkin torin tasolla, Pyötsiä sanoo. Lisäksi kellarikerrokseen tulisi parkkihalli, joka yhdistyisi Kasarmitorin alla sijaitsevaan kasarmiparkkiin.

Tältä Kasarmitorin uusi liike- ja toimistorakennus voisi näyttää. Havainnekuva.­

”Alue kaipaa mahdollisimman hyvää päivittäistavarakauppaa. Kaupan pudottaminen kellariin mahdollistaisi enemmän tilaa kaupalle, mutta myös vapauttaisi ikkunatilaa muille liikkeille.”

Liiketilat on ajateltu ravintoloille, joiden terassit aukeaisivat kohti toria.

”Torin aktivointi on ollut tärkeä osa suunnitelmaa”, Pyötsiä sanoo.

Kahteen ylimpään kerrokseen on tarkoitus tulla toimistotilaa.

Arkkitehtitoimiston havainnekuva.­

Aivan hetkessä Kasarmitorin liikekeskusta ei kuitenkaan päästä jyräämään.

”Suunnitelmat ovat alkuvaiheessa, sillä kaavamuutosta on vasta haettu”, sanoo asemakaavasta vastaava arkkitehti Sinikka Lahti.

Muutosta kaavaan haki tontin omistaja työeläkevakuutusyhtiö Elo.

Lahden mukaan kaavamuutosprosessi kestää yleensä vähintään puolitoista vuotta. Lopullisesti siitä päättää Helsingin kaupunginvaltuusto.

Uudessa asemakaavassa on tarkoitus sallia kerros lisää korkeutta uudisrakennukselle, ja rakennuksen käyttötarkoitukseen pitäisi kirjata muutoksia. Myös rakennuksen julkisivun ulkoasu on vielä suunnitteluvaiheessa.

Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki oy on julkaissut suuntaa-antavan viitesuunnitelman, josta selviää miltä rakennus voisi näyttää.

”Viitesuunnitelma voidaan vielä muuttaa prosessin aikana”, sanoo Lahti.

Lahden mukaan itse toria ei ole tarkoitus muuttaa. Tiukka lähtökohta uuden rakennuksen ilmeelle on sopia Engelin suunnittelemaan kasarmirakennukseen.

”Lähtökohtana on, että uuden rakennuksen räystäskorkeus on matalampi niin, että Engelin rakennus säilyisi torin hallitsevana elementtinä.”

Football news:

Andrea Pirlo: Criticism is inevitable when you are suddenly appointed Juve coach, but the results will say everything for me
Zidane on relegation from the 3rd League club: It's not a shame, let's not go crazy. Real Madrid wants to win, sometimes it doesn't come out
Real Madrid were eliminated from the Spanish Cup for the fifth time by a team from the 3rd league
Solskjaer on 2-1 with Fulham: Having conceded, Manchester United woke up and played a good match. Pogba played well
Manchester United won a Premier League match for the 94th time, conceding first. This is a record of the tournament
Pirlo took the first trophy as a coach-snatched the Super Cup from Gattuso. And once they won together
Cristiano Ronaldo: Milan and Inter are very strong, but Juventus can win Serie A